3.11. torstai

3.11. torstai

Oppilas 1:

Aamuni Espanjassa alkoi syömällä aamupalaa ja tekemällä muut aamujutut. Kello 8.05 lähdimme parini kanssa kävelemään koululle päin. Hän jätti minut aulaan missä oli muut koululaiseni ja meille esiteltiin eri luokkia ja koulun pihaa. Koulu oli todella iso verrattuna omaan kouluumme. Meille annettiin churroja aamupalaksi koulun ruokalassa.  

Koulun jälkeen menimme yhdessä parini kanssa kotiin ja söimme siellä lounasta. Parillani oli tänä päivänä treenit, joten menin yhdessä kavereideni kanssa Alcala Magnaan, joka on ostoskeskus Alcala De Henaresissa. Kävimme monissa kaupoissa, joita Suomesta ei löydy ja testasimme jogurttijäätelöä. 

Pimeän tultua meidät kaikki haettiin ostoskeskuksesta ja menimme kotiin syömään päivällistä. Sen jälkeen olinkin jo todella väsynyt, joten kävin vain suihkussa ja menin sänkyyn. 

 

Oppilas 2: 

Ensimmäinen päivä Espanjassa alkoi siitä käyntiin, kun parini herätti minut kello 7.15 koulua varten. Söimme yhdessä aamupalaa, joka oli normaaliin suomalaiseen aamupalaan verrattuna vähän pienempi ja kevyempi. Kävelimme sitten yhdessä parini, hänen pikkuveljensä ja alakerrassa asuvan toisen suomalaisen oppilaan sekä hänen parinsa kanssa kouluun.  

Koulussa tapasimme kello 8.15 muut suomalaiset vaihtoparit. Menimme sitten koulun sisälle rehtorinkansliaan, jossa rehtori piti meille lyhyen puheen. Seuraavaksi alkoi kierros koulun ympäri. Koulu oli valtava ja se sisälsi paljon enemmän tiloja, joita omassa koulussamme ei edes ole, mm. koulun oma teatteri. Heidän liikuntasalinsa oli myös n. kolminkertainen omaamme verrattuna.  

Kierroksen päätteeksi menimme syömään churroja suklaakastikkeen kera koulun ruokalassa. Churrot olivat erittäin hyviä lämpiminä.  

Saimme sitten loppupäivän osallistua koulun teatterissa oleviin oppitunteihin. Osa niistä olivat erittäin kiinnostavia ja niissä pystyi huomaamaan suomalaisten ja espanjalaisten oppilaiden luokkahengen erot. Nautin tosi paljon siitä, miten espanjalaiset ottivat avosylin ja kiinnostuksissaan meidät vastaan. Pelasimme muutaman kerran improvisaatioleikkiä, jonka jälkeen luokka meni pianon ääreen laulamaan. Tämä on yksi parhaimmista muistostani tästä matkasta.

Koulupäivän loputtua, kävelimme kotia päin, jossa minua ja pariani odotti lounas. Loppupäivän me vietimme kotona jutellen, minkä jälkeen menimme nukkumaan. 

Comments are closed.