Kevätterveisiä Kiitäjistä

Tällä kaudella Kiitäjien ryhmässä oppii, tutkii, leikkii ja hassuttelee 21  2-5 -vuotiasta lasta. Meidän ryhmässä tykätään kovasti musiikista ja musiikki on iso osa ryhmämme toimintaa. Kaksi ryhmän työntekijöistä soittaa pianoa ja yksi kitaraa. Pidämme erilaisia muskareita esim. liikkuen tai soittaen, mutta meillä on paljon musiikkia myös lyhyinä tuokiona ns. välihetkissä. Osa lapsista tykkää osallistua lauluihin ja osa taas viihtyy, kun saa vain kuunnella aikuisen soittoa ja laulua. Ryhmässämme on paljon pieniä lapsia ja musiikki on oiva tapa harjoitella kielellisiä taitoja.

Maaliskuussa olemme myös harjoitelleet tasapainotaitoja temppuradoilla temppuillen.

Helmikuun lopussa vietettiin Kalevalan päivää, jonka kunniaksi päiväkodissamme oli vanhojen tavaroiden viikko. Saimmekin lainaan upeita vanhoja esineitä, jotka kerättiin näyttelyksi ja kävimme niitä lasten kanssa katselemassa pitkin viikkoa. Kalevalan päivän innoittamana rohkaisimme myös perheitä lukemaan jakamalla jokaiselle lapselle kotiin lukupassin. Kun lukupassiin oli saanut merkattua 6 luettua kirjaa, passin sai palauttaa meille ryhmään ja vaihdossa lapsi sai lukutoukkamitalin kaulaansa.