

Irroitimme köydet keskiviikkona kello 18.20 Allingessa ja otimme vesinäytteen Pohjois-Bornholmin edustalla 16 metrin syvyydestä. Mittasimme secci-levyllä myös näkösyvyyden. Se oli 7,5 m. Klo 18.40 nostimme isopurjeen ja genuan ylös. Seilasimme noin tunnin kohti pientä Tanskalle kuuluvaa linnakesaarta Christiansötä auringonlaskua ihaille. Rantauduimme erittäin haastavasti kapeaan salmeen pilkkopimeässä. Lopulta saimme paikan ahvenamaalaisaluksen kyljestä, emmekä joutuneet lähtemään yötä vasten avomerelle.

Aamulla tutustuimme saaren mielenkiintoiseen historiaan ja kävimme aamu-uinnilla.Köydet irroitettiin klo 9.55, koska meidän piti poistua paikallemme tulevan yhteisaluksen tieltä. Uusi vesinäytete otettiin Christiansön edustalta 20 metrista. Näkösyvyys on 8 metriä.
Nyt suuntana tyyni meri.
Kia, Elli ja Linnea
Linnea: Hei, ihana kuulla, että tykkäätte blogista! Suolapitoisuudeksi olemme mitanneet 6,0 – 6,3 promillea eri paikoista. Tästä olemme jo huomanneet, että pohjoisemmassa veden suolapitoisuus on alhaisempi. Limnoksen lämpömittarissa taitaa olla jokin ongelma, koska se näyttää veden lämpötilaksi aina 18 astetta, riippumatta syvyydestä. Mittaustulokset ovat pysyneet lähes samana kaikissa syvyyksissä.
Hei NNE<3 purjehtijat!
Kiva lukea taas purjehduksesta ja uusista NNE-paikoista. Hyvä, että olette saaneet vesinäytteitä myös sieltä eteläiseltä Itämereltä. Mitä lukemia labquestin mittarit antavat? Joko olette ehtineet analysoimaan tuloksia? Finns det mer salt i vattnet i den sydliga Östersjön och hurdana landskapen finns det där? Hur skilder sig naturen från den finska naturen?
Hälsningar från Nina och Arja