Joulun taikaa

Perjantaina 27.11. oli varmastikin koko syksyn jännittävin päivä. Aamupalan syöminen oli unohtua lapsilta kokonaan, koska päiväkodin pihamaalla nähtiin tonttu! Tonttu käytti tilaisuutta hyväksi ja kokeili liukumäet ja keinut lasten kurkkiessa ikkunoista. Ehkäpä Korvatunturilta ei löydy moisia laitteita.

Tonttu kantoi selässään suurta säkkiä ja sama säkki löydettiin päiväkodin oven edestä. Säkistä löytyikin paketti jokaiselle päiväkodin ryhmälle.

Myöhemmin aamupäivällä ryhmät viettivät omissa tiloissaan pikkujouluja laulujen ja leikkien parissa sekä pakettien sisältöihin tutustuen.

lahja peli kanin loikkalahja lääkärinlaukku

 

 

 

 

 

 

Kiitämme Koulukadun päiväkodin vanhempaintoimikuntaa tontun apulaisena toimimisesta!

Iloisesti, iloisesti alkaa tontun joulupesti.
Kantapäissä siivet kilkkaa, nyt me juostaan kiireenvilkkaa.
Tontun töitä joulun alla: toiveita on tulvimalla,
lumipilveen hukkuu katu, joulu tulee niin kuin satu.
-Tittamari Marttinen-

 

Sirkku-nalle haluaa lähettää terveisiä kaikille päiväkotilaisille täältä Koulukadulta. Auringon säteet ovat lämmittäneet kuonon päätä ja minäkin olen herännyt kevääseen. Puissa on silmuja, linnut sirkuttavat, leskenlehtiä ja jopa sinivuokkoja on noussut esiin. Olen hakenut kiikaritkin kaapista tehdäkseni kevätseurantaa.

Jatkuva uutisten tulva ja uudet tilanteet kuormittavat meitä kaikkia. Erityisesti tässä tilanteessa tärkeään rooliin nousee omasta jaksamisesta huolehtiminen. Pitäkää toisistanne ja itsestänne huolta.

 

Lämpimin kevätajatuksin Sirkku-nalle.

Sirkku-nallen vuosikatsaus 2019

Vuosi on vaihtunut ja edessä on taas kaikkea mukavaa täällä päiväkodissa. Kurkistamme kuitenkin ensin, mitä vuosi 2019 piti sisällään. Sain olla taas monessa mukavassa jutussa mukana ja seurailla lasten puuhia. Viime vuoden teemana oli liikunta ja liikkuminen yhdessä, mutta mukaan mahtui muitakin teemoja.

Helmikuussa pääsin käymään vanhojen tavaroiden näyttelyssä päiväkodin laulusalissa. Sieltä löytyi monenmoisia esineitä ihmeteltäväksi. Osa taisi olla tuttuja siltä ajalta kun itsekin vielä olin Sirkkulassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maaliskuussa saimme tuttuun tapaan isovanhemmat vierailulle. Jokainen ryhmä oli suunnitellut omaa ohjelmaa. Tärkeintä oli kuitenkin isovanhempien ja lasten yhdessä vietetty aika.

Huhtikuussa juhlimme kevättä ja vappua. Lapset ja aikuisetkin saivat pukeutua naamiaisasuihin. Pihalla oli perinteinen vappukulkue ja vieraaksi saimme naapuripäiväkodin lapset. Yhdessä lauloimme muutaman laulun ja leikimme. Lopuksi herkuteltiin munkeilla.

Toukokuun alussa juhlistettiin äitejä, ja päiväkodin pihalle oli tehty liikuntarata äitien ja lasten käyttöön. Kevätjuhla vietettiin koko päiväkodin voimin Ruusukorttelissa. Perinteisen juhlan sijaan vanhempaintoimikunta tarjosi teatterielämyksen, Teatteri Rollon koko perheen esityksen Umpimähkän valtakunta.

