Jouluhommia!

Heippa!

Joulukuu alkaa olla taputeltu ja samalla koko syyskausi. Aika on mennyt tosi nopeasti ja nyt voidaan alkaa miettiä kevätkauden juttuja!

Konkareihin muutti joulukuun alussa Eikka-tonttu.

Tonttu toi mukanaan joulukuusen, mutta valitettavasti hän oli hukannut kaikki pallot matkalla päiväkotiin.

 

 

Mutta onneksi Konkarit lupasivat auttaa. Palloja on löytynyt niin aikuisten lokeroilta, leikkiuunista, keittiöstä, sankareista ja naperoista. Ja nyt on kaikki kuusenpallot (ja vähän muitakin koristeita) löydetty ja kuusesta tuli hieno!

Konkarit tekivät myös omia tonttuja oven!

 

 

 

Sankareiden joulukalenterista on löytynyt jouluisia tehtäviä, mm. joululaulujen laulamista, askartelemista, tontunetsintää ja tonttujumppaa.

Sankareiden ikkuinoita koristavat hienot lyhdyt.

 

 

 

 

Sankarit ja Konkarit kävivät yhdessä retkellä Luostarimäen käsityöläismuseossa.

 

 

 

Näimme vanhoja jouluisia  koteja,  eläimiä (ainakin karhu, jänis, pöllö, vasikoita ja kissa)ja tonttukin kuulemma vilahti. Myös puissa kiipeillyt orava oli kiehtovaa seurattavaa.

Kävimme myös kuuntelemassa mitä ääniä tallista kuuluu. Ainakin possun ja hevosen äänet kuuluivat.

 

 

 

 

Naperoiden joulupuuhiin on kuulunut mm. piparien leivontaa ja laulujen laulamista.

 

Naperoiden joulukalenterista on löytynyt hamahelmijoulupallot kaikille!

 

 

 

Tonttu syntyi toukokuussa.
Oli hiirenkorvat puussa.
Kesäkuussa päivä paistoi.
Tonttu mansikoita maistoi.
Heinäkuussa helle hyöri.
Rantaveessä poika pyöri.
Elokuu vei metsään pienet,
säilöön saatiin marjat, sienet.
Syyskuu koulunkäynnin keksi.
Tuli tonttu totiseksi.
Lokakuussa läksyt luisti.
Aapisensa tonttu muisti.
Marraskuussa tuiski lunta.
Tonttu nukkui tontun unta.
Siitä varttui voima uusi,
virkeänä tonttu huusi:
– Joulukuussa lahjat nakkaan,
poronpulkkaan, tuohivakkaan.

 

Rehtorinpellonkadun Päiväkoti

toivottaa kaikille oikein

ihanaa joulunaikaa!

Nähdään ensi vuonna! 🙂