Purjehduksemme aikana aallot ovat tulleet tutuksi niin teoriassa, kuin käytännössäkin. Isokarilla tarkkailimme opettajamme Kalle Viherän johdolla kallioon iskeytyviä erilaisia aaltotyyppejä. Kauempana rannasta näkyi loivempia vanhan tuulen aaltoja, joita kutsutaan mainingeiksi. Uuden tuulen aaltojen aallonharjat saattavat murtua, mikäli tuuli on tarpeeksi voimakasta, jonka seurauksena syntyy vaahtopäitä. Isokarilla näkemämme kallioon kaatuneet aallot ovat puolestaan tyrskyjä.
Aallot voivat syntyä monen eri syyn seurauksena, kuten esimerkiksi kovan tuulen takia, maanjäristyksistä tai eri alusten aiheuttamina. Eri puolilla maailmaa myös taivaankappaleiden liikkeet voivat vaikuttaa vuorovesiaaltojen syntyyn tai merivirtauksiin. Näitä emme kuitenkaan täällä NNE-purjehduksella pääse kokemaan.
Eilen Isokarilta lähtiessämme arvioimme aaltojen korkeudeksi huimat kolme metriä. Havaintoaseman tilaston mukaan Selkämeren merkitsevä aallonkorkeus oli noin 2,6 metriä ja korkeimmillaan jopa yli kolme metriä. Isokarin edustalle muodostuneiden tavallista korkeampien aaltojen syy löytyy madaltuvasta merenpohjasta ja pitkästä pyyhkäisymatkasta sekä hyvin voimakkaasta tuulesta, joka oli Isokarin havaintoaseman mukaan keskimäärin 14 m/s ja puuskissa jopa 19 m/s. Kääntyessämme kohti suunniteltua reittiä Lokin keula sukelsi mukavasti täysin vastaan tuleviin aaltoihin ja eteneminen oli lievästi sanottuna hidasta ja pomppuisaa.
Amanda, Laura ja Kaisla