7.11. maanantai

7.11. maanantai

Aamulla menimme espanjalaisten pariemme kanssa heidän ensimmäiselle tunnilleen. Tunnilla oltiin paljon tiukempia mm. puhelimen käytöstä ja opettaja oli ainoa, joka sai puhua ilman lupaa.

Sen jälkeen kävelimme keskustaan, jossa meille annettiin esittely kaupungista. Meille kerrottiin siitä, miten roomalaiset perustivat kaupungin, siellä olevasta yliopistosta, joka on Unescon maailman perintökohde ja kaupungin historiasta. Meille kerrottiin siitä, että Cervantes, joka on espanjalainen kirjailija, joka kirjoitti romaanin nimeltään Don Quijote, syntyi kaupungissa.

Esittelyn jälkeen menimme koulun liikuntasaliin ja pelasimme siellä käsisulkapalloa sekä koripalloa. Kun olimme pelanneet tunnin, lähdimme pariemme kanssa takaisin kotiin tai heidän tunnillensa.

Tunnilla suurimmaksi osaksi vain kuunneltiin opettajaa, eikä tehty tehtäviä. Luokat olivat kaikki paljon ankeampia kuin Suomessa eikä seinillä ollut muuta kuin liitutaulu.

Koulun jälkeen lähdin lentopalloharkkoihin, jonka aikana ehdin istua ennen kuin käveltiin koululle, josta menimme autolla parin kotiin.  Kotona syötiin jo iltapalaa ja alettiin katsomaan elokuvia. Sitten kaikki iltatoimet tehtiin ja mentiin jo nukkumaan.

Comments are closed.