Kanervien seikkailut 2019-2020

Elokuu Urheiluleikkikerhossa

Elokuussa kerhossa aloitti monta iloista ja innokasta lasta. Saimme kerhoon myös paljon uusia lapsia, joten elokuu kului toisiimme tutustuen. Pidimme paljon metsäpäiviä, siellä leikimme metsäleikkejä, tarkkailimme ja tutkimme luontoa. Pienten Kanervien kylä on lasten itse keksimä nimi meidän metsäleikkipaikalle. Siellä nautimme luonnon rauhasta ja maittavista eväistä. Teimme myös paljon puistoretkiä, pelailimme luontobingoa ja pidimme mukavia lelupäiviä. Kävimme lähikentillä harjoittelemassa yleisurheilua. Lisäksi meillä oli keppihevosrata ja maastoratsastusta.

 

 

Syyskuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Syyskuussa leikittiin paljon metsässä ja teimme paljon metsätaidetta. Sade säällä saimme leikkiä kivoja kuraleikkejä ja pomppia lätäköissä. Teimme sieniretkiä Mälikkälän metsään ja samalla kävimme katselemassa Metsäkylän poneja. Kentällä jatkoimme yleisurheilua ja keppihevosrataa. Saimme Muksubussin käyttöömme ja lapset pääsivät mukaville ajeluille. Perhepäivinä lapsi saa tuoda perheensä tai hänelle tärkeän aikuisen kerhoon. Luvassa yhteistä tekemistä ja mukavaa yhdessäoloa. Syyskuun perhepäivää vietettiin olympialaisten merkeissä.

 

 

 

                                     Perhepäivä Olympialaiset 2019

 

 

 

 

 

Lokakuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Lokakuussa menimme Kupittaalle, lasten liikunnan ihmemaahan. Olimme paljon metsässä ja harjoittelimme kädentaitoja. Lokakuu oli lukukuu eli olimme mukana koko Turku lukee-kampanjassa. Luimme paljon kirjoja kirjastossa, metsässä ja puistossa. Teimme retken Kakolan Funikulaariin. Menimme Föri ajelulle ja samalla reissulla kävimme myös silakkamarkkinoilla. Lokakuun perhepäivää vietettiin illalla Kastun päiväkodin pihalla syysjuhlan merkeissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Marraskuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Marraskuussa aloimme käymään liikuntakeskus Alfassa. Meillä oli siellä usein liikuntaa telinevoimistelusalissa ja painisalissa. Kävimme luistelemassa Impivaaran jäähallilla ainakin kaksi kertaa viikossa. Turun Riennon taitoluistelukoulun ohjaajat tulivat pitämään meille pari kertaa luistelu opetusta. Impivaaran jalkapallohallilla olimme myös ahkerasti ja pururadalla juostiin monet kerrat. Teimme retken Nummen kirjastoon ja osallistuimme satuaamuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulukuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Joulukuussa meillä oli liikunnallinen joulukalenteri. Tonttu toi meille joka päivä postia, kortin jossa oli liikuntaleikki, jota yhdessä sitten leikittiin. Päiväkodilla osallistuimme tonttupolkuun, siellä saimme tonttuilla koko kerhopäivän. Teimme retken Kuralan Kylämäkeen, jossa vietettiin vanhan ajan joulua. Kävimme luistelemassa ahkerasti ja harjoittelimme luisteluesitystä joulujuhlaa varten. Lähdimme Ruissaloon, kasvitieteelliseen puutarhaan, tonttuja etsimään. Perhepäivä oli koko perheen joulujuhla, joka pidettiin jäähallilla yhdessä luistellen ja leikkien.

 

 

 

 

 

Tammikuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Tammikuussa pelattiin jääkiekkoa ja teimme taitoluistelu harjoituksia. Pääsimme valtavaan lumikasaan kiipeilemään ja leikkimään. Retkeilimme paljon metsässä ja kävimme pirunpellolla. Metsässä vuollettiin upeat makkarakepit. Grillattiin grillipaikassa ja kuunneltiin lauluesityksiä. Alfassa meillä oli temppuja, pelejä ja leikkejä. Perhepäivää vietimme metsässä, heijastinradalla yhdessä seikkaillen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Heijastinrata seikkailu

 

 

Led-lyhdyt toivat mukavaa tunnelmaa….

