Hyvää uutta vuotta kaikille! Ensimmäinen kuukausi vuodesta 2023 on takana päin. Niin kuin syyskaudellakin tarkoituksena on, että Hopeahavujen puuhia avataan blogissa aina kuun vaihteessa; kerrotaan mitä on touhuttu ja mistä on innostuttu sekä avataan vähän tulevan kuukauden suuntaviivoja.
Sekä tammi- että helmikuu ovat Hopeahavuissa muutoksen aikaa, sillä saamme uusia kavereita ja aikuisia ryhmään. Siksi tammikuussa ja helmikuussa toiminnassa painottuvat kiireettömyys, pienryhmät, tutustuminen, itsetekeminen ja osallistuminen, hauskuus, leikki – se tavallinen & turvallinen Hopsu-arki!

Turvallisuutta luo se, että Hopeahavuissa käydään päivittäin useamman kerran läpi, mitä päivän aikana tapahtuu. Päiväjärjestys löytyy kuvitettuna ryhmän seiniltä ja sen äärelle on tärkeä pysähtyä- erityisesti silloin, jos päiväkoti on uusi asia. Välillä tammikuussa päivästruktuuria on harjoiteltu aamupiirissä leikittelemälläkin; kuvat ovat väärässä järjestyksessä tai eivät järjestyksessä lainkaan. Tämä on ollut Hopeahavuista hauskaa ja he osaavat hienosti itse rakentaa päivän kulun kuvista. Myös viittomat onnistuvat ja niiden näyttäminen on tärkeä osa aamupiiriä. Päiväjärjestyksen läpikäymisen lisäksi ennen toimintaa pidettävässä aamupiirissä lauletaan vaihteleva viikonpäivälaulu.

Tammikuussa lomailujen jälkeen Hopeahavuihin olikin saapunut uusia leluja ja puuhia! Erityisesti niin kutsutut pöytähommat ovat kiinnostaneet ja innostaneet Hopeahavuja. Ne ovat tuoneet kivaa vaihtelua tavallisille leikeille sen lisäksi, että niiden avulla on taas voitu harjoitella eri tavalla esimerkiksi keskittymistä ja sorminäppäryyttä.

Pöytähommien lisäksi sorminäppäryyttä on harjoiteltu askartelun parissa! Hopeahavut ovat askarrelleet upeita omakuvia, jotka koristavat ruokailuhuoneen seinää. Sieltä on voitu yhdessä ihastella ja ihmetellä omaa ja kaverin potrettia. Hopeahavut saivat itse päättää askarteluun vaatteet ja visioida aikuisen avulla, minne vaatteet laitettaisiin.

Muuten leikeissä on innostaneet uudet duplot ja ponit- mutta eipä taida silti olla autoleikin voittanutta. Tammikuussa leikille on annettu erityisen paljon aikaa ja sen huomaa: Hopeahavuissa on todella taitavia leikkijöitä! Käytämme leikeissä leikinvalintataulua ja time-timeria. Leikinvalintataulun avulla lapsi näkee, mitä kaikkia leikkejä on valittavissa ja saa kertoa mielipiteensä, mitä haluaa tehdä. Sen avulla aikuiset voivat myös ohjata kokeilemaan eri leikkejä tai vaikka rajata yhteen leikkiin osallistuvien määrää. Time-timerillä harjoittelemme pitkäkestoisempaa leikkiä: tabletille tai älytaululle asetettu ajastin näyttää, miten pitkään samaa leikkiä leikitään, ennen kuin voi vaihtaa. Leikki on myös ollut hyvä tapa tutustua uusiin kavereihin!


