Minä osaan!

Maaliskuussa olemme Satusilmuissa pohtineet, missä asioissa olemme taitavia. Taitoja on erilaisia: joku osaa tehdä hienon hypyn, toinen osaa viheltää ja kolmas piirtää hienosti. Satusilmuissa jokaisen taitoja arvostetaan ja ne huomioidaan. Omia taitoja on saanut harjoitella ja näyttää muille.

Melkein päälläseisonta

Jumppasalissa harjoiteltiin erilaisia temppuja ja ne videoitiin. Taitotemput katsottiin myöhemmin yhdessä ruokahuoneen isolta näytöltä.

Köysitemppu
Kiipeilymestari

Kiipeilyä ja tasapainoilua harjoiteltiin myös ulkona haastavissa olosuhteissa. Junan katolle kiipeäminen talvivarusteissa ja kurahousuissa vaatii taitoa ja rohkeutta (kiipeilytemppu tehtiin aikuisen valvonnassa)!

Ulkonakin harjoiteltiin kiipeilytaitoja.

Pihalla voi harjoitella myös tasapainoilun taitoa erilaisilla välineillä.

Tasapainoilua

Mielikuvitus pääsee parhaiten valloilleen lasten vapaissa leikeissä. Jumppasalissa lapset ovat saaneet vapaasti keksiä leikkejä. Jumppapatjoista syntyi joki, jonne sukellettiin rohkeasti.

Uimareissu joessa
Rannalla!

Majaleikit ovat olleet Satusilmujen suosikkileikkejä. Majan voi rakentaa melkein mistä vaan, mutta tärkeintä on saada rakennelmaan kunnon katto! Majan rakentaminen on jo sinänsä leikki, mutta majaleikissä harjoitellaan myös yhdessä toimimisen ja jakamisen taitoja.

Majaleikki on lasten kestosuosikki.

Satusilmujen keväisessä maalausprojektissa lapsille annettiin vapaat kädet. Värejä sekoiteltiin yhdessä ja jokainen sai maalata kartongille omat kevättunnelmansa. Ihanan värikkäät taideteokset ripustettiin käytävän taideseinälle, jonka äärellä jokainen voi käydä ihailemassa omaa ja kaverin työtä.

Taiteilijat työssään
Oranssia oranssille
Taidepajan värikkäitä teoksia
Keväistä taidetta
Satusilmujen kevätseinä

Maalausta harjoiteltiin myös muilla tavoilla: musiikkimaalauksessa vesiväreistä sekoiteltiin tunnelmaan sopivia sävyjä ja jätskitikkumaalauksessa värejä leviteltiin papereille tikuilla. Myös katuliitutaidetta kokeiltiin, tällä kertaa kartongille.

Musiikkimaalauksen tunnelmia
Jätskitikkumaalausta
Katuliitutaidetta

Maaliskuussa on harjoiteltu esiintymistä. Esiintymisharjoituksia pohjustettiin YouTubesta katsotulla nukketeatteriesityksellä sekä pöytäteatterina toteutetulla sadulla Kolme pukkia.

Nukketeatteria

Kolme pukkia -tarina heräsi henkiin lorupussista löytyneiden pukkien sekä kaapin uumenista kömpineen peikon voimin. Silta ja muut lavasteet rakennettiin lasten kanssa yhdessä nopperipalikoista.

Pöytäteatteria: Kolme pukkia
Iso pukki sillalla

Pöytäteatterista siirryttiin sujuvasti oikeiden näyttelijöiden esittämään näytelmään. Vapaaehtoisia löytyi joka rooliin runsaasti, mutta ehdottomasti suosituin oli peikon rooli. Puinen silta haettiin jumppasalista ja sen alle peikko mahtuikin lymyilemään vallan mainiosti!

”Kuka tömistelee sillallani?”
”Se olen vain minä, pikkupukki.”

Kirjaimet ja kirjoittaminen ovat kiinnostaneet Satusilmuja koko toimintakauden ajan. Salasanan avulla on opeteltu hahmottamaan sanojen alkuäänteitä ja keksitty eri äänteillä alkavia sanoja. Monet Satusilmut ovat innostuneet myös kirjoittamisesta – suosittua on kirjoittaa mallin mukaan omaa ja kavereiden nimiä.

Kirjaimet kiinnostavat Satusilmuja.
Kirjoitusharjoituksia

Hienomotorisia taitoja on harjoiteltu myös kokoamalla palapelejä ja pujottelemalla.

Palapelien kokoaminen sujuu jo hienosti!
Pujottelemisen taito

Omien esitysten päivänä jokainen sai esittää muille taidon tai tempun. Aamupäivän aikana näimme hienoja hyppyjä, lauluesityksiä, kuperkeikkoja sekä upean taikatempun. Yleisö jaksoi hienosti seurata näytöstä ja kaikille esiintyjille annettiin aplodit esitysten päätteeksi.

Omien esitysten päivänä jokainen sai esitellä taitojaan muille.
Lauluesitys elokuvasta Frozen: Let it go
Taikatemppu: Miten revitystä servetistä tulee taas kokonainen?
Superpomppu
Kuperkeikka

Maaliskuussa saatiin nauttia ainakin tilapäisesti keväisistä lämpötiloista. Lumet saivat kyytiä aurinkoisella pihalla ja lapset pääsivät toden teolla kurahommiin. Virtaavaa vettä ohjailtiin pois pihalta innokkaiden kaivajien voimin.

Kevättouhuja: kanavanrakentajat suunnittelupuuhissa

Kevätsää oli herätellyt myös ensimmäiset leppäkertut, joita seurailtiin pihan auringonpaisteessa. Sisällä etsittiin tietoa ja katseltiin kuvia leppäkertuista, koppakuoriaisista ja hämähäkeistä. Keväisissä tunnelmissa aloitettiin askarteluprojekti, jonka tuloksena syntyi hauskoja lentäviä koppakuoriaisia. Samalla harjoiteltiin erityisesti leikkaamisen taitoja, jotka jo monella ovatkin hyvin hallussa.

Ötököitä liikkeellä!
Saksiharjoituksia
Osaan leikata!
Kevättä ilmassa
Koppakuoriainen valmiina lentoon
Satusilmujen koppikset pörräävät jo ikkunassa!

Satusilmujen koppakuoriaiset lentelevät jo ikkunassa odottelemassa lämpeneviä kevätsäitä!