Tammikuu Sateenkaarimetsän eskareissa

Vuosi vaihtui ja eskarin alettua muistelimme ilotulituksia ja teimme niitä paperille painamalla ja norottelemalla.                                           ”Jääpuikkojen helinää, soivia lumisia timantteja, jäisiä kelloja, teräviä tähtiä, sellainen on timanttipuu, pakkastuulen tekemä…” Hannele Huovin runon, lumen ja pakkasen innoittamana maalasimme hallaharsolle lumisia puita vehnäjauhoista tekemällämme maalilla ja sinisellä vesivärillä ja sirottelimme vähän hilettä ja hopeisia tähtiä…
”Kiiltää jo jää, näin viilettää saa pitkin pintaa, on hauskaa tää…”  Ulkoiluaikaan luistelimme ensin 8 kerran luistelukouluohjelman ja sen jälkeen olemme kerenneet vapaan luistelun ja leikkien lomassa kerätä kierroksia luistelupassiin.

 

 

 

 

 

 

Uuden laulun innoittamana syntyi ilmakitarat. Ensin jokainen piirsi yksilöllisen luonnoksen paperille ja siitä sitten siirsi sen pahville. Saksilla leikkaaminen pahveista oli aikamoinen urakka, sitten vielä kielet ja hihnat nyörittämällä langasta.                                                                                Ja keikkaa pukkaa Pahvi-bändillä, siis eikun treenaamaan…

 

 

 

Lattialle syntyi vuorotellen eskareiden kehojen yhdistelmistä eri numeroita.
Leikittelimme numeroilla mm. kim-leikkejä, lätkimällä kärpäslätkällä, yhdistämällä numeroita ja lukumääriä, etsimme niille myös oikeat paikat lukujonosta. Hajotuskone hajotti lukuja, joihin tutustuimme myös muilla tavoin. Tutkimme lukuja mm. nopan silmäluvuista, sormista, kellosta, kymmenjärjestelmästä, tukkimiehen kirjanpidosta, laskusauvoista ja tunnustelemalla herneenpaloista.

 

 

 

 

Harjoittelimme myös tunnistamaan ja tekemään numeromerkkejä muovailemalla, mannaryyneihin piirtäen, taikanaruista ja askartelunorkoista taivutellen sekä myös liiduilla ja kynällä tehden.

 

 

 

 

 

 

Uimakoulussa kävimme 5 kertaa.

 

 

 

 

 

 

Talvi jatkuu … kerkesimme myös laskea mäkeä ja myös hiihtää…

 

 

 

 

 

”Paukuttaa, paukuttaa, pakkanen paukuttaa…”   -jäistä tunnelmaa paperille kelmumaalauksella.
Kerkesimme myös pelata ja leikkiä, tutkia lisää kirjaimia, tutkia lumen sulamista ja tietysti arvioida tammikuun touhuja ja oppimista kuvien ja videoiden avulla..