Arkeen kuuluu myös laulaminen ja Hopeahavuissa lauletaankin pääsääntöisesti päivittäin! Päivittäin ennnen lounasta on pieni ”viihdytyshetki”, jolloin usein laulamme älytaulun avulla . Tämän lisäksi on erillisiä musiikkihetkiä. . Hopeahavuilla on käytössä laulukartta, missä useimmiten lauletut laulut ovat kuvitettuna ja näin jokaisen on helppo saada toivoa omaa suosikkilauluaan. Toivelauluhetki onkin ollut tammikuun teemana! Näin uudetkin Hopeahavut ovat päässeet tutustumaan ryhmän lemppareihin. Jos Hopeahavuilta nyt kysyisi, niin tammikuun suosikkilaulu olisi varmaan Leijonanmetsästys, joka jännittää ja naurattaa joka kerta! Lisäksi toivelauluhetkillä on ollut soittimet mukana! Syksyllä harjoittelimme lähinnä marakasseilla, mutta nyt olemme kokeilleet jos jonkinmoista soitinta. Tärkeää on ollut, että jokainen on saanut itse valita haluamansa soittimen ja kokeilla useampaa soitinta musiikkituokion aikana (niin halutessaan). Vinkkinä kotiin, että suuri osa Hopeahavujen suosikkeja on Kielinupun lauluja, jotka löytyvät ihan Youtubesta!


Viikottaisella jumppasalivuorolla olemme tutustuneet erilaisiin välineisiin. Jumppahetket alkavat useimmiten kannustuspiirillä, jossa jokainen Hopeahavu saa juosta piirin ympäri, kun kaverit samalla taputtavat ja kannustavat nimeltä. Tämä on tärkeä kunniakierros, jossa samalla tulee kaverien nimet tutuksi. Hikoilujen jälkeen päätämme jumppahetket loppurentoutukseen, jossa kuuntelemme rauhallista musiikka ja hengittelemme syvään. Tammikuun aikana olemme muun muassa rakentaneet pehmopalikoilla, roikkuneet rengaissa, ajaneet ja korjanneet mopoja. Lisäksi on harjoiteltu kiipeämistä sekä pompittu trampoliinilla.




Tärkeimpänä osana arkea on erillisten toimintahetkien lisäksi kuitenkin päivittäistoiminnot eli pukeminen, syöminen ja vessassa käyminen! Niissä hetkissä tärkeintä on se, että Hopeahavut saavat tehdä itse mahdollisimman paljon ja harjoitella taitojaan sitä kautta. Ja voi sitä ylpeyden määrää, kun on itse saanut pipon päähän tai vienyt astiat kärryyn ruokailun päätteeksi. Arjessa tärkeintä onkin, että itse tekemiselle ja osallistumiselle annetaan riittävästi aikaa.





















Syyskuu on vaihtumassa kovaa vauhtia lokakuuksi ja on aika vähän koostaa viime viikkojen puuhia blogin puolelle!
Hopeahavuissa jokainen pienryhmä aloittaa varsinaisen toimintahetkensä aamupiirillä, jossa käydään läpi viikonpäivä ja päivän kulku. Viikonpäivää on vielä käyty läpi samalla Kielinupun Viikonpäiväsoppa-laululla kuin elokuussakin ja osa osaakin jo laulaa hienosti mukana! Aamupiirin jälkeen siirrytään aina päivän puuhaan.

