Uimakoulu

 

Reppujen uimakoulu on parhaillaan käynnissä Epitihiassa (viikko 39). Uimakoulussa on hauskojen leikkien avulla totuteltu olemaan vedessä, harjoiteltu kasvojen kastelemista ja veteen puhalluksia. Potkuja, liukuja ja kellumista myös on päästy harjoittelemaan patukoita ja lautoja apuna käyttäen. Uimakoulun päätteeksi eskarilaiset saavat uintitodistukset.

 

 

 

Syksyn satoa

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Sen kunniaksi Tossutouhukkaat järjesti kaikille laulusaliin syystorin. Lapset toivat kotoa vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Sieltä löytyi vanhoja tuttuja ja uudempiakin makuelämyksiä.

 

 

IMG_0554
Olipas kivaa kun kaikki pääsivät maistamaan syksyn satoa, eikä tullut edes erimielisyyksiä toisin kuin alla olevassa laulussa

Erimielisyyksiä vihanneshyllyllä

Kukkakaali kitisi, munakoiso mutisi, kaali kaakatti ja porkkana paapatti.

Salaatti supisi, sipuli sipisi, maissi marmatti ja tomaatti törötti,

mutta lanttu ei mennyt pimeeks,

mutta lanttu ei mennyt pimeeks.

Taikaa saappaissa…

…Meillä on täällä Ilpparissa taikaa saappaissa koko seuraavan toimintakauden! Tänä vuonna tulemme tutustumaan satuihin erityisesti teatterin ja draaman avulla. Elokuusta Lokakuuhun seikkailemme Kolmen karhun ja Kultakutrin kanssa.

IMG_0566
Vekaroiden saappaissa on glitteriä, kullanhohtoa ja taikaa 😉
Tenavien veikeitä nallekahuja
Tenavien veikeitä nallekahuja
Ja mikäs sen mukavampaa kun saa lukea lasten kanssa nallesatuja
Mikäs sen mukavampaa kun saa lukea lasten kanssa nallesatuja
Tossutouhukkaissa askarreltiin omat karhut pöytäteatteriin
Tossutouhukkaissa askarreltiin omat karhut pöytäteatteriin
Onhan tää karhun elämää, saa päivät mettä kämmentää, voi turhat huolet ja murheet unohtaa.
Onhan tää karhun elämää, saa päivät mettä kämmentää, voi turhat huolet ja murheet unohtaa.

 

Vekaroiden seinällä on ihana Kolmen karhun talo
Vekaroiden seinällä on ihana Kolmen karhun talo