Haluamme kiittää kaikkia matkassa mukana olleita organisaatioita, teemaryhmien vetäjiä ja jäseniä, muita kehittäjiä ja koulutuksiin sekä erilaisiin tapahtumiin osallistuneita.

OPVA haltuun – Framåt med SSS -hankkeen toiminta käynnistyi elokuussa 2022. Todelliseen vauhtiin päästiin tammikuussa 2023, kun toiminta alkoi kaikkien teemaryhmien osalta. Hankeaikana on opeteltu ja opittu verkostomaisesta yhteistyöstä – ja kehittämisestä.

Aikataulujen yhteensovittaminen oli välillä hankalaa, mutta nekin esteet ylitettiin joustavuudella ja sitkeydellä.  

Hankkeen lopputuotoksena rakentuu OPVA-kampus, jota on ollut työstämässä yli 450 henkilöä 63 ammatillisen koulutuksen organisaatiosta. Päätöseminaarin (28.11.2023) sekä viikolla 50 pidettyjen webinaarien pohjalta voimme todeta, että OPVA-kampukselle tulevat materiaalit ovat monipuolisia ja käytännönläheisiä. OPVA-kampus on tarkoitettu kaikkien ammatillisen koulutuksen organisaatioiden käyttöön. Se julkaistaan aoe.fi -sivustolle alkuvuonna 2024. 

Tässä vaiheessa haluamme lämpimästi kiittää kaikkia matkassa mukana olleita organisaatioita, teemaryhmien vetäjiä ja jäseniä, muita kehittäjiä ja koulutuksiin sekä erilaisiin tapahtumiin osallistuneita.  

OPVA haltuun – Framåt med SSS -hanke jatkaa toimintaansa 38 organisaation voimin 30.4.2024 asti. Kannattaa pysyä kuulolla ja osallistua keväällä OPVA-kampuksen julkaisutilaisuuksiin sekä OPVA-opintoihin liittyviin koulutuksiin.  Tapahtumista tiedotetaan tällä verkkosivulla. 

Projektipäällikkö Marja Kannisto,
projektikoordinaattori Lauri Simola,
Turun kaupunki
 

Kiitosten aika, mutta ei vielä jäähyväisten!

Vastaa