Kädentaitoja ja sorminäppäryyttä on päästy harjoittelemaan eteisessä, kun puettavaksi ovat tulleet haalarit, pipot, kaulahuivit ja hanskat! Tämän lisäksi Hopeahavut ovat päässeet maalaamaan sormiväreillä. Maalaushetkellä harjoiteltiin myös värejä valittavien maalien avulla. Jokainen Hopeahavu sai itse päättää taideteoksiinsa käytettävät värit. Valmiita, upeita teoksia pääsee ihailemaan Hopeahavujen seinältä, josta ne jaetaan myöhemmin lokeroihin kotiin vietäväksi. Sormimaalausten lisäksi olemme päässeet sormilla piirtämisen makuun piirtämällä
älytaulun kosketusnäyttöön. Tämä on hauskuuttanut Hopeahavuja erityisesti. Myös tämän piirtelyn lomassa ollaan harjoiteltu eri värejä.
Hopeahavut viihtyvät pääsääntöisesti hyvin ulkona- säällä kuin säällä. Ulkona on syyskuussa innostuttu erityisesti mopoista, taaperokärryistä ja muista ”ajettavista” leluista. Vauhtia siis on riittänyt! Sisällä on liikuttu pallojumpan ja DJ Kakkiaisen tahtiin. Hopeahavut kävivät myös tutustumassa päiväkodin jumppasaliin. Tärkeimpänä tavoitteena oli harjoitella matkaa saliin ja tehdä tuttavuutta uuden tilan kanssa. Ihanat välinekokeilut olivat ihanaa bonusta. Jatkossa
Hopeahavuilla on tarkoituksena käyttää viikottaista salivuoroa niin, että jokainen pääsisi saliin muutaman kerran kuussa. Muun ajan jumppailemme oman ryhmämme tiloissa. Isommat ovatkin syyskuun aikana pienryhmätoiminnassaan harjoitelleet kehonosia, tasapainoa ja kehon hahmotusta hauskojen leikkien avulla Hopeahavujen omissa tiloissa. Pienemmässäkin tilassa on kivaa ja helppoa harjoitella motorisiataitoja!
Hopeahavuissa myös lauletaan päivittäin- jos ei muuta, niin ainakin viikonpäivälaulu. Syyskuussa ollaan otettu laulamiseen mukaan soittimia! Soitinharjoitukset on aloitettu marakassista. Ollaan harjoiteltu itse soittamista, taukoa, hiljaa ja kovaa soittamista. Hopeahavuissa on laulettu syyskuussa muunmuassa Bussilaulua, Pikkuiset Kultakalat, Pikkujänö nukkuu ja Sade lauluja Siinan Taikaradiosta sekä Jumppalaulua.
Lokakuussa jatketaan samoilla lauluilla ja soitinharjoituksilla. Myös pitkäkestoisemmat ohjatut leikkihetket jatkuvat. Muuten Hopeahavuilla onkin tiedossa melkoisen jännittävä kuukausi, kun vietetään Lukulokakuuta ja sen lisäksi lokakuun viimeisellä viikolla Nallepäivän innoittamaa Nalleviikkoa! Tiedossa on siis paljon satujen lukemista, nallelauluja sekä nalleaskartelu. Jumpassa harjoitellaan juoksemista ja käsittelytaitoja. Saattaa olla, että nalletkin pääsevät mukaan jumppaamaan..
Tervetuloa seuraamaan Hopeahavut-ryhmän arkea ja puuhia blogiin!
Hopeahavut aloittivat toimintavuoden elokuussa täysin uuden äärellä. Kuukausi onkin vietetty tutustumisen parissa. Paljon on uutta ja ihmeellistä, mutta ”hiljaa hyvä tulee”.
Erityisesti niin kutsuttu aamupiiri on se hetki, jossa yhdessä pysähdytään käymään tulevaa päivää läpi. Olemme elokuussa harjoitelleet aamupiiriä ja harjoitukset ovat sujuneet hienosti! Hopeahavut ovat olleet kovin innokkaita osallistujia ja nopeita oppijoita. Aamupiiristä tulee jatkossa päivittäinen osa pienryhmätoimintaamme.
vireystilan, mielenkiintojen ja innostuksen mukaan.
Elokuun aikana olemme leikkineet todella paljon. Leikin avulla olemme voineet rauhassa & turvallisesti tutustua aikuisiin, kavereihin, leluihin, tiloihin ja sääntöihin. Erityisesti autoleikki on tuntunut olevan
Hopeahavujen suosiossa, vaikka kyllä kotileikissäkin on ahkerasti kokkailtu. Toiminta-aikana ja leikkihetkinä pyrimme toimimaan aina pienryhmissä, jotta mahdollistetaan parempi keskittymisrauha kaikille.
Leikkien lisäksi Hopeahavuissa on luettu kirjoja, palloteltu, laulettu, tanssittu, loruteltu, pelailtu palapelejä, tehty hiekkakakkuja, keinuttu, sylitelty ja hassuteltu. Yhdessä puuhaaminen ilon kautta on tärkeä osa tutustumista ja turvallisen ilmapiirin luomista. Koko talomme teemana tälle alkaneelle toimintavuodelle onkin tavallinen läsnäoleva arki, aidosti ja sensitiivisesti kohtaava aikuinen sekä kaveritaidot – näitä asioita painotamme Hopeahavuissakin päivittäin.