Auriksen ensimmäinen Erasmus-vaihto

Auriksen ensimmäinen Erasmus-vaihto

Ajatus oppilasvaihdon järjestämisestä syntyi jo nykyisten ysiluokkalaisten aloittaessa espanjan opiskelun neljännellä luokalla. Olimme kuulleet Erasmus-apurahan hakemisen olevan melko työlästä ja tieto kaupungin Erasmus-akkreditoinnista oli iloinen yllätys. Turun kaupungin kansainvälisten asioiden suunnittelija Laura on ollut korvaamaton apu tämän vaihdon suunnittelussa ja toteutuksessa. Myös Puolalan kokeneet kollegat auttoivat meitä paljon projektin alkumetreillä. 

Partnerikoulun etsintä oli yllättävän helppoa. Saimme Turun kaupungin kansainvälisten asioiden suunnittelijalta linkin sivustolle, jolta voi etsiä akkreditoituja oppilaitoksia. Etsimme sivustolta muutaman espanjalaisen yläkoulun, joihin otimme yhteyttä sähköpostitse. Lähes kaikki koulut, joihin olimme yhteydessä, vastasivat olevansa kiinnostuneita järjestämään oppilasvaihdon kanssamme. Jotkut koulut eivät kuitenkaan pystyneet järjestämään vaihtoa vielä tämän kouluvuoden aikana, joten kumppanikouluksemme valikoitui Alcalá de Henaresissa sijaitseva IES Antonio Machado. 

Muutaman sähköpostiviestin ja TEAMS-tapaamisen jälkeen sovimme kumppanikoulun kanssa valmistelevasta vierailusta. Vierailimme Alcalássa huhtikuun lopussa 2022. Vierailun aikana saimme sovittua monista käytännönasioista kuten oppilasryhmien koosta, vaihdon ajankohdasta ja yhteisen eTwinning-projektin sisällöstä ja aikataulusta. Pääsimme tietysti tutustumaan myös kouluun sekä kauniiseen Alcalá de Henaresin kaupunkiin. 

Heti valmistelevan vierailumme jälkeen aloimme keräämään sitovia ilmoittautumisia oppilailta. Oppilasvaihto oli alun perin tarkoitettu A2-espanjaa opiskeleville oppilaille, mutta heistä eivät kaikki halunneet osallistua vaihtoon. Koska emme saanet sovittua ryhmäkokoa täyteen A2-espanjan lukijoista, kysyttiin myös B2-espanjan ryhmien oppilailta löytyisikö heistä innokkaita oppilasvaihtoon lähtijöitä. 

Elokuussa lukuvuoden alkaessa oppilasryhmämme täydentyi vielä muutamalla oppilaalla. Syyskuussa espanjalaisten valmistelevan vierailun aikana pääsimme jo miettimään vaihtoparit valmiiksi. 

Oppilaille pidimme nk. “Espanja-välitunteja” ennen vaihtoa sekä vierailujen välissä. Ennen vierailuamme Espanjassa kävimme näillä lyhyillä tapaamisilla läpi mm. kulttuurieroja, yhteisiä käytänteitä sekä jaoimme oppilaille vaihtoon liittyviä tehtäviä kuten esimerkiksi tämän blogin kirjoittamisen. 

Kaikki matkajärjestelyt, lentoliput & kuljetuksen lentokentälle ja takaisin, hoiti Laura puolestamme. Me etsimme ainoastaan meidän opettajien majoituksen ja ilmoitimme matkapäivät Lauralle. Me hoidimme tietysti vaihdon järjestelyt koululla oppilaiden ja perheiden kanssa sekä partnerikoulun kanssa ja täytimme Erasmus-asiakirjat. Loppujen lopuksi oppilasvaihdon järjestämisestä oli vähemmän työtä kuin olimme ajatelleet. 

Meihin voi olla yhteydessä, jos haluaa tietää lisää vaihdon järjestämisestä. Autamme mielellämme vaihdon järjestämistä harkitsevia. Meidän mielestämme oppilasvaihto, tai ainakin sen alkuosa, oli mahtava kokemus!  

Seuraavat blogitekstit ovat oppilaiden kirjoittamia. Näissä he kertovat omia kokemuksiaan reissusta ja havaintojaan kulttuurieroista.

¡Hasta luego!

Annatuulia & Henriikka 

Comments are closed.