Yhteinen suunta ei synny yksin
Syyskuun kehittämispäivässä Strapetsi II -hankkeen projektiryhmä pysähtyi pohtimaan, mikä tekee verkostotyöstä vaikuttavaa ja miten voimme vahvistaa yhdessä tekemisen kulttuuria hankkeen loppukaudella. Keskusteluissa nousi esiin tarve sanoittaa näkyväksi se toimintatapa, jota verkostossa on rakennettu jo koko hankkeen ajan.
Kehittämispäivän tuloksena syntyivät Strapetsi II:n yhteiset toimintalupaukset:
- Olemme tässä
- Osallistumme ja arvostamme yhteistä aikaa
- Olemme uteliaita
- Uskallamme olla keskeneräisiä, kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi
- Luotamme toisiimme ja kokeilemme rohkeasti
- Opimme yhdessä
- Jaamme tietoa, osaamista ja kokemusta
Toimintalupaukset muistuttavat siitä, että verkostotyön vahvuus syntyy osallistumisesta, luottamuksesta ja halusta oppia yhdessä. Kehittämispäivän keskusteluissa korostui erityisesti ajatus siitä, ettei kaikkea tarvitse osata valmiiksi. Kehittäminen etenee kokeilemalla, jakamalla kokemuksia ja oppimalla toisiltamme.
Päivän aikana syntyi myös hankkeen toimintaa kuvaavia iskulauseita, jotka kiteyttävät Strapetsi II:n tavoitteita:
Tilastoista toiminnaksi. Mittareista muutokseen. Vipusesta veronmaksajaksi – Sydän kerrallaan.
Toimintalupaukset tulevat näkymään hankkeen tulevissa tapaamisissa ja materiaaleissa. Ne toimivat yhteisenä muistutuksena siitä, millaista verkostoa haluamme rakentaa: läsnä olevaa, rohkeasti kokeilevaa, osaamistaan jakavaa ja yhdessä oppivaa.
Yhteinen suunta ei synny yksin. Se syntyy kohtaamisissa, luottamuksessa ja yhdessä tekemällä.

Projektiryhmä Kalajoella hankkeen kehittämispäivässä 3.9.26.
