2.11. lähtöpäivä

2.11. lähtöpäivä

Keskiviikkona 2.11. matkamme kohti Espanjan Alcala de Henaresia alkoi. Kokoonnuimme ensin koululle ja kertasimme oleelliset asiat, jaoimme eväät ja tarkistimme, että kaikki tavarat on mukana. 10.30 bussi nouti meidät koulun pihalta ja lähdimme kohti Helsinkiä. Matkan aikana söimme eväät. Lentokentälle saavuttuamme jätimme matkalaukut ruumaan mentäväksi ja suoritimme turvatarkastuksen. Turvatarkastuksen jälkeen teimme tutustumisharjoituksia toistemme kanssa, koska kaikki eivät tunteneet ryhmässämme toisiaan.

Ennen ruokailua meillä oli vapaata aikaa kierrellä lentokentällä ja tehdä mitä halusimme. Kello 15.00 meillä oli ruoka Burger King -ravintolassa jonne olimme jättäneet tilaukset etukäteen. Ruokailun jälkeen meillä oli vielä hieman vapaata aikaa kunnes pääsimme koneeseen sisään. Paikkamme lentokoneessa olivat ympäriinsä konetta mutta suurimman osan paikoista saimme vaihdettua. Lentomatka kesti noin neljä tuntia.

Kun saavuimme Madridin lentokentälle noudimme matkalaukkumme ja valmistauduimme henkisesti tapaamaan vaihtoperheet. Vaihtoperheet odottivat meitä aulassa ja saimme poskipusuja espanjalaiseen tapaan. Sen jälkeen lähdimme jokainen oman vaihtoperheen kanssa kohti perheen kotia. Illalla söimme illallisen ja sen jälkeen menimmekin melkein heti nukkumaan, koska seuraavana päivänä olikin jo koulua.

Comments are closed.