Rahjekadun päiväkodin kuulumisia

Pöllöjen viikko alkoi kuvasuunnistuksella päiväkodin pihalla. Viikko jatkui oksien koristelulla sekä omien purkkien maalaamisella. Purkkeihin istutimme pääsiäisruohoa ja ohraa. Ruohoa kasvoi myös ryhmämme ikkunaan, kun lapset maalasivat sen siihen alustaksi askartelemilleen pääsiäismunille ja tauluille. Musiikkihetkellä lauloimme kivoja kevätlauluja ja kutittelimme nallekavereita höyhenillä.

Pääskyissäkin on tällä viikolla muun muassa tehty omat purkit ja istutettu niihin ohraa, sekä koristeltu omat pajunoksat.

Peipoissa viime viikolla laitettu pääsiäisruoho ohran siemenistä on jo hujahtanut pitkäksi! Tämän hetkisen tiedon mukaan avoin päiväkotitoiminta jatkuu pääsiäisen jälkeen 6.4.2021. Seuraamme tilannetta, ja päivitämme tilannetta Peippojen sivuille Facebookiin.
Aurinkoista viikonloppua Rahjekadun päiväkodin väeltä!