Syyskuussa vietimme Sadonkorjuujuhlaa. Pihaan oli tehty hienoja pisteitä, joissa sai tutustua syksyn satoon. Saimme maistella juureksia, marjoja ja leipää. Minun herkkuani taisivat olla puolukat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lokakuussa päiväkodin liikuntavastaavat olivat jälleen tehneet vauhdikkaan radan ulos. Vanhemmat ja lapset pääsivät kiertämään sitä yhdessä. Myöhemmin samassa kuussa osallistuimme pihatalkoisiin. Kyllä tulikin ahkeroitua haravan varressa!

 

 

 

 

 

 

Marraskuu aloitettiin jännissä merkeissä. Puimme naamiaisasut päälle ja pääsimme katsomaan ja kokemaan kaikkea huippujännittävää ja hurjaa Halloween-aiheiseen huoneeseen. Se taisikin olla tälle nallelle välillä liian jännää. Onneksi popcornit ja mehu vähän auttoivat. Isänpäiväksi järjestettiin liikuntarata laulusaliin ja siellä saivat isät viettää lasten kanssa mukavan yhteisen hetken.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulukuu kuluikin erilaisten jouluvalmisteluiden parissa. Vietimme koko päiväkoti yhdessä pikkujoulua ja kuulemma tonttujakin nähtiin kurkkivan ikkunoiden takana. Joulujuhla pidettiin myös yhdessä Ruusukorttelin salissa. Näimme upeita ryhmien harjoittelemia esityksiä. Lucian päivänä saimme vieraaksi Lucia-kulkueen naapuripäiväkodista.

Vuosi sisälsi monenlaista yhteistä tekemistä. Näin vanhan nallen on joskus hieman vaikea pysyä lasten vauhdissa mukana, mutta ihana päästä aina seuraamaan päiväkodin touhuja. Innoissani jo odotan, mitä tämä vuosi tuo tullessaan!

 

Liikunnan iloa syksyyn ja joulun odotusta

Koko päiväkoti otti liikkuvan lähdön syksyyn. Viisivuotiaat lähtivät yhdessä Mannerheimin puistoon leikkivarjon kanssa ja me muut jäimme päiväkodin pihalle jumppaamaan. Eskarit tanssivat tahollaan, heillä oli tanssiopetusta Taideakatemian opiskelijoiden toimesta.

Musiikkina pihajumpassa oli kaikkien suosikin Fröbelin palikoiden laulut Sutsisatsi ja Huugi-guugi. Lopuksi heiluttelimme huiveja Paukkumaissin Tuulimyllyn tahdissa.

Tuulimylly pyörii
joo sen kuulee
kun tuulee.

Leijat lentää taivaalla
kun tuulee
joku niitä linnuiksi luulee.

Pestään pyykkii
puhdasta tullee
siin on sukkia sulle
ja puhtaita paitoja mulle.

Pyykit kuivaa narulla
kun tuulee
joku lakanoita aaveiksi luulee.

Lokakuussa päiväkodissa järjestettiin vanhempien ja lasten yhteinen liikuntarata. Minulle rata taisi olla vähän hurja, mutta oli hauska katsella, miten mukavaa lapsilla ja aikuisilla oli. Radalla sai kokeilla pujottelua, tasapainottelua, pallonheittoa, voimien mittelöä vanhempien kanssa ja peililiikkeitä.

Nyt alkaakin sitten joulun odotus ja valmistelu! Mikään ei ole niin jännää kuin seurailla, miten ryhmissä avataan joulukalenterin luukkuja, laulellaan ja leikitään joululauluja, treenataan joulujuhlia varten, kukin ryhmä tavallaan. Saimme jo joulupuuroakin, lauloimme koko päiväkodin voimin yhdessä joululauluja ja kaiken kruunasi pikkujouluperjantaina tonttu, joka aamutuimaan kurkki ikkunoiden takana. HUI, miten jännittävän ihanaa aikaa!

