Tampereen arviointipäivään osallistui edustajia kaikkiaan 43 eri organisaatiosta. Yhteiskuvaan asettuivat TAKK:n Satu Tasala (vas.), Leila Murtomäki, Eija Sakki, Turun kaupungin Rosa Puusaari sekä projektipäällikkö Marja Kannisto, TAKK:n Tarja Liljeroos ja Satu Neuvonen.
(Kuva: Soile Mäkiranta)

OPVA haltuun – Framåt med SSS –hankkeen arviointipäivä järjestettiin 16. huhtikuuta Tampereella.

Paikalla oli 43 eri organisaation edustajaa, jotka arvioivat hankkeen vaikutuksia omaan työhönsä sekä koko organisaatioon. Osallistujat korostivat erityisesti verkostoitumisen, yhteistyön, kokemusten ja materiaalien jakamisen merkitystä sekä tiedon ja osaamisen lisääntymistä.

Päivän aikana keskusteltiin myös hankkeen aikana esille nousseista toimivista työskentelymalleista sekä kehitysehdotuksista tuleviin verkostohankkeisiin. Lähi- ja etätapaamiset sekä tapahtumat osoittautuivat toimivimmiksi työskentelymalleiksi. Kehitysehdotuksina esiin nousivat aikataulutuksen, vastuunottamisen ja suunnitelmallisuuden kehittäminen, resurssien varmistaminen sekä sopivien työmäärien määrittely hanketoimijoille.

Arviointipäivän tarkoituksena oli myös keskittyä hankkeen juurruttamiseen ja materiaalien jälkikäyttöön. OPVA-kampuksen materiaaleja suositeltiin laajasti käytettäväksi opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa erilaisissa opinnoissa ja oppimisen tuen kehittämisessä. Tärkeää olisi, että materiaaleja jaettaisiin organisaation sisällä esimerkiksi perehdytyksessä, Teams-kanavilla ja koulutuksissa.

Verkostohankkeen vahvuus näkyi jo arviointipäivää edeltävänä päivänä, kun projektipäällikkö Marja Kannisto ja Rosa Puusaari Turun kaupungilta vierailivat TAKK-kampuksella. TAKK:in henkilöstö esitteli kattavasti kampuksen toimintaa ja eri alojen opintoja. Tällaisissa hetkissä korostuu OPVA-hankkeen aikaansaannokset, sillä nämä hetket luovat lämpimiä muistoja ja edistävät yhteistyötä myös tulevaisuudessa.

Kiitos TAKK, kaikki arviointipäivän osallistujat ja hengessä mukana olleet!

Päivän aikana keskusteltiin myös hankkeen aikana esille nousseista toimivista työskentelymalleista sekä kehitysehdotuksista tuleviin verkostohankkeisiin.
OPVA haltuun – Framåt med SSS –hankkeen arviointipäivä 16.4.2024

Vastaa