Merkittävimpiä muutoksia ihmiskunnan pitkässä tarinassa on maanviljelyn ja karjanhoidon omaksuminen. Maanviljely naulitsi ihmisyhteisöt paikoilleen. Seurauksena oli suuria muutoksia paitsi ravintotaloudessa myös aineellisessa ja henkisessä kulttuurissa.
Vanhimmat merkit maanviljelystä ajalta n. 9000 eaa. on löydetty Lähi-idän ylänköalueilta, Eufratin ja Tigriin jokitasankoa idässä ja pohjoisessa rajaavista Zagros- ja Taurusvuoristoista. Maanviljelytaito levisi seuraavien vuosituhansien kuluessa ylängöiltä alas jokilaaksoihin, joihin kehittyivät varhaisimmat korkeakulttuurit, vanhimpina näistä Kaksoisvirtainmaa sekä Egypti.
Näiden kulttuurien vauraus lepäsi tuottoisan maanviljelyn varassa. Tehokas maanviljely tuotti niin paljon elintarvikkeita, että kaikkien ei tarvinnut enää suoraan osallistua ravinnonhankintaan. Ihmisyhteisöistä kehittyi hierarkkisia. Alkoi erottua etuoikeutettuja ryhmiä: papit, jotka hoitivat suhteita jumalmaailmaan, sekä sotilaat, jotka puolustivat yhteisöä tunkeutujia vastaan. Tavallinen kansa oli suurena enemmistönä ja sekin erikoistuneena moniin ammatteihin. Maanviljelykulttuuri toi mukanaan myös orjuuden.
Oli käskijöitä ja käskettäviä. Verrattuna keruu- ja pyyntikulttuureihin ihmisyhteisöt olivat paljon suurempia ja ne olivat järjestyneet valtioiksi. Valtion onnen ja menestyksen tärkeä tae oli jumalten suosio. Siksi papit olivat tärkeitä henkilöitä. Korkeakulttuureille olikin tyypillistä hyvinkin laajoiksi ja monimutkaisiksi kehittyvät monijumalaiset uskontojärjestelmät sekä monimutkaisia kulttimenoja sisältävä uskontoelämä. Uskonto ei ollut yksittäisen ihmisen uskon- ja pelastuksentunteen kokemus, kuten nykyään, vaan valtion virallinen kultti. Valtio ja sen uskonto olivat melkein yksi ja sama asia, ja valtion hallitsija samalla ylimmäinen pappi.
Kaksoisvirtainmaa
Käsite Kaksoisvirtainmaa – tai Mesopotamia, Jokien välinen maa – on lähinnä maantieteellinen ja tarkoittaa suurin piirtein nykyisen Irakin aluetta. Vanhin tunnettu korkeakulttuuri tunnetaan Sumerin kulttuurin nimellä. Se kehittyi kaupunkivaltiokulttuurina Kaksoisvirtainmaan suurten jokien Eufratin ja Tigriin suualueille 3500 eaa. tienoilla ja kukoisti yli tuhat vuotta, kunnes kuihtui ja syrjäytyi uusien suurempien valtiomuodostelmien tieltä.
Sumerin myötä taidehistorialliseen aineistoon ilmaantuvat temppelirakennukset sekä selvästi tunnistettavat jumalten kuvat. Hierarkkisen yhteiskunnan tuottamissa kuvissa näkyvät myös ihmisten väliset valtasuhteet. Saman tien, kun valtio hallitsijoineen ja alamaisineen kehittyy, alkaa myös kuvien käyttäminen propagandatarkoituksiin, julistamaan hallitsijoiden ja jumalien mahtia. Maanpinnan tasoa kuvaava perusviiva on myös uutuus verrattuna esihistoriallisiin kuviin, joissa olevat eläimet, ihmiset ja esineet näyttävät leijailevan ilmassa.
Temppelitorni, Zikkurat, on keinotekoinen kukkula, jonka huipulla on temppelirakennus. Sen on tulkittu symbolisoivan maailmanvuorta, monissa vanhoissa kulttuureissa yleistä käsitystä maailman rakenteesta. Zikkurat on siis maailma pienoiskoossa. Jumalat ovat ihmisten yläpuolella, niinpä jumalaa maan päällä edustava kuva asuu kukkulan huipulla ylimpänä, lähellä taivasta.
