Uusi vuosi vaihtui ja nyt on ensimmäinen kuukausikin jo taputeltu. Eskarissa kuukausi meni nopeaan, sillä joululoman vuoksi eskarikuukausi oli viikon lyhyempi. Tammikuussa saimme 100 eskaripäivää täyteen ja sitä juhlistimme 100-juhlilla. Juhlissa oli ohjelmassa askartelua, laskemista, rakentelua, kynsien lakkausta, 100-näyttely ja tietysti myös disco.
Tammikuussa meillä on ollut teemana ammatit. Olemme keskustelleet ammateista ja tutustuneet lapsia kiinnostaneisiin ammatteihin. Lääkärin, hoitajan ja eläinlääkärin ammatit ovat kiinnostaneet monia ja niistä on saatu myös hyviä leikkejä kehiteltyä. Kokin ammatti kuulosti mielenkiintoiselta ja halusimme kokeilla sitä itse, joten ryhdyimme yhden päivän ajaksi pizzakokeiksi ja jokainen sai leipoa oman pizzan. Ammatteja olemme saaneet ujutettua myös laulu- ja jumppahetkiin sekä haastattelimme vanhempia heidän omista ammateistaan. Tutkijan ammattia harjoitimme tekemällä erilaisia tiedekokeita. Ei kun tutkijan lasit päähän ja ihmettelemään yhdessä. Tutkimme mm. miten öljy ja vesi käyttäytyvät yhdessä, mitä tapahtuu, kun soodan päälle lisätään etikkaa sekä miten paperi kelluu ja miksi se yhtäkkiä uppoaa, kun veteen lisää tiskiainetta.
Eräänä päivänä aamupiirissä yksi lapsista kysyi, voisimmeko tehdä omat pehmolelut. Tästä moni muukin lapsi innostui ja piti sitä parhaana ideana. No miksipäs ei, tottakai voimme tehdä omat pehmolelut. Nämäkin päästiin aloittamaan tammikuussa ja projekti alkoi sillä, että jokainen sai paperille suunnitella oman pehmolelunsa sekä piirtää ja leikata sitä varten kaavan. Tässä projektissa menee varmasti hetki aikaa, joten ensi kuussa jatketaan.