Sanomalehtiviikot Villivarsoissa

Villivarsat aloittivat sanomalehtiviikot kertomalla omia mietteitään sanomalehdestä. Teimme miellekartan lasten kommenteista.

Miellekartta sanomalehdestä

Seuraavaksi tutkittiin pareittain Turun Sanomia ( kiitos Turun Sanomille lehtilahjoituksesta). Mitä kaikkea lehdestä löytyy ?

Lehdestä löytyi monia mielenkiintoisia asioita.

Sanomalehden monipuolisesta jatkokäytöstä juteltiin yhdessä . Lehdistä tehtiin mailat ja palloja , joita käytettiin liikunnassa.

”Pidä puolesi puhtaana” liikuntaleikki oli lapsista TOSI KIVA.

Tutustuimme tällä viikolla T-kirjaimeen. Etsimme sanomalehdistä aakkosvihkoon erilaisia sanoja, joissa oli T-kirjain.

Työskentely vaati tarkkaa huomiointia ja sujuvaa saksien ja liiman käyttöä.

Villivarsat päättivät myös tehdä oman lehden. Lehden toimittamista varten pohdittiin ryhmän omaan lehteen tulevia asioita. Pohdinnassa oli taas apuna miellekartta.

Oman lehden suunnitelma.

Toimimme lehteä tehdessämme miniryhmissä. Miniryhmät kokosivat lehteen erilaisia asioita.

Lapset jatkoivat sanomalehtikuvaa piirtämällä ja keksimällä itse kuvaan sopivan uutisen.

Toimittajat kiertelivät haastattelemassa päiväkodin aikuisia ja lapsia . He keräsivät mielipiteitä valitsemistaan asioista.

Haaastattelulomakkeita.

Pidätkö kirpeistä vai makeista tikkareista ? Pidätkö kilpikonnasta vai kotkasta ? Pidätkö aurinkoisesta, räntäsateisesta vai lumisateisesta ilmasta ?Pidätkö suklaasta vai kettukarkista ? Pidätkö valaasta vai mustekalasta ? Pidätkö mansikka-omena vai vadelmahillosta ? Pidätkö suklaapalloista, lakritsista vai matokarkeista ?

Lehti on saanut hyviä nimiehdotuksia mm. Megasanomat, Tän ryhmän lehti ja Villivarsojen ikioma paras lehti. Äänestystä lehden nimestä ei ole vielä pidetty. Tavoitteena on lehden ilmestyminen digitaalisena ja paperisena kevään aikana.