Vaikka sumerilainen kulttuuri hiipui 2000-luvun eaa. kuluessa, se jätti silti vahvat jäljet. Alueen myöhempien korkeakulttuurien uskonnollinen perinne kehittyi sumerilaiselta pohjalta, samoin tuon perinteen ilmaisutapa konkreettisten kuvien muodossa.
Kaksoisvirtainmaan vaiheet olivat erittäin myrskyisät. Valtiomuodostelmia syntyi ja entisiä kukistui. Useampaan kertaan myös ulkopuolinen valloittaja otti alueet haltuunsa. Sumerin kulttuurin jälkeen Kaksoisvirtainmaan tarina oli suurien imperium-tyyppisten valtakuntien historiaa. Näistä tärkeimmät olivat keskenään ylivallasta kilpailevat kaksoisvirtainlaakson Babylonia ja Assyria, kunnes 500-luvulla eaa. idästä päin laajeneva Persian valtakunta alisti nämä alueet herruuteensa.
Persian aikoihin asti kaksoisvirtainmaalainen ikivanha perinne on selvästi tunnistettavissa, huolimatta poliittisista suurista muutoksista. Uusi ylivalta käytti hyväkseen vanhoja hallitsemistapoja sekä uskonnollisia käytäntöjä. Niinpä kuvien sekä rakennusten ilmaisutapa muuttui paljon hitaammin, kuin mitä muuttui poliittinen tilanne. Toki ilmaisutapa sai pitkän ajan kuluessa uusia sävyjä, mutta Sumerista asti periytyvä kulttuurijatkumo on yhä tunnistettavissa.
Zikkurat on selvimmin sumerilainen muisto. Tapa kuvata jumalia ja valtaa heijastelee enemmän alueen myöhempien seemiläisten valtakuntien kulttuuria. Nämä kun toivat tullessaan uusia jumalia ja niiden mukana uusia uskonnollisia käytäntöjä. Suurten valtakuntien hallitseminen sekä alamaisten kurissapitäminen antavat oman sävynsä kuvien aiheisiin ja käsittelytapaan. Hallitsijahahmot ovat korostetussa asemassa. Heidän valtansa symbolit, vaatetus, päähine sekä taidokkaasti käherretty parta, säilyvät samankaltaisina vuosisadasta toiseen, vaikka valta ehtii aikojen kuluessa vaihtua monta kertaa. Hallitsijakuvat esittävätkin paremminkin valtainstituutiota kuin yksittäistä hallitsijaa.
Hierarkkinen yhteiskunta näkyy arvoperspektiivissä. Tärkeät henkilöt kuvataan muita suurempaan kokoon. Kuuluisalle Hammurapin mallituomiokokoelmalle annettiin näkyvä muoto kaivertamalla lakiteksti kiviin. Lakikiven yläosassa Hammurapi saa lain auringonjumala Shamashilta. Hammurapi seisoo, häntä ylempi jumalolento istuu, päässään jumaluudesta kertova sarvikypärä. Valta on siis jumalilta saatua. Lakikiven muodossa näkee helposti fallossymboliikkaa, kuten usein poliittisissa muistomerkeissä. Valta on miehistä.
Selvimmin omaksi ryhmäkseen tunnistettavia ovat assyrialaisten reliefi- ja veistokuvat, jotka nekin tunnistaa saman kulttuurialueen tuotteiksi. Näissä valta on erityisen selvästi läsnä, suorastaan väkivaltaisena. Mieshahmojen fyysisiä piirteitä on korostettu. Vartalot on kuvattu lihaksikkaiksi, pohkeet ja käsivarret ennen kaikkea. Taitavasti käherretty parta on vallan symboli. Mieshahmot – usein kuninkaat – esitetään voittoisina vaarallisissa tilanteissa. Taistelukohtauksissa korostetaan uppiniskaisten vastustajien julmaa kohtelua. Metsästystilanteissa kuningas rohkeasti surmaa vaarallisen pedon. Tämänkaltaisilla reliefeillä katettiin palatsien julkisten tilojen seiniä. Vieraan valtioiden lähettiläille esiteltiin tarkoituksella assyrialaisten ankaruutta, jos vastusta ilmenee. Niniven kuninkaanpalatsin reliefikoristelu on erityisen hieno ja tunnettu esimerkki assyrialaisesta reliefitaiteesta.
