Yksi 1800-luvun loppupuolen uusista taiteellisista suuntauksista oli nuoren polven arkkitehtien kapinaliike kertaustyylejä vastaan. Aikaisemmin oli jo puhetta, miten sinänsä nopean eteenpäinmenon vuosisadalla arkkitehtuuri oli aivan silmiinpistävän konservatiivista ja perinnetietoista, ikään kuin pelon heijastusta, kun teollistumisen etenemisen mukana maailma tuntui muuttuvan liian nopeasti.
Jugend-ajattelu antoi suomalaiselle taide-elämälle vahvaa sävyä. Siksi omistan tälle tyylisuunnalle oman katsauksen.
Suomessa tätä uutta taiteellista ajattelutapaa on totuttu kutsumaan jugend-tyylin nimellä, lähinnä siitä syystä, että 1900-luvun alkupuolelle asti täkäläinen sivistyneistö otti kulttuuriset vaikutteensa ennen kaikkea Saksasta. Nimitys Jugend, ”nuoruus”, oli Saksassa omaksuttu Münchenissä ilmestyvän samannimisen ja -henkisen aikakauslehden nimestä. Samaa taidesuuntausta tarkoitetaan, kun Ranskassa ja anglosaksisissa maissa käytetään käsitettä Art Nouveau, Italiassa Stile Liberty sekä Itävalta-Unkarissa Secession.
Käyttäkäämme kuitenkin tuttua jugend-tyylin nimeä tässä yhteydessä. Siinä missä samoihin aikoihin kehittynyt impressionismi alkoi mullistaa maalaustaidetta, jugend-tyylin ominta aluetta oli ennen kaikkea arkkitehtuuri, rakennusten sisustaminen sekä huonekaluihin ja sisustusesineisiin liittyvä koristetaide. Jugend vaikutti toki myös kuvataiteeseen.
Vapautus julkisivun orjuudesta oli jugendin tärkein pyrkimys ja manifesti. Nuorten arkkitehtien ohjelmanjulistuksesta todella oli kyse, äkäisestä hyökkäyksestä vakiintuneita pyhiä arkkitehtuurin normeja vastaan. Kiivasta debattia käytiin alan ammattilehdissä.
Renessanssin määrittelemän normin mukaan rakennuksen mittasuhteiden tuli noudattaa kultaisen leikkauksen sääntöä. Ikkuna-aukkojen tuli olla tasaväliset. Useampikerroksisessa rakennuksessa ikkuna-akselien tuli olla päällekkäin. Tarvittaessa nuo vaatimukset täytettiin valeikkunoin. Pääoven tuli olla julkisivun keskellä ja koko rakennuksen symmetrinen. Koristelua oli tyylisuunnasta riippuen milloin enemmän milloin vähemmän, mutta aina antiikista peräisin olevia aiheita soveltaen.
Näitä normeja noudattamalla saatiin aikaan parhaimmillaan erittäin vaikuttavan näköisiä rakennuksia, mutta sisätilan kustannuksella. Sisätilat olivat alisteiset julkisivulle. Ulkoiset muotovaatimukset pakottivat sisätilat kankeiksi huoneriveiksi.
Tyypillinen pohjakaava oli kaksi riviä huoneita, joita yhdistivät toisiinsa keskenään linjaan asetetut ovet. Ovien ollessa avoinna muodostui niin sanottu enfilade, ampumalinja, koko rakennuksen läpi. Pitkä salirivi antoi edustavan vaikutelman, mutta se oli vaikea ja epäkäytännöllinen sisustaa sekä yksityistilojen kohdalla vailla mitään intimiteettisuojaa, kun huoneesta toiseen kuljettiin toisten huoneiden läpi.
Jugend-ajattelusta innoittuneet rakennustaiteilijat ottivat lähtökohdakseen sisätilan ja mukavan asumisen. Rakennuksen pohjakaava piirrettiin sisältä ulospäin eikä päinvastoin, kuten tähän asti. Huoneet ryhmiteltiin ja niiden pinta-alat sekä sijainnit rakennuksen sisällä määriteltiin käyttötarkoituksen mukaan, pitäen huolta myös helposta pääsystä rakennuksen eri tiloihin. Rakennuksen ulkomuoto määräytyi huoneiden sijoittelun seurauksena. Siitä tuli sekä kokonaishahmoltaan että ikkuna-aukkojen ja sisäänkäyntien suhteen epäsymmetrinen, toisinaan suorastaan itsetarkoituksellisesti.
