Oppilaiden suojaaminen väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Jäkärlän koulussa
— ”Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden
suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Suunnitelmassa on otettava huomioon sekä oppilaiden keskinäiset että oppilaiden ja aikuisten väliset vuorovaikutussuhteet.”—
• kiusaamisen ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
Jäkärlän koulussa kiusaamisen ehkäiseminen pohjautuu JÄKKE toiminta- ja kohtaamiskulttuuriin, ryhmäytymisviikkoihin, hyvinvointiopetuksen ja vuorovaikutustaitojen oppituntikokonaisuuksiin sekä JÄKKE KaMu -kiusaamisen vastaisen kyselyn toteuttamisajankohtiin (4 x lukuvuosi). JÄKKE toiminta- ja kohtaamiskulttuuri käsitellään ja käydään läpi jokaisen lukuvuoden alussa niin henkilökunnan, kuin jokaisen oppilasryhmänkin kanssa. Koko koulu sitoutuu Meidän JÄKKEEN 2023-2027, jossa määritellään yhteiset arjen toimintatavat, struktuurit, rutiinit ja siirtymät. Arjen kohtaamisessa pyritään positiiviseen vahvistamiseen ja sen aikuislähtöiseen esimerkillisyyteen:KOHTAA! KYSY! KUUNTELE! KANNUSTA! KUNNIOITA! KIITÄ! KEHU! Kaikki koulun oppilaat ovat koko koulun yhteisiä oppilaita ja jokainen koulun aikuinen pyrkii hoitamaan arjen tilanteita yhdessä sovittujen JÄKKE-toimintamallin mukaisin periaattein. Näin luodaan turvallisuutta ja ennakoitavuutta arkeen jokaiselle kouluyhteisön jäsenelle. Jokaisen oppilaan kuulluksi ja nähdyksi tulemista vahvistetaan säännöllisesti toteutettavalla Mitä sulle kuuluu? -hetkellä luokanopettajan kanssa. Hetki mahdollistuu lukutuntien, luokkatuntien tai hyvinvoinnin oppituntien aikana. Kävelysiirtymissä Leafin liikuntatiloihin ja Lyseon koulun Pallivahan yksikköön kovien materiaalien käsitöihin pidetään ryhmä- ja parikeskusteluja kävellen opettajan ja oppilaiden itsensä esiin tuomista aiheista. Keskustelujen aiheiden avulla pyritään lisäämään erilaisuuden arvostamista ja toisten kunnioittamista sekä kulttuurisen ja sukupuolisen moninaisuuden ymmärrystä ja hyväksyntää. JÄKKE KaMu -kyselyn ja mahdollisten seurantakeskustelujen ajankohdat ovat syyslukukaudella viikko 39/41 ja viikko 48/51 sekä kevätlukukaudella viikko 7/9 ja viikko 16/18. Kyselyissä ilmenneet kiusaamistapaukset selvitellään ensin luokanopettajan johdolla yksilöhaastatteluin ja sen jälkeen mahdollisin ryhmäkeskusteluin asianosaisten kanssa. Koteja tiedotetaan asiassa Wilman kautta. Seurantakeskustelut käydään kahden viikon kuluttua ensimmäisistä selvittelyistä ja huoltajiin ollaan yhteydessä Wilman välityksellä ja tarpeen vaatiessa puhelimitse. Mikäli seurantakeskusteluissa todetaan kiusaamisen jatkuneen, opettajien vuosiluokkatiimi jatkaa asian selvittelyä yhdessä asianosaisten oppilaiden sekä heidän huoltajiensa kanssa kokoontumalla koululla. Tarvittaessa ollaan yhteydessä myös opiskeluhuoltoon ja muihin moniammatillisiin tahoihin, joiden kanssa yhteistyössä suunnitellaan asianosaisille oppilaille tarvittavia tukitoimia yksilöllisesti (MAR).
• väkivallan ja aggressiivisen käyttäytymisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
Syyslukukauden alussa panostetaan ME-hengen luomiseen ryhmäytymisviikkojen (vkot 33–36) avulla. Ryhmäytymisviikoilla panostetaan päivittäin oppilasryhmien ja yksilöiden toisiinsa tutustumiseen, luottamuksen rakentamiseen, yhteistoiminnallisiin tuokioihin ja pelihetkiin, vahvuustaitoihin ja yhdessä viihtymiseen. Tunne-, vahvuus- ja vuorovaikutustaitoja ohjataan ja vahvistetaan hyvinvointiopetuksen oppituntikokonaisuuksin. Oppitunteja pidetään kaikille vuosiluokille lukuvuoden aikana säännöllisesti kahden oppitunnin tuokioina reilun kuukauden välein. Erilaisten oppijoiden kohtaamisen valmiuksia sekä itsesäätely- ja tunnetaitoja vahvistaa erityisopettajan lisänä koulun oma koulunepsyopettaja. Kohdennettuina toimina tietyille vuosiluokille toteutetaan lukuvuosittain myös moniammatillisesti itsesäätely- ja tunnetaitotuokioita luokanopettajan, erityisopettajan, koulunepsyopettajan sekä koulukuraattorin ohjaamana. Pääosin näitä tuokioita kohdennetaan viidennelle ja kuudennelle vuosiluokalle noin kuukauden kestävänä jaksona 1 h / vko. Lukuvuoden 2024–2025 alussa kouluun on tehty myös aistihuone oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen yhteistyötoteutuksena. Aistihuonetta käytetään aikuisen johdolla yksittäisen oppilaan rauhoittumisen tukemiseen ja aistisäätelyn tasaamiseen akuuttitilanteissa sekä pienryhmien vuorovaikutuksellisiin ja yhteistoiminnallisiin hetkiin. Aggressiiviseen käyttäytymiseen ja väkivaltaisuuteen puututaan Turun kaupungin kurinpitotoimien ja
väkivaltatilanteen ohjeen mukaisesti yhteistyössä tarvittavien viranomaistahojen kanssa (ks. Jäkärlän koulun vuosisuunnitelma 2024–2025; Puuttumiskeinot opiskeluympäristön turvallisuuden takaamiseksi Turun perusopetuksessa).
• suunnitelman päivittäminen, toteutumisen seuranta sekä seurantaan liittyvä kirjaaminen ja arviointi.
Tämä suunnitelma tarkistetaan lukuvuosittain ja suunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan koulun KOR-ryhmän ja JORYn toimesta lukukausittain. Seuranta kirjataan koulun KOR-vuosikelloon ja arviointipäivämäärä KOR- ja JORY-muistioon.
Suunnitelma päivitetään vähintään joka kolmas vuosi yhdenvertaisuus- ja tasa arvosuunnitelman päivityksen ja arvioinnin yhteydessä sekä seuraavan kerran 2027 JÄKKE -toimintakulttuurin päivittämisen yhteydessä.