Egypti
Muinainen Egypti pystyy esittämään ainutlaatuisen pitkän kulttuurijatkumon. Egyptiläinen kulttuuri, sellaisena kuin se ilmenee vaikkapa kuvaesityksissä, säilyy tunnistettavan egyptiläisenä yli kolmetuhatta vuotta. Egyptiläiselle korkeakulttuurille luonteenomainen esitystapa ilmaantuu taidehistorialliseen aineistoon täysin kehittyneenä jo 3000 eaa., joten sen täytyy olla joitakin satoja vuosia vanhempaa perua.
Egyptiläinen kulttuuri näyttäytyy äärimmäisen konservatiivisena ja muutosvihamielisenä. Tyypillistä on aivan kouristusmainen takertuminen vanhaan perinteeseen. Siinä on yksi syy tuolle pitkälle kulttuurijatkumolle. Toinen syy on suotuisissa asuinolosuhteissa. Hedelmällinen Niilin laakso antoi vauraan ja vakaan perustan aineelliselle elämälle. Niili saattoi oikutella: tulvat saattoivat olla liian korkeita tai matalia. Niilin pitäminen tyytyväisenä on osaselitys egyptiläisen kulttuurin varovaiselle asenteelle muutosta kohtaan.
Niilin laakso sijaitsi hyvin suojattuna keskellä tylyjä aavikoita. Niinpä Egyptin kimppuun oli vaikea päästä, toisin kuin joka puolelta avoimeen ja suojattomaan Kaksoisvirtainmaan jokilaaksoon. Verrattuna Kaksoisvirtainmaan vauhdikkaisiin vaiheisiin vuoron perään nousevine ja kukistuvine monine valtakuntineen egyptiläiset saivat elää suhteellisen rauhassa.
Toki egyptiläisetkin saivat osansa elämän epävarmuudesta. Oli järjestyneen valtion ja hajanaisuuden kausia, katovuosia ja nälänhätää, sekä ulkopuolisia valloittajia. Toisinaan Egypti osoitti itsekin laajenemishaluista politiikkaa.
Muutokset poliittisissa ja uskonnollisissa oloissa toivat toisinaan tilapäisiä vivahdevaihteluja egyptiläiseen kulttuuriin, mutta lopulta palattiin aina vanhaan elämänmenoon, heti kun se oli mahdollista. Tunnettu ja selvin esimerkki muutoksen ajasta oli auringonpalvontakultti ”kerettiläisfarao” Ekhnatonin (1352–1336 eaa.) aikana, kun farao yritti syrjäyttää vahvan valtatekijän, papiston, uuden uskontonsa avulla. Ekhnatonin aikana kuvaesityksiin tuli luonnollisempi, pehmeämpi ja intiimimpi sävy.
Egyptin poliittiselle järjestelmälle oli tyypillistä voimakas keskusvalta. Faraon asema vaihteli. Usein hän oli lähinnä symbolihahmo, jonka selän takana todellista valtaa käytti vahva papisto. Farao oli paremminkin instituutio ja käsite kuin ihmishenkilö. Farao ei ollut tavallinen ihminen vaan jumalhallitsija, Horus-jumalan maanpäällinen inkarnaatio, jotakin maan ja taivaan väliltä. Yksi osoitus egyptiläisen kulttuurin perinnetietoisuudesta on sekin, miten faraon arvonmerkit, hänen asemansa ulkoiset tunnukset, säilyivät lähes muuttumattomina tuhansien vuosien ajan.
Rikkaassa Egyptissä, jossa vahva keskusvalta kykeni laittamaan isot ihmisjoukot töihin, edustusrakentaminen saavutti poikkeuksellisen näyttävät mittasuhteet. Kaikille tuttuja ovat Egyptin pyramidit, faraoiden hautapaikat, joita rakennettiin Vanhan valtakunnan aikana 2000-luvulla eaa. Pyramidin muoto kehittyi mastabahaudasta, joka oli matala laakea suorakaiteen muotoinen tiilestä rakennettu kumpu. Historian ensimmäinen nimeltä tunnettu arkkitehti Imhotep suunnitteli farao Djoserille n. 2700–2600 eaa. Sakkaraan porraspyramidin. Sen kuusi porrasta tuo mieleen kuusi päällekkäin ladottua pienenevää mastabahautaa.
