Retkikurssin syksyn 2019 ensimmäinen yöretki

Kauden ensimmäinen yöretki suuntautui Paimioon Hevonpään laavulle. Paikka on upea, yksityisin voimin ylläpidetty laavupaikka, joka on tarkoitettu kaikille. Isompien ryhmien on hyvä ilmoittaa laavun ylläpitäjälle, jotta ryhmät eivät osu paikalle samaan aikaan.

Laavu sijaitsee hieman yli Fölin rajojen, joten vähän jouduimme kävelemään päästäksemme laavulle.

Parkkipaikalta otimme varusteet kantoon ja sen jälkeen kävelimme lyhyen matkan laavulle.

Metsässä oli kuuma, kun telttoja kasattiin. Osa retkeläisistä meni heti teltan pystytyksen jälkeen makoilemaan väsymyksen vuoksi.

Kuvassa uusi teltta, joka oli ensimmäistä kertaa käytössä. Teltta oli helppo koota ja siinä oli hyvä nukkua.

Kaikkiaan neljä oppilasta nukkui ”Hammockeissa” eli riippumatoissa.

Etsi kuvasta tappajahämähäkki! Teltan viereisessä puussa oli jäätävä, valtava ja pelottava hämähäkki…

Hammock-jengi nukkui osin päällekkäin. Ensi kerralla laitetaan kolmeen kerrokseen!

Retkiruokana oli paljon erilaisia syötäviä, joita laitettiin paistumaan folionyytteihin. Tarjolla oli mm. erilaisia makkaroita, perunaa, paprikaa, tuorejuustoa ja sipulia.

Löysimme herkkutatteja! Niistä tehtiin herkullista kastiketta paahdettujen ruisleipien päälle.

Tässä kuvassa näkyy hivenen yön tunnelmaa. Metsässä oli pimeää, mutta silti siellä oli kiva kävellä, koska meillä oli otsalamput mukana.

Tämän retken suurimmat tapahtumat: Astuttiin maa-ampiaisten pesään. Tämän seurauksena alkoi huitominen ja siinä hötäkässä otsalamppukin sai kyytiä. Onneksi se löytyi seuraavana aamuna.

Lisäksi jännitystä saatiin, kun yöllä käveltiin otsalamppujen valossa muinaishaudalle, jossa oppilaille kerrottiin kauhutarinoita!

Ja lopuksi pieni muistutus retkeilijöille!