BETT 2023 Lontoo
Messut olivat isoimmat opetuksen alan messut missä olen aiemmin vieraillut. Lontoo jo ympäristössään kansainvälisellä vivahteellaan teki vaikutuksen. Messuilla oli hurjasta katsottavaa ja koettavaa. Näytteilleasettajat olivat rakentaneet paikkansa laitepainotteisesti ja rikkaasti esille. Tunnelma oli tiivis ja puheensorina eri kielillä toi oman mukavan lisänsä messuihin. Monta rikasta keskusteluhetkeä eri ihmisten välillä tulikin pidettyä narikkajonosta-näytteille asettajien standeille asti.
Mitä tarttui mieleeni messuilta…
Kannustetaanko meillä tarpeeksi oppilaita kehittymään varsinkin alueilla missä oppilaat ovat erittäin hyviä ja lahjakkaita? Keskitymmekö liikaa varhaiskasvatuksessa tasapäistämään oppilaita ja mietitään asioita missä heidän tulisi vielä kehittyä tietylle tasolle? Näitä asioita jäin pohtimaan varsinkin muutaman luennonjälkeen…
STEAM esiintyi messuilla hyvinkin pienellä osalla mikä oli harmillista. Itse onnistuin osallistumaan Sandy Principalin (Vice Principal, Amerikanska Gymnasiet) pitämään luentoon Girls in STEM -and the Year is…2023. Hän oli ottanut mukaansa kaksi opiskelijaansa Vilma Emalusson ja Lee Johannisson. Luennon pääajatuksena oli, kannustetaanko opiskelijoita varsinkin tyttöjä riittävästi tieteen parissa toimimiseen ja suuntautumaan STEMin maailmaan. Luennosta paistoi läpi, kuinka kannustamalla oppilaita saadaan aikaan ihmeitä.
Näiden tyttöjen kannustuksen alkaminen jo pienestä (perhe ja koulut) ajoivat tytöt STEMin kautta pisteeseen missä he ovat tänä päivänä; lanseeraamassa ulos sovellusta mikä tukee lukihäiriöisten oppilaiden lukemisen kehitystä sujuvammaksi. Eli iTack Reading; “As part of our ongoing commitment to innovation, we are currently working on iTack Focus, a program that uses eyetarcking technology to help individuals improve their focus and concentration. With iTrack Focus, the program automatically detects which parts of the screen the user is focusing on and darkens the rest of the screen, making it less distracting.” Luento oli siis hyvä ja pieni keskusteluhetki Sandyn kanssa myöhemmin tuki ajatusmalliani lahjakkaiden lasten kannustamisen tärkeydestä jo varhaislapsuudessa!
Parhaimmillaan lahjakkuuksien huomaaminen ja niiden alueiden ”upgreidaaminen” korkeammalle saa meistä löytymään alueita mitkä saattavat jäädä muutoin taka-alalle. Eli Kannustammeko riittävästi jo varhaislapsuudessa lahjakkaita oppijoita ja puskemmeko heitä tarpeeksi seuraavalle tasolle? Ja varsinkin niitä tyttöjä teknologian parissa?!
Toinen asia mikä jäi mietityttämään näillä messuilla oli, kerrommeko riittävästi eri-ikäisille oppijoille, MIKSI asioita tehdään vaan keskitymmekö me ohjaamaan, vaan ohjelmistoja ja asioista kun niitä tulee ohjata? Ymmärtääkö diginatiivi oppilas miksi hänen tulee osata eri ohjelmia? Ymmärtääkö oppilas, miten näitä ohjelmia käytetään tai mihin niitä tarvitaan reaalimaailmassa?
Aiheeseen sukellettiin Stefanie Campell (Deputy Head of Enterprise, Entrepreneurship and the Environment, South Estern Regional College) luennolla; Future-scaping: the role of technology in developing work-ready students in Further Education. Luennolla pohdittiin mitä taitoja tulisi opettaa oppilaille, jotta he vastaavat tulevaisuuden työn taitojen vaatimuksia. Pohdittiin myös Miksi asioita tulisi selittää oppilaille enenevissä määrin ajatuksella ”Our students don’t just need to be qualified for a job, they need to be ready for work…”
Hänen luentonsa perustui ajatukseen, että tulevaisuudessa tarvitsemme erilasia ohjelmistopaketteja yms. kuten Microsoft365 palveluja, mutta muistammeko kertoa miksi niitä harjoitellaan ja opetellaan, osaako oppilaat hyödyntää näiden ohjelmistojen käyttöä tulevaisuudessa soveltaen niitä reaalimaailman tavoitteisiin? Hänen koulutusohjelmassaan keskitytään juuri tähän reaalimaailman asettamiin tavoitteisiin ja ohjelmistojen käyttöön siitä näkökulmasta rakennettuna.
Itse peilaan asiaa jo varhaislapsuuden opettamisen näkökulmaan -Kerrommeko riittävästi perustellen MIKSI lapsille jo pienenä mitä opettelemme ja opimme vai jääkö asiat kertomatta Varhaiskasvatuksen kiireisen arjen alle, kun vain puskemme opetusta ja kasvatusta läpi joka päivä? Pitäisikö pysähtyä välillä pohtimaan itsekin MIKSI opetan/ohjaan ja muistanko perustella asioita ihan ääneen jo lapselle?!
Messut siis saivat aikaan sen mitä hain eri laiteisiin tutustumisen lisäksi -pohtimaan syvällisemmin pedagogisia tarkoituksia. Osui ja upposi siis minuun! Odottelen jo seuraavaa Bett-messu kokemusta innolla, sillä kansainväliset keskusteluhetket tukevat aina oman pedagogisen näkemyksen kehittymistä!