Usein jugend-tyylinen asuintalo rakentui keskiaikaista linnansalia muistuttavan keskushuoneen ympärille. Antiikin muotokielestä peräisin olevia rakenne- ja koristeluperiaatteita välteltiin tietoisesti. Vaikutteita poimittiin mieluummin keskiaikaisista linnoista sekä myös 1800-luvun uusgotiikasta, jossa siinäkin jo esiintyi toisinaan epäsymmetrisyyttä. Rakennuksia koristeltiin romanttisilla linnamaisilla torneilla sekä parvekkeilla ja erkkereillä, ikkunoilla varustetuilla seinäsyvennyksillä, jotka tulevat julkisivusta ulos.
Jugendin koristeornamentiikan innoitus poimittiin kasvien kaartuvista muodoista, toisinaan myös rakennusten muotojen viitatessa orgaaniseen kasvimaailmaan. Toisiinsa kietoutuvissa kasvien varsissa sekä kukissa voi aistia eroottista jännitettä. Koristeaiheisiin otettiin lainoja myös kansanomaisesta perinteisestä ornamentiikasta.
Jugend-rakennuksessa ihanteena oli pyrkimys kokonaistaideteokseen. Paitsi itse rakennus, myös sisustus yksityiskohtia myöten suunniteltiin sopimaan kokonaisuuteen. Niinpä jugendin ihanteisiin ei sopinut sarjavalmistus. Happaman suhtautumisen kertaustyyleihin lisäksi jugend saarnasi myös teollistumisen latistavaa vaikutusta vastaan. Jugend ihaili käsityöläisyyttä.
Jugend-ilmiön yksi ideologinen seuralainen oli brittiläinen Arts and Crafts –liike, taiteilijoiden vastaveto teollistumisen synnyttämille massatuotteille. Arts and Crafts –suuntaus pyrki nostamaan unohtumaan päin olevan käsityötaidon uudelleen kunniaan ja etsi omaa ilmaisua, joka oli vapaa yhtä lailla kuluneista kertaustyylien malleista kuin teollisuustuotteiden hengettömyydestä.
Varakas rakennuttaja tilasi uuden talonsa avaimet käteen -periaatteella. Jugend-rakennukseen valmistettiin tyyliin sopiva kiinteä sisustus seinä- ja kattopaneeleineen, portaikkoineen sekä ovineen. Huonekalut suunniteltiin myös uniikkikappaleina sopimaan juuri tuohon taloon, samoin pienemmät sisustusesineet valaisimia myöten. Lopputuloksena oli pienoismaailma, jossa jokainen yksityiskohta palveli kokonaisuutta, mutta jonka eleganssi häiriintyi matonkulmalla olevista kotitohveleista.
Jugend-tyyliä sovellettiin myös hyötyrakentamiseen, kuten teollisuusrakennuksiin, rautatieasemiin sekä kaupparakennuksiin. Linnamainen jugend-julkisivu sinänsä antoi menneisyyteen viittaavan vaikutelman, mutta sen taakse saattoi kätkeytyä hyvinkin uudenaikaisia rakenteita. Asuintaloissa jugend-rakentaminen perustui yhä enimmäkseen tavanomaisiin paksuihin tiilimuureihin, mutta varsinkin hyötyrakennuksissa jugend-suunnittelu alkoi ensimmäisten joukossa soveltaa myös teräsrakenteita rakennusten runkoina.
Suomessa jugendin vaikutus oli vahva, mikä tekee tästä taidesuunnasta meikäläisittäin erityisen mielenkiintoisen. Suomalainen kulttuurinationalismi eli 1800-luvun lopulla vahvaa nousuaan. ”Suomalaisuutta” piti korostaa kaikin keinoin, osittain kulttuuritaisteluna ruotsalaisuuden haastamiseksi, osittain ulkoisen paineen kannustamana, kun emämaa Venäjä ryhtyi kaventamaan Suomen autonomisia oikeuksia.
Suomalaiset taiteilijat ryhdistäytyivät taiteensa keinoin vastarintaan venäläistämispolitiikkaa vastaan, ja tuloksena oli suomalaisen taiteen hienoimpana pidetty periodi, niin sanottu ”kultakausi”. Innostunut pyrkimys omaleimaisen suomalaisen kulttuurin luomiseen löi leimansa niihinkin teoksiin, jotka eivät olleet suoria nationalistisia poliittisia kannanottoja.
Kansallisromantiikka innoitti 1800-luvun loppupuolen suomalaisia taiteilijoita, ja jugend-ilmaisu sopi hyvinkin heidän tarkoituksiinsa. Kultakauden taiteessa näkyy kuitenkin hyvin monenlaisia vaikutteita.
