Lähtöpäivä 2.11.
Lähtöpäivänä tapasimme kaikki koululla 10.00 auditoriossa. Kaikki tarkistivat, että passit ja muut tärkeät asiat olivat mukana ja opettajat jakoivat tuliaisiksi tarkoitetut suklaat kaikille mukaan. Ennen bussiin menoa arvoimme blogia varten kaikille päivät, joista kirjoittaa matkasta. Bussimatka Helsinki-Vantaan lentokentälle kesti noin kaksi tuntia. Matkalla suurin osa jutteli toistensa kanssa, söi eväitä tai nukkui.
Kun saavuimme lentokentälle, osa kävi Alepassa ostamassa eväitä ennen kuin veimme laukut ruumaan. Turvatarkastuksen jälkeen sovimme missä päin tapaisimme ja mihin aikaan, minkä jälkeen meillä oli vapaa-aikaa esimerkiksi shoppailla. Tapasimme Burger Kingin edessä alhaalla ja kun kaikki olivat saapuneet, menimme syömään. Vaikka Burger Kingissä ei ollut paljoa tilaa mahduimme kaikki kuitenkin syömään. Ruuan jälkeen meillä oli vielä vähän aikaa shoppailla, minkä jälkeen lähdimme kävelemään portille päin. Lentokoneessa söimme eväitä, katosimme elokuvia ja juttelimme toistemme kanssa.
Saavuimme Espanjaan joskus yhdeksän aikoihin illalla ja jouduimme odottamaan hetken, että saimme matkalaukut. Kun kaikki olivat saneet tavaransa, kävelimme kohti lentokentän uloskäyntiä, jossa espanjalaiset olivat odottamassa meitä perheidensä kanssa. Lentokentältä kaikki lähtivät vaihtoperheidensä kyydillä koteihin ja viettivät lopun illasta heidän kanssaan.