Uusi vuosi uudet kiireet :)

 

Tammikuu lähti vauhdikkaasti käyntiin ja lomailijat saatiin lomilta takaisin. Kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin ovat innoissaan uudesta vuodesta. Tämä on se vuosi kun osa jo aloittaa koulun ja toisista tulee eskareita. Syksyä odotetaan kovasti, mutta palataan tähän tammikuuhun.

Lähikentän jää jäädytettiin ja kerkesimme yhden kerran siellä luistelemaan ennen kuin se suli pois, voihan talvi. Luistelu oli kivaa ja kaikilta se sujui hienosti vaikka lunta oli nilkkoihin asti.  Onneksi meillä oli lumikolat mukana niin saimme tehtyä jäälle rataa jota pitkin pääsi luistelemaan. Lapset innokkaina kolasivat itselleen rataa.

 

Onneksemme päiväkodin pihalla lumi pysyi vähän pidempään ja saimme tehtyä upeita lumiukkoja ja-akkoja. Pihalla laskimme myös mäkeä liukureilla ja pääsimme vetämään toisiamme pulkassa. Käden ja silmän yhteistyötä testasime lumipallojen heitossa, voiman käyttö heitossa vaatii vielä vähän harjoittelua. Lähelle ei palloa saa jos heittää ihan täysillä ja toisinpäin, kauaksi jos pallon haluaa niin heiton pitää olla napakka. Leikeissään lapset laajentavat osaamistaan tiedon- sekä taidonaloilla. Samalla on hyvä tilaisuus monipuoliseen vuorovaikutukseen ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen.

 

Esiopetuksen yhtenä tavoitteena on minä ja meidän yhteisö jota olemme toteuttaneet vierailemalla Moskeijassa, Ortodoksisessa kirkossa sekä Tuomio kirkossa. Jokainen vierailu sai keskustelua aikaiseksi. Vierailujen tarkoituksena on ollut tutustuttaa lapset ryhmässämme esiintyviin eri uskontoihin.

Samalla teemalla teimme eteiseen tervehdys- ja numero kyltit, jotta jokaisen lapsen oma äidinkieli tuli näkyväksi. Lapset innoissaan opettelevat toistensa kieliä.

Ryhmässämme on ollut sijaistamassa mukavia ja reippaita sijaisia ja he ovat olleet ainakin ryhmämme poikien mieleen, kun he ovat pelanneet jalkapalloa joka ulkoilulla.  Pelin tiimellyksessä on huomaamatta harjoiteltu kaveritaitoja, yhteistyötä, koordinaatiota ja saatu liikunnan iloa. Lapsilla on ollut mahdollisuus innostua, kokeilla ja oppia uutta. Pelit ova olleet suosittuja ja oppimisen ilo loistanut lasten kasvoilta, lasten itsetunto on onnistumisten kautta kasvanut.  Harmiksi näin märällä ilmalla vesi seisoo jalkapallokentällä. Toisaalta ei se kauheasti ole pelureita haitannut.

Sateet ajoivat meidät pitkästä aikaa jumppasaliin. Meillä on ollut jumppasalissa talvinen jumppa hetki, jossa harjoittelimme kehonhallintaa, kehon keskilinjan ylitystä, oikeaa ja vasenta sekä käden, jalan ja kuullun yhteistyötä. Tähän sopiva on pingviinileikki, josta meidän Tammikuun teemakin lähti. (18) Pingviinileikki – Ihanimmat riparileikit – YouTube

Pingviini teemaan kuului askartelua, ompelua, tanssia, laulua ja pingviini kirjojen lukua. Kirjoista olemme opiskelleet pingviinien elämänkulkua, heidän asuinalueestaan ja ravinnostaan. Ryhmätilassa on myöskin avanto jossa lapset voivat käydä kalastelemassa.

 

Piki-kerhossa ja eskarissa olemme harjoitelleet kaveritaitoja. Miettineet yhteisen leikin toimivuutta, miten minun pitää toimia ja miten otan toiset huomioon, että leikki ei mene rikki. (mietimme myös mitä tarkoitta, kun leikki menee rikki) Miten puhutaan toiselle? Miten haluat että itsellesi puhutaan? Miten leikissä huomioidaan toinen. Miten ylipäätä saadaan toimiva leikki. Jokainen lapsi on vuorollaan saanut ilmaista itseään ja kertoa omia ajatuksiaan. Hyvät kaveritaidot auttavat kaverisuhteiden solmimisessa läpi elämän. Lasten tempperamentti vaikuttaa kaveritaitojen oppimiseen. Toinen tarvitsee niissä tukea enemmän kuin toinen.

Eskarit ovat lisäksi harjoitelleet uusia kirjaimia. Ryhmässämme on käytössä kielipeda-työväline, joka tukee suomenkielen oppimista. Kielipedassa olemme harjoitelleet mihin kieli menee missäkin kirjaimessa.  Miten sana sanotaan, onko se pyötä vai pöytä? Tehneet äännejumppaa esim. Susi sanoo/ulvoo UU-OO, UU-OO. Samalla menetelmällä olemme harjoitelleet eri hälytysajoneuvojen ääntä. Olemme miettineet kuuluuko sanaan pitkä vai lyhyt vokaali. Onko se syli vai syyli.

Tammikuun huipennus oli ryhmän 100 päivää juhlat. Eskaria ja viskaria oltiin käyty 100 päivää. Meillä oli aiheeseen sopivaa ohjelmaa ja lapset saivat pukeutua joko juhla- tai naamiaisasuun. Oli meillä juhlissa yksi 100 vuotiaskin.