Haarlan koulu on noin 300 oppilaan koulu Turun Hirvensalon saarella Saaristomeren rannalla. Koulun sijainti mahdollistaa monipuoliset ulkoilumahdollisuudet lähiluonnossa. Koulurakennus on valmistunut v. 2005. Rakennuksessa toimivat alakoulun luokat, valmistavan opetuksen luokka, päiväkoti ja aamu- ja iltapäiväkerho. Oppilaamme tulevat Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan saarilta.
Pyrimme luomaan kouluun myönteisen, kiireettömän ja avoimen ilmapiirin, jossa kaikkien koulussa työskentelevien on helppo toimia.
Haarlan koulussa
toimimme sen periaatteen mukaan,
ettei toista huonompi ole meistä kukaan.
Joku osaa hyvin yhtä toinen toista.
Ei löydy lasta kahta samanmoista.
On tärkeintä aina yrittää.
Tekemällä oppii, laiska jälkeen jää.
Kysy neuvoa, mutta tee itse työ.
Eihän nälkäkään lähde, jos vain kaveri syö.
On totta, ettei kaikki aina luista.
Joskus ei jaksa ja joskus ei muista.
Kun tekee kaiken parhaan kykynsä mukaan,
on ansainnut kiitoksen. Moiti ei kukaan.
Katso, kuuntele, lue ja mieleen paina
ja mielessäs pohdi asiat aina.
Oppia ikä kaikki, ei koulu pelkästään.
Monenmoista oppii myös vapaahetkinään.