Porraspyramidi oli esikuva myöhemmille suorasivuisille pyramideille, joissa geometrinen muoto oli viety täydellisyyteen. Näistä kuuluisimmat ovat Gizan suuret pyramidit. Abstrakti muoto on ikään kuin vuori, josta on poistettu kaikki yksityiskohdat. Pyramidit olivat aikanaan päällystetyt sileäksi hiotulla kalkkikivellä, minkä vuoksi ne ovat olleet vielä nykyistäkin ylimaallisempi näky loistaessaan kirkkaassa auringonpaisteessa. Pyramidi suippenee huippua kohti kadoten lopulta olemattomiin ja muodostaa siten yhteyden tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välille.
Toinen tunnettu egyptiläinen monumenttityyppi, obeliski, pitkä ja hoikka, pohjaltaan nelikulmainen ja ylöspäin kapeneva kivipylväs, tuntuu sekin liittyvän taivaaseen. Obeliski on jo luontojaan kuin aurinkokellon osoitin, ja auringonpalvontaan obeliskien tulkitaankin liittyvän. Obeliskin kärki tuntuu myös koskettavan taivasta, samalla tavalla kuin pyramidin kärki.
Valtavat temppelit pylväshalleineen olivat osoitus pappien vahvasta asemasta. Niilin merkitys elämän antajana näkyy selvästi temppelien rakenteissa. Pylväslajeja on määritelty monia kymmeniä. Yhteinen piirre niille on kasviaihe. Egyptiläisen temppelin pylväshallit olivat eräänlaisia kivettyneitä metsiä. Pylväät ovat Niilin varressa kasvaneiden erilaisten kasvien jättiversioita kiveen veistettyinä.
Usein esiintyvä kapiteelin – pylvään yläosan – aihe esittää papyruskaislan kukkaa, joko auenneena tai aivan nupussa. Kapiteeliaiheella on symbolinen merkityksensä. Papyrus oli tärkeä kirjoitusalusta ja egyptiläinen vaikeasti hallittava kirjoitusjärjestelmä tärkeä vallan väline. Pappien asemaan liittyy oppineisuus. Kirjurit olivat myös tärkeä ammattikunta.
Juhlallisen näköinen hieroglyfikirjoitus on tunnusomainen osa egyptiläistä kuvakulttuuria. Hieroglyfit eivät olleet arkikirjoitusmerkkejä vaan niitä käytettiin uskonnollisissa ja monumentaaliteksteissä, joissa ne muodostavat yhdessä kuvan kanssa sopusointuisen ja vaikuttavan kokonaisuuden.
Vanhoista korkeakulttuureista Egyptin kulttuuri on parhaiten tunnettu. Tämä johtuu ennen kaikkea jälkeenjääneestä runsaasta aineistosta. Egyptiläisten kulttuuria hallitsi, selvemmin kuin kenties mitään muuta aikalaiskulttuuria, voimakas usko kuolemanjälkeiseen elämään.
Varakkaat egyptiläiset sijoittivat huomattavan osan omaisuudestaan kuolemanjälkeistä tuonpuoleista elämäänsä varten. Hautakammiot varustettiin runsailla hauta-antimilla sekä seinämaalauksilla. Molempien tarkoitus oli taata mukava ja turvallinen elämä kuoleman jälkeen. Arvokkaat hauta-antimet on enimmäkseen ryöstetty, usein melkein heti hautauksen jälkeen, toisinaan jopa valtion itsensä ryöstämänä kassatilanteen parantamiseksi. Hautojen kuvaesitykset ovat kuitenkin yhä tallella antamassa eloisaa kuvaa egyptiläisestä kulttuurista.
