2 ESIHISTORIALLINEN TAIDE

Kuten jo johdantoartikkelissa totesin, käsitteellä ”taide” voidaan tarkoittaa hyvinkin monenlaisia symbolisen ilmaisun muotoja. Samaa käsitettä käytetään myös tutkittaessa ihmisten kaikkein varhaisimpia pyrkimyksiä antaa hahmoa jollekin, joka ei ole fyysisesti olemassa tässä maailmassa.

Miten hyvin tai huonosti esimerkiksi vanhat kulttikuvat soveltuvat määriteltäväksi taiteen käsitteen avulla, siitä ei ole varmaa käsitystä, koska kuvat eivät paljasta selvästi tarkoitustaan. Kirjoitettujen tekstien puuttuessa niiden tehtävä ja symboliikka ovat arvailujen varassa. Edelleen: Noiden kuvien tuntemus perustuu siihen, mitä on onnekkaasti sattunut aikoinaan säilymään ja sittemmin löytymään. Emme tiedä, ovatko nuo kuvat tyypillisiä vai poikkeuksellisia oman aikansa ajattelun ja kulttuurin ilmauksia.

Jo ainakin kahden miljoonan vuoden ajan ovat ihmiset osanneet valmistaa yksinkertaisia työkaluja. Varhaiset esi-isämme eivät enää eläneetkään suoraan ja välittömästi luonnosta – kuin alkuhärät savannilaitumella – vaan he alkoivat käyttää luontoa hyväkseen apuvälineiden avulla. Varhaisimmasta ihmisen valmistamasta karkeasta työkalusta alkoi ”kulttuurin” kehitys, se kehitys, joka on lopulta johtanut atomipommiin, kuumatkoihin ja tietokoneisiin.

Viime jääkauden aikana, muutamia kymmeniä tuhansia vuosia sitten, mannerjäätikön reunan eteläpuolella, nykyisen Keski-Euroopan korkeudella, vallitsivat tundramaiset olosuhteet. Maisema oli puutonta ruohikkoa, jolla laidunsi runsaasti suurriistaa. Riistan runsaus houkutteli ihmisiä levittäytymään Afrikasta ja Aasian eteläisemmistä osista pohjoisemmas mannerjäätikön reunan tuntumaan. Tämän vuoksi eteläisestä Euroopasta on löydetty runsaasti sekä jääkauden aikana eläneiden ihmisten jäännöksiä että heidän valmistamiaan esineitä.

Jääkauden aikana työkalujen valikoima laajeni sekä niiden valmistusmenetelmät kehittyivät. Noilta vuosituhansilta ovat peräisin myös varhaisimmat merkit ihmisen ajattelukyvyn laajenemisesta konkreettisten ilmiöiden todellisuudesta jonnekin kuviteltuun yliaistilliseen todellisuuteen.

Jääkaudenaikaisen löytöaineiston joukossa on sellaisia esineitä ja ihmistoiminnan jälkiä, jotka ainakaan meidän näkökulmastamme arvioituna eivät ole ehdottoman välttämättömiä henkiinjäämisen kannalta, toisin kuin ovat kivikirveet ja metsästysaseet. Aikalaisten elämässä niillä on täytynyt kuitenkin olla tärkeä merkitys. Muuten ei niihin uhrattu vaivannäkö ole selitettävissä.

Näitä löytöjä pidetään varhaisimpina ”taideteoksina”. Näillä esineillä on jokin ei-käytännöllinen tai maaginen tarkoitus.

Osa näistä uudenlaisista löydöistä sijaitsee kiinteästi paikoillaan, kuten kalliopiirrokset sekä kivirakennelmat. Tuon ajan ihmiset viettivät kiertelevää elämää, vaeltaen paikasta toiseen kasvukauden sekä riistan liikkeiden mukaan. Luolat, kallioseinät ja kivikasat eivät kuitenkaan liiku minnekään, joten näille paikoille on palattu metsästys- ja keruuretkien jälkeen, jopa tuhansien vuosien ajan.

Toiset ovat liikuteltavia ja mukana kuljetettavia, kuten pienoispatsaat. Kiertelevän elämäntavan olosuhteissa ei raahattu mukana mitään turhaa, joten tärkeä merkitys näilläkin on täytynyt olla.

