Sunnuntaina ohjelmana oli tutustua Isokarin majakkasaaren historiaan ja luontoon. Lähdimme opastetulle kierrokselle ja luotsituvan kautta kohti majakkaa. Saarta ovat asuttaneet hylkeenpyytäjät ja kalastajat jo 1500-luvulta lähtien. 1800-luvulla asukkaiden vastuut laajenivat myös luotsaustoimintaan ja saarelle rakennettiin ensimmäinen luotsitupa. 1965 valmistui uudempi ja tilavampi luotsiasema, joka majoitti parhaimmillaan jopa 14 luotsia kerralla.
Isokarin majakka on valmistunut vuonna 1833 ja se on yksi Itämeren korkeimmista. Majakan suunnitteli luotsimajuri Gustav Brodd, jonka piirrokset tarkisti myöhemmin myös Carl Ludvig Engel. Historian saatossa majakan punaiset raidat on myös maalattu mustaksi ja se on ollut vaarassa tulla räjäytetyksi sotien aikana. Alkuaikoina majakka valaistiin hamppu- ja naurisöljyllä, kunnes siirryttiin petrooliin. Majakan linssistön nokeentuessa mantereelta lähetettiin pirtua sen puhdistamiseksi, mutta pian huomattiin, että se joutui nopeasti parempiin suihin, ja saaren lähetykset vaihtuivat glyseroliksi. Majakka sähköistettiin myöhemmin vuonna 1952 ja tällä hetkellä valon kantavuus on noin 38 kilometriä.
Kierroksen jälkeen aloimme valmistella lähtöä kohti Kumlingen Remmarhamnia. Maininki oli kuitenkin yltynyt suunnitellulla reitillämme aavistuksen turhan suureksi, jonka vuoksi jouduimme tekemään äkillisen suunnitelmanmuutoksen ja avomeren sijaan suuntaamaan kohti armollisempaa Kihdin-väylää. Pelkästää uudella genoalla, joka on fokkaa suurempi keulapurje, saavutimme parhaimmillaan 7,7 solmun nopeuden.
Kaisla, Amanda ja Laura