Egyptiläiset olivat hyvin konservatiivisia. Jatkuvuuden ihannointi näkyy kulttuurissa laidasta laitaan. Egyptiläiset tiesivät hyvin, että heidän hyvinvointinsa riippui Niilin käyttäytymisestä. Faraon uskottiin hallitsevan Niilin tulvia. Farao oli jumalten sukua oleva hallitsija. Siispä oli tärkeää pitää jumalat tyytyväisinä. Konservatiivinen asenne johti kaavamaiseen esitystapaan, sitä kaavamaisempaan, mitä korkea-arvoisempaa kohdetta – hallitsijaa tai jumalaa – kuvattiin. Tavalliset ihmiset arkiaskareissaan esitettiin vapaamuotoisemmin.
Kuva tai veistos oli symboli, eräänlainen ”hengen asunto”. Samoin muumio oli vainajan sielun asunto, silloin kun vainajan sielu ajoittain vieraili tämänpuoleisessa maailmassa, kuten uskottiin. Siksi oli tärkeää saada ruumis säilymään.
Egyptiläinen ihmisen kuva tuo mieleen kasvikokoelmassa olevan kasvin, joka on levitetty alustalle mahdollisimman näyttävästi. Eri ruumiinosat on kuvattu mahdollisimman edustavasta kuvakulmasta: jalat sivusta, lantio ja yläruumis edestä, kädet ja pää sivusta ja silmä edestä. Asentovalikoima on niukka ja asennot viittaavat usein uskonnollisiin käsityksiin. Jumalat istuvat ylhäisinä. Ihmiset seisovat kädet palvonta-asennossa. Ruumiinosien mittasuhteet ovat tarkasti määritellyt. On säilynyt puolivalmiita kuvia, joissa kuvantekemisen apuna käytetty ruudukko on näkyvissä. Yleisimmässä suhdekaaviossa perusyksikkö on 1:18, kämmenleveys. Kolme kämmenleveyttä, 3:18, on jalka, 5:18 kyynärä ja niin edelleen.
Veistokuvat on esitetty yhtä kaavamaiseen tyyliin, mutta niissä saattavat kasvot olla näköiskuvina, ympättynä vakiovartaloon. Kuuluisa esimerkki näköiskuvasta on Louvren kirjurin nimellä tunnettu lootusasennossa istuvaa miestä kuvaava pieni veistos, jolla on persoonalliset kasvonpiirteet ja aivan hätkähdyttävän hypnoottinen elävä tuijottava ilme silmissään.
Egyptiläisen perinteen voima näkyi vielä hellenistisenä aikana, 300-luvulta eaa. eteenpäin, jolloin Egyptiä hallitsi makedonialainen Ptolemaios-suku. Egyptissä varsinkin ylimmät väestökerrokset alkoivat pikkuhiljaa kreikkalaistua, mutta vieläkin Egyptin hallitsijat mielellään kuvauttivat itsensä perinteiseen egyptiläiseen tapaan, ollakseen ulkomaisesta alkuperästään ja kreikankielisyydestään huolimatta alamaistensa silmissä uskottavia hallitsijoita.
Egypti menetti itsenäisyytensä 30 eaa. ja joutui osaksi laajenevaa Rooman valtapiiriä. Tämä suuri poliittinen muutos koitui lopulta yli 3000-vuotisen korkeakulttuurin tuhoksi, mutta tuon rikkaan kulttuurin muistona tavoittelevat yhä taivaita Gizan pyramidit, ja pyramidien juurella oleva suuri sfinksi hymyilee yhä arvoituksellista hymyään.
Korkeakulttuurien kehittymisen myötä nousi esiin kuvataiteen yksi tärkeimmistä tehtävistä kautta aikojen: historian – todellisen tai kuvitellun – kuvaaminen. Mitä läheisemmässä suhteessa taide on ollut tukemisjärjestelmiinsä eli valtainstituutioihin – olivat ne sitten uskonnollista tai maallista lajia – sitä korostetummin on taiteilijoille vallan taholta asetettuna tavoitteena ollut antaa kuvallinen hahmo historiallisille tapahtumille ja valtajärjestelmiä pönkittäville ideologioille. Tästä kuvataiteen funktiosta muodostuu katkeamaton jatkumo Kaksoisvirtainmaan ja Egyptin päivistä meidän aikaamme asti.
Seuraava artikkeli: 4 KREIKKALAINEN TAIDE