 

 

 

 

 

 

Isovanhempienpäivä

Minun yksi lempipäivistäni on isovanhempienpäivä. Lapset odottavat innoissaan vieraitaan päiväkotiin. Jokainen ryhmä on järjestänyt isovanhemmille ja lapsille kivaa ohjelmaa. Tänä vuonna pääsimme tekemään esimerkiksi virpomisoksia, pääsiäisruohoja ja nauttimaan laulutuokioista yhdessä isovanhempien kanssa.

 

Lopuksi herkuttelimme pullalla ja mehulla (kahvilla). Sitten olikin jo aika vilkutella vierailemme ja jatkaa puuhiamme päiväkodissa.

Ihanasta päivästä kiittäen Sirkku-nalle!

Valtakunnallinen varhaiskasvatuspäivä 2018

Vietimme varhaiskasvatuspäivää leikkien, askarellen ja laulaen.  Kaikki päivät ovat päiväkodissamme varhaiskasvatuspäiviä ja lapset ovat tärkeitä joka päivä. Haluamme korostaa erityisesti kehkeytyvää opetussuunnitelmaa,  lasten ideat huomioon ottaen.

Ystävällisin terveisin Sirkku-nalle 🙂

Suomi 100 -juhla

Suomi 100

säv. Soili Perkiö
san. Hannele Huovi

1. Tässä kasvaa Suomipuu, Suomipuu!
Runko nousee, voimistuu, voimistuu,
oksat lapsia, oksat lapsia, oksat lapsia suojaa.

Sata on oksaa, sata on juurta, sata linnuille pesää,
sata on valkoista talvea, sata sinistä kesää.

Aa-aa-aa…

2. Kuuluu puiden huminaa, huminaa,
metsässä on avaraa, avaraa,
päivä kaikille, päivä kaikille, päivä kaikille paistaa!

Sata on oksaa, sata on juurta, sata linnuille pesää,
sata on valkoista talvea, sata sinistä kesää.

 

29.11.2017 Pukeuduimme juhlallisiin asuihin ja suuntasimme Ruusukorttelin juhlasaliin viettämään Suomi 100-juhlaa. Aloitimme alkumaljalla, Finlandian soidessa taustalla. Kaikki lapsiryhmät esittivät lastenlauluja eri vuosikymmeniltä.

Lapset tekivät juhlasta ikimuistoisen laulamalla ja tanssimalla niin hienosti. Meillä oli upea yleisö, lasten vanhemmat/isovanhemmat. Lopuksi lauloimme yhdessä maammelaulun.

 

Teimme yhdessä kaikkien lasten kanssa onnittelukortin Suomelle.

Terveisin Sirkku-nalle!

Kurpitsajuhlat 3.11.2017

Kun noidat lentävät luudillaan,
mustat kissat mukanaan,
kuu nauraa ja kuiskailee;
Nyt Halloweenaika lähenee!

Kurpitsajuhla oli jännittävä tapahtuma, jota juhlistimme naamiaisten merkeissä. Saimme nähdä hurjia kummituksia, hämähäkkimiehiä, noitia sekä muita hauskoja hahmoja.

Hämä-hämä-häkki jo punoo seittiä,
maahisille, peikoille, näyttää reittiä.
Kohti teidän taloa otukset taivaltaa,
Hirvittävää Halloweenia yhdessä toivottaa!

Hirmuisin terveisin Sirkku-nalle!

Pihatalkoot

Päiväkodissamme vietettiin syystalkoot 24.10.2017

Ihan jokainen pääsi haravoimaan syksyn lehtiä ja se oli erittäin mukavaa puuhaa. Kasasimme lehdistä valtavia kasoja pihalle, kuljetimme lehtikasat kottikärryillä suureen lavaan. Vihdoin päiväkodinpiha oli valmis talvea varten.


Hallainen viitta heilahtaa
ja tuntuu kirpeä tuoksu.
Koivusta lehti putoaa
ja tieltä kuuluu juoksu.
Kautta kylmän nenänpääni,
se on syksyn ääni.

 

Terveisin Sirkku-nalle 🙂