SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO

Turun Hirvensalon Syvälahden monitoimitalossa on

perusopetuksen yhtenäiskoulu (1.- 9. luokat), päiväkoti, kirjasto, nuorisotila, kouluterveydenhuolto ja neuvola.

Rakentamisen ”isot” vaiheet:

  • 2016 perustus- ja runkotyöt
  • 2017 sisätyövaihe
  • 2018 viimeistelytyöt
  • 2018 elokuu talon toiminnan aloitus

Rakentamisesta ja rakennuksesta lisää: klikkaa TÄSTÄ.

AIEMMIN TAPAHTUNUTTA.

Jotta nykyhetkeä ymmärtää paremmin, pitää pikaisesti kurkata taaksepäin.

Turun kaupungin kupeessa olevalle Hirvensalon saarelle ilmestyi ensimmäinen koulu jo 1800-luvun lopulla.
Vuosien saatossa sinne putkahti Wäinö Aaltosen koulun seuraksi Haarlan koulu, lukuisia päiväkoteja, kirjasto-, nuoriso- ja neuvolatoiminnasta puhumattakaan.
Kaupungin kasvava väestö saarilla tarvitsi yhä enemmän palveluja.
Aloitettiin hanke nimeltä Hirvensalo II, jossa eri toimijat olisivat saman katon alla.

Aiemmin suunniteltavaa rakennusta kutsuttiin nimellä Hirvensalo II.
Nimikilpailun jälkeen siitä tuli Syvälahden koulu.
Puhekielessä se alkoi kulkea Syvälahden nimellä.
Kohtuullista lienee kuitenkin kutsua rakennusta Syvälahden monitoimitaloksi, koska niin monella tapaa moninaiset ovat talon toimijat.

Syvälahden monitoimitalon suunnittelu alkoi jo syksyllä 2011 kaupunginvaltuuston hyväksyessä hankesuunnitelman.
Hanke keskeytettiin myöhemmin rakennusteknisen hinnan noustua saatujen tarjousten perusteella liian korkeaksi.
Tehtyjen päätösten perusteella siirryttiin ns. allianssimuotoiseen menettelyyn, joka oli tuolloin Turussa uusi tapa toteuttaa hanke.

Turun kaupunginhallitus päätti toukokuussa 2015 valita hankkeen päätoteuttajaksi Visiblen, joka on NCC Rakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n hanketta varten perustama ryhmittymä.
Ensimmäisen vaiheen arkkitehtikilpailun voittanut Verstas Arkkitehdit Oy jatkoi edelleen pääsuunnittelijana, samoin suurin osa ensimmäisen kierroksen muista suunnittelijoista.

Lyhyesti sanottuna: Maalina oli uudenlainen ja erittäin hyvä talo, mutta halvemmalla.

Rakentaminen alkoi 2016 ja talo valmistui keväällä 2018.

Syvälahden monitoimitalon esittelyvideo:

https://www.youtube.com/watch?v=o3leyv1OrEU