Vanhimmalle löytöryhmälle, jonka esineet viittaavat jonkinlaiseen kulttielämään, on tutkimus antanut nimityksen venusveistokset – roomalaisen rakkaudenjumalattaren mukaan, mikä on epävarman sävyinen viittaus näiden esineiden käyttötarkoitukseen. Tämäntyyppisiä kuvia löytyy laajalta alueelta Afrikasta Kiinaan asti. Runsain löytöalue sijaitsee Euroopassa ja ulottuu Etelä-Ranskasta Tonavan alueen kautta Etelä-Venäjälle.

Vanhin tähän mennessä tunnettu venusveistos on löydetty Hohle Felsin luolasta Lounais-Saksasta. Se on ajoitettu noin 35 000 vuoden takaisiin aikoihin. Tämä esine on myös vanhimpia taide-esineeksi luokiteltavissa olevia ihmisen aikaansaannoksia. Ihmisen kyky symboliseen ajatteluun ulottuu siis ainakin noin kauas menneisyyteen.

Venusveistokset ovat pienikokoisia naishahmoja, yleensä alle kahdenkymmenen senttimetrin korkuisia. Siispä ne ovat olleet helppoja kuljettaa mukana. Materiaali on yleensä kiveä, poltettua savea tai mammutinluuta.

Hahmot ovat liioitellun uhkeita. Rinnat, vatsa ja pakarat esitetään erittäin runsasmuotoisina. Muut ruumiinosat ovat vähemmällä huomiolla. Pää saattaa olla vain viitteellinen pikku pallo tai se voi jopa puuttua kokonaan. Joskus hahmon päähän on kuvattu taidokas tukkalaite. Itsensä koristaminen on näköjään ikivanha tapa. Kuuluisin tällainen pienoispatsas on nimeltään Willendorfin venus, Itävallassa sijaitsevan löytöpaikan mukaan.

Naishahmojen ylenmääräinen pyöreys viittaa paitsi ravinnon riittävyyden ihanteeseen myös hedelmällisyyteen. Osan venuskuvista on tulkittu esittävän raskaana olevaa naista. Ehkä kyse on hedelmällisyyskultista. Jälkikasvun turvaaminen oli tärkeä asia ihmisryhmän selviytymisen kannalta. Lapset olivat yhteisön jäsenten tulevaisuuden turva ja korkean lapsikuolleisuuden vuoksi lapsista oli aina puutetta. Korostetut naiselliset tuntomerkit pistävät aavistelemaan, että kyse saattoi olla myös erotiikasta, ainakin osittain.

Yleensä naishahmot ovat liikuteltavia. Mielenkiintoinen poikkeus on Dorgognessa Lounais-Ranskassa kallioon 20 000 vuotta sitten veistetty reliefi, kohokuva, jolle on annettu nimi Lausselin venus. Kuvan naishahmo on selvästi raskaana. Naisella on sarvi kädessä. Sarvi on kenties elämää synnyttävien voimien vertauskuva. Kymmeniä tuhansia vuosia sitten on jo kaiketi huomattu, että eläimillä sarvien kasvu liittyy sukupuoliseen sykliin. Sarvessa on 13 uurretta, mikä vastaa kolmeatoista kuukautiskiertoa vuoden aikana. Nainen katsoo kädessään olevaa sarvea ja pitelee toisella kädellä vatsaansa.

Tutkimus näkee venusveistoksien mahdollisesti edustavan jonkinlaista varhaista hedelmällisyyden jumalatarta, joka sittemmin kehittyy myöhempien aikojen korkeakulttuurien monijumalaisissa uskonnoissa yleisiksi äitijumalattariksi. Tällaisia olivat mm. Kybele Lähi-idässä, Isis Egyptissä sekä kreikkalainen avioliiton, hedelmällisyyden ja synnytyksen jumalatar Hera.

Toinen tärkeä symbolisen ajattelun kyvystä kertova löytöryhmä ovat kalliokuvat. Ne – ainakin säilyneet – ovat nuorempaa perua kuin pienoisveistokset. Poikkeuksellisen hienoja kalliokuvia on löydetty syvistä kalkkikiviluolista Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Espanjassa. Lounais-Ranskassa sijaitseva Lascaux’n luola sekä Espanjan pohjoisrannikon tuntumassa sijaitseva Altamira ovat kuuluisimmat.