 

 

 

 

Helmikuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Helmikuussa pääsimme vihdoin hiihtämään. Lapset hiihtivät innoissaan Impivaaran naperolenkin monta kertaa ympäri. Hiihdon jälkeen menimme pulkkamäkeen liukumaan ja leikkimään lumileikkejä. Lapset saivat ottaa mukaan grillattavaa ja lämmintä juomaa. Pääsimme myös ulos Parkin kentälle luistelemaan ja pelaamaan jääkiekkoa. Metsäpäivinä parantelimme ja siivoilimme metsäkyläämme. Lapset huomasivat, että heidän rakentamaansa linnunpönttöön on muuttanut asukas.

Jalkapallohallilla oli huikeaa pallotaiturointia ja vauhdikkaita pelejä.  Teimme retken Wäinö Altosen museoon. Siellä oli paljon ihmeteltävää ja katseltavaa. Mediataitoviikkona lapset saivat ottaa kuvia tabletilla ja puhelimella instagramiin. Vietimme 112-päivää, harjoittelimme omaa nimeä ja osoitetta. Ystävänpäivänä meillä oli rusettiluistelua ja yhteisiä luisteluleikkejä. Perhepäivää vietimme Parkin kentällä yhdessä luistellen, leikkien ja jääkiekkoa pelaten.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perhepäivä Parkin kentällä

 

 

 

 

 

Maaliskuu Urheiluleikkikerho Kanervissa

Maaliskuussa vietimme maailman luontopäivää. Metsässä teimme erilaisia tehtäviä ja harjoittelimme jokamiehenoikeuksia. Leikimme paljon metsässä ja uitimme kaarnaveneitä. Luistelu kerroilla pelattiin jääkiekkoa, leikittiin poliisi ja rosvoa, jäämiestä ja muita lasten toiveleikkejä. Kentällä  harjoittelimme keihäänheittoa, kävelimme purkkijaloilla ja potkittiin palloa. Mietimme lasten kanssa miten eri jätteitä lajitellaan ja keskustelimme kierrättämisestä. Kävimme Kupittaan palloiluhallissa leikkimässä sisäliikuntaleikkejä.

 

 

 

 

Toukokuun touhuja

Toukokuussa leikittiin paljon metsässä. Osallistuimme lasten lintuviikkoon. Tutustuimme lintuihin ja havainnoimme mitä linnut metsässä tekevät. Vietimme myös Suomen lasten metsäretkipäivää. Silloin osallistuimme metsänsydän-haasteeseen, jossa lapset tekivät metsään erilaisia sydämiä kepeistä, kivistä ja kävyistä. Metsässä meillä oli eläinbongausta, löysimme paljon tuttuja metsän eläimiä. Kentällä pelattiin paljon pallopelejä ja heittelimme myös frisbeetäkin. Pidimme lapsille ihanat kevätjuhlat Kanervien metsäkylässä. Tanssimme, leikimme ja herkuttelimme.

 

 

Kanervien kesäkuu

Kesäkuussa aloitimme arkeologiset kaivaukset. Löysimme dinosauruksia, luurangon ja monia aarteita. Innostuimme tekemään kalliomaalauksia ja askartelimme ihania tuhatjalkaisia. Lähdimme etsimään metsästä kultaa. Löysimme valtavia kultakimpaleita, mutta myös hopeaa ja timantteja.

Parantelimme yhdessä Kanervien kylää. Haravoitiin ja sahattiin kaatuneita puita. Metsässä askartelimme jokaiselle ikioman keppikoiran. Vietimme lasten kanssa luonnonkukkien päivää, silloin teimme kasviretken.

Kentällä meillä oli pesäpalloa, keihäänheittoa, frisbeen heittelyä ja jalkkista. Leikittiin hännänryöstöä, polttopalloa ja poliisi ja rosvoa. Lapset pääsivät muksubussi ajelulle. Luimme satuja, loruttelimme ja söimme jäätelöä.

Koristelimme metsää, teimme juhannussalon ja pidimme juhannusjuhlat.