Esiopetuksen aloittaminen on tärkeä nivelvaihe lapsen omalla oppimisen polulla. Lainsäädännöllisesti esiopetusta ohjaa Perusopetuslaki ja täydentävää varhaiskasvatusta Varhaiskasvatuslaki. Pedagogisesti ajateltuna esiopetus on osa varhaiskasvatusta ja esiopetussuunnitelmassa korostuvat varhaiskasvatuksen työtavat: leikki ja toiminnalliset menetelmät.

Lapsi siirtyy esiopetukseen pääsääntöisesti sinä vuonna kuin lapsi täyttää 6 vuotta.

  • Turun kaupungin varhaiskasvatus osoittaa esiopetuspaikan lapsen kotiosoitteen mukaisesta esiopetuspaikasta. Päätös toimitetaan postitse tai suomi.fi-palveluun ja lisäksi päätös on nähtävillä eVakassa edellisen vuoden lopussa.
  • Huoltaja voi ilmoittaa lapsen myös johonkin toiseen esiopetuksen järjestämispaikkaan vuoden alussa. Ilmoittautuessa muuhun kuin osoitettuun esiopetusyksikköön, tulee toive perustella. Hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti, eikä niiden toteutuminen ole automaattista.
  • Valmo-oppilaat: valmistavaa opetusta järjestetään kunnallisissa esiopetusryhmissä Valmo-opetus korvaa esiopetuksen

Lapsille järjestetään mahdollisuus tutustua tulevaan esiopetuspaikkaan ennen esiopetuksen alkua

  • Myös muualle esiopetukseen lähtevien tutustuminen eskariin mahdollistetaan
  • Varmistetaan myös muualta kuin samasta talosta tulevien lasten tutustuminen
  • Esimerkki vuorohoidosta: kaksi lasta kerrallaan menee aamupäiväksi eskariin, sovitaan lasten hoitopäivien mukaisesti

Huoltajille järjestetään esiopetukseen tutustumista

  • Vanhempainilta järjestetään toimintakauden alussa.
  • Toimintakauden aikana huoltajiin pidetään tiiviisti yhteyttä ja huoltajia kannustetaan aktiiviseen yhteydenpitoon
  • Lisäksi huoltajille tarjotaan mahdollisuuksia tutustua ja osallistua lapsensa esiopetuspäivään

Tiedonsiirto pedagogisten asiakirjojen välityksellä

Tieto lapsista siirtyy lasten vasujen välityksellä. Tiedonsiirron ja tuen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että pedagoginen tuki on selkeästi avattu lapsen vasussa.

  • Huoltajien kanssa keskustellaan Vasun siirtämisestä ja heiltä varmistetaan siihen lupa. Muiden asiakirjojen siirtämisestä täytetään erillinen lupalomake.

Tarvittaessa tiedonsiirtoa vahvistetaan siirtopalaverilla

  • Lapselle, joka tarvitsee tukea varhaiskasvatuksessa, nivelvaiheessa tiedonsiirtoa vahvistetaan siirtopalaverilla. Siirtopalaveri järjestetään yhdessä huoltajien kanssa.
  • Jos lapsella hoidolliseen tukeen liittyvä pitkäaikaissairaus tai pysyvä lääkehoito, siirtopalaveri on erityisen tärkeä.
  • Siirtopalaveri voi olla tarpeen myös monikielisten lasten kanssa, jotka vasta harjoittelevat opetuskieltä. Mikäli vanhempien suomen/ruotsin kielentaito sitä edellyttää, käytä tulkkia.
  • Lähettävä opettaja vastaa siirtopalaverin koolle kutsumisesta. Siirtopalavereissa on aina huoltaja mukana.