Molempien maalaukset ovat peräisin ajalta noin 18 000 – 14 000 vuotta sitten. Syvälle pimeisiin luoliin on maalattu satoja naturalistisia eläinhahmoja. Kuvat ovat parhaimmillaan erittäin taitavasti tehtyjä. Suorastaan nerokkaan vähäisin vedoin ja niukin ääriviivoin sekä yleensäkin säästeliäin keinoin on tavoitettu lajia myöten tunnistettava eläinhahmo. Kallion omia kaarevia muotoja on käytetty hyväksi tehostamaan voimakkaan eläinhahmon vaikutelmaa. On saavutettu jopa liikkeen vaikutelma ja läsnäolon tuntu. Eläinlauma tuntuu toisinaan suorastaan rynnistävän kohti ja polkevan katsojan kohta jalkoihinsa.

Nuo kuvat kertovat vahvasta aiheentuntemuksesta ja hyvästä näkömuistista, koska ne on täytynyt maalata muistinvaraisesti. Ei kannattane olettaa, että mammutinraato olisi raahattu malliksi pimeän luolan uumeniin. Kuvat on tehty kituliaassa keinovalossa, usein hankalassa asennossa. Uusia kuvia on moneen kertaan maalattu vanhojen päälle. Luolaa on siis käytetty tuhansia vuosia samaan tarkoitukseen. Aiheet ovat eläinmaailmasta, enimmäkseen komeita, suuria ja sitä mukaa voimakkaita ja vaarallisia riistaeläimiä, kuten mammutti, visentti, villasarvikuono, alkuhärkä sekä villihevonen. Ihmiselle haitallisia sekä huonosti ravinnoksi soveltuvia petoeläimiä esiintyy kuvissa harvoin.

Kuvien eläimet olivat tärkeitä ravinnonlähteitä, joten niiden tekemisen motiivi saattaa liittyä riistaonnea turvaaviin uskonnollisiin menoihin. Toisinaan kuvissa on nuolta muistuttavia merkkejä, jotka on tulkittu metsästysmagiaksi. Kalliossa on myös iskujälkiä, aivan kuin eläinhahmoja olisi heitetty keihäillä tai ammuttu nuolilla. Kyseessä saattaa olla rituaalinen eläimen surmaaminen niin, että se todellisessa maailmassa antautuisi suosiollisemmin kaadettavaksi.

Varsinaisia asuinpaikkoja luolat tuskin ovat olleet, koska asumisen merkkejä ei löytöaineistossa ole. Nuo syvät luolat olisivat olleet epäkäytännöllisiä asuinpaikoiksi. Luolissa on enimmäkseen kuvien tekemiseen liittyvää esineistöä, rasvalamppuja, siveltimiä ja puhallusputkia. Kuitenkin luolilla on täytynyt olla tärkeä merkitys, koska ne ovat olleet käytössä tuhansia vuosia.

Ihmisiä esiintyy kalliokuvissa harvoin. Seinässä saattaa olla kädenkuva. Kuvantekijä on painanut kämmenensä kallioseinää vasten ja puhaltanut väriainetta päälle, jolloin kallioon on jäänyt kädenmuotoinen kohta ilman väriä. Se tuo mieleen ajatusyhteyden myöhempien aikojen kuvien tyypillisestä tekijän signeerauksesta ja on hätkähdyttävä todiste elävän ihmisen olemassaolosta tuolla paikalla joskus kauan sitten tuon kuvan tekijänä.

Eläimet on kuvattu toisinaan hämmästyttävän tarkasti. Ihmiset sen sijaan on kuvattu yleensä ylimalkaisesti viitteellisinä tikku-ukkoina, jotenkin mitättömän tuntuisina otuksina, verrattuna komeisiin eläimiin. Toisinaan yksi hahmo vaikuttaa muita tärkeämmältä. Hänet on saatettu kuvata muita suurempaan kokoon ja hänellä on päässään shamaaninsarvia muistuttavat ulokkeet. Ihmishahmojen sukupuoli on yleensä selvästi merkitty. Miehen ja naisen välillä tehtiin tarkka ero.

Avoimen taivaan alla oleviin kallioihin maalattuja ja kaiverrettuja kuvia löytyy joka puolelta, missä nykyihmisten varhaiset esi-isät ovat ravinnon perässä liikkuneet. Näitä kuvia on löydetty myös Suomesta yli sadasta paikasta. Suuret riistaeläimet, täällä ennen kaikkea hirvi, ovat yleisiä näissäkin kuvissa.

Raja käyttö- ja taide-esineen välillä ei ole selvästi merkittävissä. Työkalut, aseet sekä korut – joilla vaatetuksen koossapitäjinä voi olla myös käytännöllinen tarkoitus – lähestyvät parhaimmillaan taide-esineitä. Kirves puree puuta, kunhan siinä on terävä reuna. Tarkkaan harkittu muoto ja huolellinen pintakäsittely voivat kuitenkin saada jälkimaailman arvioimaan sitä myös taide-esineenä.