Yksi tärkeä innoittaja oli taiteilijoiden keskuudessa tuolloin vallinnut Karjala-innostus, kun kaukaa Suomen itärajan takaa Venäjän-Karjalasta etsittiin jonkinlaista pilaantumatonta ja puhdasta kalevalaista suomalaisuutta. Kalevala-runouden lisäksi vaikutteita otettiin karjalaistaloista sekä karjalaisesta käsityöperinteestä.
Suomalaiset kärkikaartin kuvataiteilijat opiskelivat tuolloin Pariisissa. Sieltä tulivat tuliaisina uusien taidesuuntien antamat vaikutteet. Kultakauden taiteessa näkyy varsinkin romantiikan, realismin sekä myös symbolismin sävyjä. Impressionismi ei täällä ottanut niinkään tulta.
Maalaustaiteen saralla kansallisromantikoistamme merkittävin oli Akseli Gallen-Kallela. Hänen Kalevala-maalaustensa patalakkinen Väinämöinen ja muut hahmot ovat muuttuneet suorastaan normeiksi, osaksi kansallista itseymmärrystä.
Rakennustaiteen saralla elettiin myös hienoa aikaa. Suomalaisen jugendin ja kansallisromantiikan johtavia nimiä olivat arkkitehtitoimiston Gesellius, Lindgren & Saarinen jäsenet sekä Selim Lindqvist ja Lars Sonck.
Kansallismuseo oli aikansa ilmapiiriin mainiosti sopiva suurhanke. Se on mainitun arkkitehtitoimiston tärkeimpiä töitä, samoin kolmikon ateljeetalokompleksi Hvitträsk. Arkkitehtitoimiston hajottua vuonna 1905 jäsenet jatkoivat itsenäisinä. Eliel Saarisen teoksista tärkeimpiä on Helsingin päärautatieasema, joka esiintyy usein ulkomaisissa arkkitehtuurin historiaa käsittelevissä kirjoissa, osittain kaiketi siitä syystä, että myöhempinä vuosinaan Saarinen teki nimekkään uran Yhdysvalloissa.
Selim Lindqvistin teoksista mainittakoon Helsingin keskustan Lundqvistin kauppapalatsi, nykyinen tavaratalo Aleksi 13, joka valmistui vuonna 1900, ja jonka teräsrunko mahdollistaa muunneltavat sisätilat. Siksi se on vieläkin – yli satavuotiaana – rakenteellisesti hyvin toimiva tavaratalorakennus.
Lars Sonck oli ennen kaikkea kirkkoarkkitehti. Turussa sijaitsee hänen vasta 23-vuotiaana arkkitehtiopiskelijana suunnittelemansa Mikaelinkirkko, johon tekijä itse oli sittemmin kaikkea muuta kuin tyytyväinen. Mikaelinkirkko on mielenkiintoinen rakennus: se on ulkoapäin ennen kaikkea uusgoottilainen, sisätilat ovat kuitenkin jugendin ja kansallisromantiikan muotokieltä. Tampereen tuomiokirkko on Sonckin kirkkorakennuksista merkittävin. Se oli alun perin tarkoitettu suurisuuntaisemman suunnitelman kruunuksi. Kirkon ympärille piti rakennettaman kokonainen pieni kaupunginosa kansallisromanttisine taloineen ja keskiaikaista muistuttavine mutkaisine katuineen.
Helsingin keskustan rakennuksissa näkyy hienosti kaupungin nopea laajeneminen pitkin 1800-lukua. Pääkaupungin asemaan nouseminen pisti vauhtia Helsingin kehitykseen. Helsingin ydin on autonomian ajan alussa rakennettu Senaatintori. Sen ympärille rakentui uusia kortteleita uusrenessanssityyliin, varsinkin Esplanadia reunustamaan. Jugendin ja kansallisromantiikan ollessa muotia kaupunki levittäytyi Katajanokalle sekä Eiraan. Myöhempää itsenäisyyden ajan alun laajenemisvaihetta edustaa etenkin 1920-luvun klassismin hengessä rakennettu Töölö.
Jugend-tyylin kehityksen – kuten kaiken muunkin, paitsi sotatekniikan kehityksen – katkaisi ensimmäinen maailmansota. Jugend-ajattelun lähtökohdista kehittynyt taideilmaisu jatkoi elämäänsä vielä maailmansotien välisinä vuosikymmeninä Manner-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Tästä myöhäisvaiheesta käytetään nimitystä Art Deco.
Seuraava artikkeli: 13 1900-LUKU