Rokokootyyliksi kutsutaan Ranskassa 1700-luvun alkupuolella kehittynyttä taidetyylisuuntaa, joka antaa edeltävään barokkiin nähden huomattavasti kevyemmän – ja kevytmielisemmän – vaikutelman, ja josta Manner-Euroopassa käytetään usein nimitystä Ludvig XV:n tyyli. Ludvig XV (1710–1774) oli Ludvig XIV:n seuraaja Ranskan valtaistuimella ja hänen pojanpojanpoikansa.
Barokin mahtipontiseen teennäisyyteen oli jo väsytty. Aurinkokuninkaan valtakauden jälkeen tulikin muotiin epämuodollisempi seurapiirikulttuuri. Ilmapiirin muutos näkyi kevytmielisempänä ja näennäisesti pinnallisempana taideilmaisuna.
Ludvig XV:llä oli yhä kallis maku kuin suurella edeltäjällään, mutta ei tämän valtiomieskykyjä. Tämä sama vähemmän lupaava ominaisuuksien yhdistelmä vaivasi myös hänen seuraajiaan Ranskan vallankumoukseen asti. Rokokooilmaisu sopi vallan hyvin tuon ajan joutilaan aateliston seurapiirielämän taustakulisseihin.
Osatekijä rokokoon kevytmielisessä ja koristeellisessa ilmeessä lienee se, että rokokoon tärkeä tyylinluoja oli Ludvig XV:n rakastajatar, Madame de Pompadour, ei-aatelista syntyperää oleva pankkiirintytär Jeanne-Antoinette Poisson, määrätietoinen ja älykäs nainen. Aatelisto halveksi tuota kuninkaan suosioon hankkiutunutta alhaissyntyistä pyrkyriä, joten hänellä lienee ollut kaksin verroin näyttämisen tahtoa ja tarvetta lunastaa paikkansa hovijuonittelijoiden joukossa ja mieluummin yläpuolella. Madame de Pompadourin suosimat taiteilijat ja arkkitehdit vaikuttivat paljon ranskalaisen rokokoon kehitykseen.
Rokokoo-nimitys on johdettu simpukankuorimaisilla ornamenteilla koristettua luolaa tarkoittavasta sanasta. Tällainen romanttinen keinotekoinen luolarakennelma oli suosittu yksityiskohta tuon ajan puistoarkkitehtuurissa. Simpukankuoren muodoista johdettu epäsymmetrinen ornamentiikka oli rokokoolle tyypillistä kautta linjan ja samalla sitten keskiajan ensimmäisiä yrityksiä vapautua symmetrian vaatimuksen kahleista.
Verrattuna barokin aikaan vedettiin nyttemmin vähemmän mahtipontista linjaa, mikä näkyy esimerkiksi rakennustaiteessa. Tosin rokokoo ei jättänyt niin vahvaa jälkeä arkkitehtuuriin kuin edeltävä barokki ja rokokookautta seurannut uusklassismi. Rokokoo oli muodissa vain muutaman vuosikymmenen ajan. Kermakakkumaisuutensa ja aistillisuutensa vuoksi rokokoo ei ollut omiaan herättämään uskonnollisia mielikuvia eikä siten istunut oikein luontevasti kirkkorakentamiseen. Jonkun verran sitä kuitenkin sovellettiin kirkoissakin.
Vastikään barokin kaudella oli rakennettu suuret määrät palatseja sekä kartanorakennuksia. Ne olivat vielä uusia, joten rakennustarvetta oli vähemmän, mutta niiden saleja sekä salonkeja uudistettiin muodinmukaisiksi. Rokokoo onkin ennen kaikkea sisustustyyli.
Rokokoorakennukset ovat mittakaavaltaan pienempiä barokkipalatseihin verrattuna, mutta aateliskulttuurin ilmauksia kun olivat, eivät nekään mitään mökkejä olleet. Romanttinen ”paluu luontoon” oli päivän sana. Muodikasta oli rakennuttaa mukavia muutaman kymmenen huoneen huvilinnoja maaseudulle. Preussin kuninkaan Fredrik Suuren Sans Souci on oiva esimerkki, yksikerroksinen, kuninkaallinen mittakaava huomioon ottaen varsin vaatimaton vetäytymispaikka raskaista hallitsijan tehtävistä viettämään rentouttavia lomapäiviä valitun seurapiirin kanssa.
