JÄNÖNAPILOIDEN TAMMIKUU 2024

Hauskaa uutta vuotta 2024 täältä Jänönapiloista!

Tammikuun sää on ollut hyvin vaihteleva ja ulkoilu ollut paikoin pakon sanelemana vähäistä. Joko pakkasta on ollut niin paljon, ettei pienten ole ollut mielekästä mennä lainkaan pihalle tai sitten on käyty aivan pikkuinen happihyppely tekemässä, ainakin hieman isompien ja liikkuvaisempien lasten kanssa. Ja kun pakkaset viimein helpottivat, tilalle tuli jää, jonka päällä kukaan ei pysynyt pystyssä. Niinpä ryhmämme perinteiset perjantain retkipäivätkin ovat vielä antaneet odotuttaa itseään . Joten aktiivisesti ulkoilevana ryhmänä on tammikuu tuntunut todella pitkältä. Onneksi sisällä on keksitty monenmoista puuhaa.
Pikkuiset Jänöt nauttivat lomien jälkeen riemulla kohtaamisesta kavereiden kanssa ja vuosi aloitettiinkin rauhassa yhdessä leikkien, pelaillen ja satuja lukien. Toki hieman piti muistella upeita uuden vuoden raketteja, joita myös taiteiltiin mustille papereille tiskiharjojen ja glitterin avustuksella. Talviset puuhat piti siirtää osin sisätiloihin , joten se huomioitiin myös askartelussa luoden lumisadetta kuplamuovin ja valkoisen maalin kanssa, jonka kuivuttua päälle liimattiin lumiukko vanusta ja täydennettiin huovasta leikatuilla asusteilla.
Tammikuuhun on mahtunut myös paljon musiikkia; niin talviset laulut kuin lasten omat kestosuosikit, ovat olleet päivittäin arjessamme mukana, ehdottomia suosikkeja ovat Fröbelin palikoiden “Bussilaulu” sekä jouluinen “Maatilan joulu”. Välillä mukana on ollut myös soittimet, niin marakassit ja muut kuin omat kehon soittimetkin.
Päiväkoteja kiertävä tiedekassi kävi myös ryhmässämme ja pääsimme ihmettelemään, miten eri lelut kelluvat ja uppovat vedessä, miten paperikukkasen terälehdet avautuvat sen kelluessa veden pinnalla ja loimmepa partavaahdosta oman sadepilven ja seurasimme miten elintarvikevärillä värjätyllä vedella pilvessä muodostui sadepisaroita. Siinä oli pikkuisille monta ihmeellistä asiaa.
Suurin asia ryhmässämme oli ehkä kuitenkin oppimisymäristömme muokkaus ja tilan jakaminen toimivammaksi. Näin saimme myös kotileikille paremmat tilat ja samalla sen aktiivisempaan käyttöön. Se on näkynyt heti lasten toiminnassa ja olemme kaikki olleet ratkaisuihin todella tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa kevätkautta, toivottavasti helmikuussa päästään nauttimaan vielä talvileikeistä enemmän ulkosallakin.