Jääkautisen löytöaineiston arkiset käyttöesineetkin tasokkaimmillaan ilmaisevat tekijänsä erinomaista muodontajua. Ne kertovat myös ainakin ajoittaisesta vauraudesta, ravinnon riittävyydestä. Kauniiden esineiden työstäminen vaatii runsaasti aikaa, jota ei ole, jos koko ajan täytyy kulkea ravinnonhaussa. Kauneimmat esineet ovat todennäköisesti erikoistuneiden ammatti-ihmisten työtä. Kiven muotoilu on vaativaa sekä edellyttää erikoistietoa eri kivilajeista, kuten niiden lohkeamis- ja hiottavuusominaisuuksista.

Mikä on ollut kivisepän motiivi hänen valmistaessaan taidokkaan kiviesineen? Esteettinen mielihyvä ei ole pois laskuista, tyydyttävä kokemus taidosta saada aikaan jotakin silmää miellyttävää. Kaupankäynti? Hyvännäköinen esine on kenties tehnyt paremmin kauppansa hyödykkeitä vaihdettaessa. Ovatko esineet uhrilahjoja? Hienosti viimeistellyissä esineissä ei usein ole käytön jälkiä. Niitä on saatettu esimerkiksi uhrata lähteeseen pitämään luonnonhenget tyytyväisinä.

Esihistoriallisessa arkeologisessa aineistossa kalliokuvat ja pienoisveistokset ovat selvimmin symbolista ajattelua ja maagisia pyrkimyksiä vaikuttaa ihmisen elämisen mahdollisuuksia sääteleviin voimiin heijastelevat löytöryhmät.

Näiden lisäksi aivan kivikauden lopulla ja pronssikauden alussa alkaa esiintyä myös kivirakennelmia, toisinaan vaikuttavan kokoisi ja valtavalla vaivalla rakennettuja. Mahtimiesten haudoiksi laaditut kiviröykkiöt ovat yksi esimerkki, taivaanilmiöiden palvontaan liittyviksi tulkitut kivikehät, kivirivit ja syvät kuiluhaudat toinen. Molemmat liittyvät ennen kaikkea maanviljelyskulttuuriin sekä sen mukanaan tuomaan paikallaan pysyvään asumismuotoon.

Näyttävillä haudoilla paitsi kunnioitettiin merkittäviä vainajia, myös merkittiin näkyviin tietyn maa-alueen kuuluminen tietylle ihmisjoukolle. Hautojen varustaminen runsailla hauta-antimilla sekä vainajien hautaaminen juhla-asussa aseineen kertovat käsityksestä, jonka mukaan ihminen jatkaa elämäänsä maallisen ruumiin kuoltua jossakin toisessa todellisuudessa ja on vielä kuolemansakin jälkeen jollakin tavalla yhteisönsä jäsen. Suomalaiset pronssikautiset hiidenkiukaiden nimellä tunnetut hautaröykkiöt ovat hyvä esimerkki tästä kulttuuri-ilmiöstä.

Kaikki esihistorialliset kivirakennelmat eivät ole kuitenkaan hautoja, ainakaan ensisijaisesti. Maanviljely aikaansai tarpeen seurata entistä tarkemmin vuodenkiertoa, koska sadon onnistuminen riippuu kylvön oikeasta ajoituksesta. Monissa kivirakennelmissa, joista Etelä-Englannissa sijaitseva Stonehenge on hyvin tunnettu esimerkki, toistuu tarkka sijoittaminen maastoon. Rakennelmassa on peruslinja, joka on tarkasti suunnattu vuodenkierron johonkin kulminaatiokohtaan, usein talvipäivänseisauksen auringonnousuun. Päivä on silloin lyhyimmillään.

Esi-isiemme edetessä sukupolvi toisensa perään kivikauden nuorimman vaiheen läpi kohti maanviljelytaitoa, metallikulttuuria sekä valtioiksi järjestyneitä korkeakulttuureja symboliikalle – sekä uskonnolliselle että maalliselle – tulee yhä enemmän käyttöä. Taiteeksi luokiteltavat pyrkimykset saavat yhä näkyvämmän roolin menneisyyden aineistossa.

Seuraava artikkeli: 3 JOKILAAKSOKULTTUURIEN TAIDE