Barokille tunnusomaiset symmetriset muotopuutarhat jäivät muodista ja noiden viehättävien pikku huvilinnojen ympärille rakennettiin näennäisen vapaamuotoisia ”englantilaisia” puistoja, joiden kumpuilevassa maisemassa puut saivat kasvaa vapaasti. Tuo ”vapaamuotoisuus” oli kuitenkin huolellisen suunnittelun ja usein suuren työn ja raskaan ylläpidon tulosta. Puistoissa kiemurteli hyvin haravoituja hiekkakäytäviä johtamassa kauneimmille näköalapaikoille. Tekolampia yhdistävien purojen yli oli rakennettu viehättäviä siltoja. Puiston uumenissa oli huvipaviljonkeja, tekoluolia sekä metsästystorneja.
Kepeä seurustelukulttuuri tarvitsi ympärilleen sopivan kepeät puitteet. Sisustuksessa suosittiin vaaleita värejä ja runsaita kultauksia. Seinät peitettiin kasvimuotoja jäljittelevällä kaarevamuotoisella ornamentiikalla. Antiikin muotokielestä muistuttavat pylväät olivat hetken pois muodista, ja mikäli niitä käytettiin, nekin usein peitettiin rokokookuorrutuksella. Koriste-esineet, kuten taulujen ja peilien kehykset sekä kynttilälampetit olivat usein epäsymmetrisiä.
Rokokoo toi tullessaan mukavat pehmustetut huonekaluryhmät. Nykyisiä olohuoneita hallitseva sohva on ennen kaikkea rokokoon innovaatio. Kevyitä huonekaluja oli helppo siirtää paikasta toiseen. Rokokoohuonekaluissa on hyvin tunnusomainen antiloopinjalkamuoto, varsinkin tuolien etujaloissa. Sama muoto esiintyy usein myös lipastojen pulleassa hahmossa. Chinoiserie – ”kiinalaisuus” – oli muodikasta myös, mikä näkyy posliiniesineinä sekä puistojen lohikäärmeornamentiikalla koristeltuina kaarevakattoisina huvimajoina. Katariina Suuri rakennutti Pietarin lähelle Tsarskoje Selon palatsialueelle kokonaisen ”kiinalaisen kylän”.
Kuvataiteessa koettiin auringonnousu. Barokin dramaattiset ja uhkaavat yön ja tulen sävyt saivat väistyä heleän keväisen aamupäivänvalon tieltä. Väriasteikko keveni pastellisävyjen suuntaan, kuten rokokoosisustuksissakin. Kuvissa on usein haaveellinen sävy ja viittauksia ihmisen salatun viettielämän alueelle.
Barokkikuvissa on toisinaan runsaasti paljasta pintaa. Silti niissä on vähän varsinaista eroottista latausta. Aateliskulttuurille oli luonteenomaista paljon sallivampi sukupuolimoraali verrattuna muihin säätyihin, minkä ilmauksena rokokooajan kuvissa on toisinaan vahvakin eroottinen jännite, joka syntyy vihjailusta. Kuva ei kerro kaikkea, mutta vihjaa, että kuvan esittämän tilanteen ulkopuolella on joko juuri tapahtunut tai pikapuoliin tapahtuu jotakin tuohon tilanteeseen liittyvää.
Kuvat antavat ymmärtää jotakin olevan tekeillä kuvan henkilöhahmojen välillä. Voi olla kyseessä vaikkapa tilanne juuri ennen salaista kohtaamista tai salaisen kohtaamisen jälkeen. Yksityiskohdat vihjaavat, että kuvasta on juuri poistunut tuntematon henkilö. Nuori nainen istuu yksin pöydän ääressä. Pöydällä on kahdelle ihmiselle katetun aterian tähteet.
Suomessa nykypäiviin asti säilyneet rokokoorakennukset on muutaman käden sormilla laskettavissa. Edustavia esimerkkejä täkäläisestä vaatimattoman mittakaavan rokokoorakentamisesta ovat kauppias Sederholmin talo, Senaatintorin laidalla säilynyt muisto vanhasta Helsingistä ennen Engeliä, sekä Pukkilan kartano Piikkiössä. Rokokooajalta peräisin olevia huonekaluja on myös jonkin verran säilynyt, samoin muotokuvamaalauksia.
Rokokoo alkoi mennä muodista pois 1700-luvun jälkipuoliskolla. Renessanssin ajoista lähtien koristeellisuus oli kaiken aikaa lisääntynyt. Nyt se alkaa vaihteeksi vähentyä, kun tyyli-ihanteissa palataan lähemmäs antiikin kreikkalaisia juuria.
Seuraava artikkeli: 10 UUSKLASSISMI