Lähdimme kohti Barcelonaa perjantaina, jotta saamme viettää vapaan viikonlopun ennen kurssin alkua. Aerobus toi meidän sujuvasti kentältä keskustaan, Placa de Catalunyalle, ja hotelli olikin kahden korttelin päässä pysäkistä. Todella helppo ja halpa tapa päästä nopeasti keskustaan, kun busseja kulkee 10 minuutin välein. Hotellin varasimme kurssipaikan läheltä, ja keskustasta on helppo kulkea mihin tahansa kaupungissa julkisilla, ja jopa kävellen. Kurssin järjestävä taho lähetti meille listan hotelleja, jotka sijaitsevat lähellä ja ovat järkevän hintaisia. Näistä löytyikin heti sopiva.
Lauantaina kiertelimme keskustassa, ensin Las Ramblasilla, joka oli melko turha vierailukohde, paljon turisteja, kaupustelijoita ja kalliit hinnat. Lounasta söimme kauppahallissa, joka oli aivan mieletön, ja täynnä ihmisiä. Kävimme myös vanhan kaupungin puolella El Goticissa. Tätä suosittelemme lämpimästi. Kapeita kujia, kauniita taloja, appelsiinipuita, ja aurinko ja lämpö olivat piste iin päälle.
Sunnuntaille olimme varanneet kierroksen viinitilalle Alellan kylään. Sinne kuljimme paikallisbussilla, liput oli helppo ostaa bussista käteisellä. Alella on pieni kylä, eikä sunnuntaiaamuna löytynytkään takseja mistään, joten kävelimme reilun kilometrin matkan mäkeä, joka tuntui pystysuoralta. Urheilusuorituksena ihan ok, mutta me olimme mekoissa ja meikeissä, emmekä varsinaisesti valmistautuneet tähän suoritukseen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja kokemus oli todellakin vaelluksen ja hien arvoinen.
Kauhuksemme huomasimme sunnuntai-iltana, että emme pääse kirjautumaan sähköposteihimme, tai mihinkään kaupungin palveluihin. Sähköposteissa oli tietysti kaikki kurssin tiedot, lentoliput ja muu tärkeä info. Saimme onneksi maanantaina heti aamusta servicedeskistä kiinni henkilön, joka kertoi että kaupungin tarjoamat palvelut aukeavat ulkomailla ainoastaan, jos käytössä on kaksivaiheinen tunnistautuminen. Meillä tätä ei ollut, mutta hän pystyi onneksi etänä auttamaan tässä asiassa ja saimme sivut taas toimimaan. Tässä siis muistutus sinulle, joka harkitset reissuun lähtöä!
Muista päivistä voit lukea sivupalkin otsikoiden alta.
Kauppahalli La Boqueria
vanha kaupunki El Gotic
The kiss of Freedom El Gotic alueella
Alta Alella viinitila