Yöretki Vaarniemeen 30.9.-1.10.2021

Syyskuun viimeinen päivä, torstai, valkeni kuulaana ja enteili hienoa retkisäätä. Valmistautuminen retkelle 8-luokkalaisten kanssa oli tällä kertaa sujunut mutkattomasti. Olihan tällä porukalla jo yksi retki takana ja tätä toista oli odotettu yli viikko. Retkikohde oli Kaarinan Vaarniemi. 

Matkaan lähdettiin koulupäivän jälkeen bussilla. Päätepysäkiltä kulki kaunis polku läpi tammilehdon merenrantaa hipoen kohti Rauvolanlahtea, jossa kulkee Turun ja Kaarinan välinen raja. Rauvolanlahti ylitettiin pitkospuita pitkin. Eikä edes kasteltu kenkiä😊  

N. kolmen kilometrin patikoinnin jälkeen olimmekin suunnistajien majalla. Siellä odotti peräkärry rinkoineen ja retkivarusteineen retkeläisiä. Ja kas, ilman sen kummempia mukinoita, kaikki tarttuivat omiin ja yhteisiin varusteisiin ja kaikki kannettiin ilman valitusta ainakin tuhat porrasta ylempänä sijaisevaan retkipaikkaan, Vaarniemenkalliolle. Huikean upea paikka! 

Tällä kertaa oppilaat tiesivätkin jo miten toimia. Ensimmäisenä ryhdyttiin kasaamaan telttoja ja huomasimme, että oppilaat auttoivat toisia. Nopeasti kallion päälle syntyi telttakylä riippumattoineen. 

Vaarniemen retkipaikka on yleinen retkeilyalue, joten tuletkin olivat meillä valmiina. Helppoa. Nälän tarpeeksi kuormiessa vatsaa, teimme hotdog buffapöydän itsepalveluperiaatteella valmiiksi nuotion ääreen. Varmasti jokainen sai tällä kertaa vatsansa täyteen. Ruoka nimittäin maistui ja sitä riitti! 

Ruuan ja pimeän välillä viritimme oppilaille leikkimielisen Amazing Race- ryhmäytymisradan. Oli upeaa katsella vierestä ryhmien toimintaa, kuinka hienosti he noudattivat tehtävänantoja ja keksivät upeita ratkaisuja. Mieleenpainuvimmat tuotokset olivat itsekyhätyt tiskiharjat “kaksi yhden hinnalla” ja käpysydämet.  

 

Nopeasti pimeä laskeeutui tämän jälkeen kallion päälle. Nuotiolla pidettiin koko illan tulta, vaahtokarkkeja sai valmistaa omaan tahtiin, teetä ja kahvia nauttia halutessaan tai paistaa makkaraa. Uskaliaimmat lähtivät yöseikkailulle opettajan kanssa, osa nautiskeli olostaan teltoissa ja osa porukasta viihtyi nuotiolla. Otsalamput suhivat paikasta toiseen. 

 

 

 

Lokakuun  ensimmäinen päivä valkeni pimeän yön jälkeen. Aamunuotio kutsui halukkaita puurolle ja kahville. Sää tuntui olevan leppoisa eikä kylmä vaivannut retkeläisiä tai ainakaan sitä ei huomannut. 

Leiri purettiin yhdessä, tavarat kannettiin autolle ja oppilaat ottivat suunnan kohti lähintä bussipysäkkiä. Retki oli kaiken kaikkiaan erittäin hyvin onnistunut, tunnelma oli mukava alusta loppuun ja opettajat tyytyväisiä😊 

Retkellä mukana 8A, 8B, Hannu Lilja ja Marjo Komaro