Nina Brander – Navigare

Vielä kerran Stora Karlsö – ja hienot kalliot

Pitkän purjehdusyön jälkeen maanantai aamuna horisontissa siinsi teräväpiirteinen saari. Se oli Stora Karlsö, jonka jylhiin kallioihin tutustuimme tarkemmin.

Aamupäivällä pääsimme opastetulle kierrokselle saarelle. Nina kertoi meille ennen kierroksen alkua saaren muodostumisesta. Gotlanti ja Stora Karlsö ovat sijainneet päiväntasaajalla joitakin kertoja kuten muukin Skandinavia. Ne muodostuvat sedimenttikivestä, pääosin kalkkikivestä ja savikivestä. Stora Karlsön kalliot ovat kerrostunutta kalkkikiveä, joka on syntynyt noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Kalkkikiveä muodostuu, kun korallia, joka on kalkkieläin, kuolee jättäen jäljelle kalkkikuoria. Kalkkikerroksen päälle kerrostuu muuta ainesta, kuten savea ja sedimenttejä, ja valtavan massan alla kerrokset jähmettyvät pikkuhiljaa kiveksi. Miljoonien vuosien aikana litosfäärilaattojen liikkeen myötä kallio nousee pintaan. Stora Karlsö nousi merestä noin 11 000 vuotta sitten.

Kun koralli kuolee, jäljelle jää ainoastaan kalkkikuori. Korallin muoto jää näkyviin kuoren sisälle ja ne kopioituvat kivikerrostumiin. Näitä upeita fossiileja on melkein jokaisessa kivessä. Kivet ja fossiilit tuntuivat kädessä meren silottamilta ja jauhoisilta. Rannat olivat pullollaan näitä. Kävely rannoilla oli mukavaa, kun kivet tuntuvat pehmeiltä ja sileiltä jalkojen alla. Kalliot puolestaan olivat teräviä ja karheita.

Rapautuminen ja eroosio on hionut Stora Karlsön rantakalliot jylhiksi ja teräviksi. Kalkkikivi on pehmeää, joten meri hioo jokaisella aallolla kalliota luoden kalliokielekkeitä meren ylle. Sateella vesi luikertelee kallion rakoihin ja talvella pakkanen jäädyttää veden, jolloin vesi laajenee tehden rakoja leveämmiksi, kunnes kallion kieleke räsähtää alas. Kerrostuneet kivilajit, joihin kalkkikivikin kuuluu, saattaa sortua kerroksittain. Näimme tätä myös saaren rannoilla.

Opas esitteli meille myös ainutlaatuisen raukin. Tämä raukki on harvinainen, koska se on edelleen kiinni emokalliossaan. Sellaisia on maailmassa vain harvoja. Raukki oli keskellä saarta, muinaisrannalla. Aallot ovat syöneet aikoinaan kalliota jättäen jäljelle pylvään. Pylvään emokallioon yhdistävä silta tulee vielä tulevaisuudessa sortumaan.

Vilma, Linnea, Pinja ja Iiris

Untuvikkojen ensimmäinen matka

Stora Karlsön kierroksella opimme, kuinka suuri merkitys saaren linnuilla on osana sen luontoa ja historiaa. Alice (oppaamme) kertoi yksityiskohtaisesti lintujen elämästä ajan saatossa. Alueella tavataan lukuisia mielenkiintoisia lintulajeja. Alueen lintujen elinolotavat sekä pesiminen oli sangen kiinnostavaa.

Erityisesti alueella elävän etelänkiislan (Common Guillemot) pesiminen jäi mieleen. Sen pesiminen on ainutlaatuinen tapahtumaketju, joka alkaa kumppanin löytämisestä. Kiisla etsii itselleen hyvän kumppanin, jonka kanssa se pesii yhdessä loppuelämän. Ne voivat elää yli 40-vuotiaiksi. Myös pesimispaikka, erittäin jyrkällä kalkkikivitörmällä, on aina sama. Vuotuisessa pesimisessä erityistä on se, että pari munii vuosittain vain yhden munan. Tämän lisäksi jokainen muna on ulkonäöltään uniikki, jotta emot tunnistavat oma munansa muiden joukosta, tiheään pesityllä törmällä. Kuoriuduttuaan poikanen elää lämpimässä pesässään kolme viikkoa. Sitten tulee päivä, jolloin untuvaisen poikasen emo tuuppaisee sen hellästi pesästään kohti elämää. Siis edessä on jopa 40 metrin pudotus jyrkältä kielekkeeltä kohti kalliorantaa. Samaan aikaan poikasen isä lentää merelle kutsumaan häntä luokseen ja poikanen suuntaa kohti tuttua ääntä. Isä ohjaa poikasen elämän tielle eli opettaa sitä sukeltamaan, uimaan, hankkimaan ruokaa ja kalastamaan.

Alueen lintukantaa tutkitaan esimerkiksi rengastamalla, jonka avulla pyritään seuraamaan yksilöllisesti lintujen liikkeitä ja elinikää. Alice kertoi että, hän on rengastanut paljon lintuja. Kun etelänkiislan poikasia tippuu jyrkänteeltä alas, hän yrittää saada ja saakin välillä pökertyneitä poikasia kiinni rengastettavaksi.

Max, Joel ja Kalle (+ Vilma, Linnea, Iiris ja Nina)

Stora Karlsön uniikit maisemat

Aamulla noin klo 08:00 laitoimme Lokin köydet kiinni Stora Karlsön pienelle saarelle. Saaren turkoosi rantaviiva ja valkoiset hioutuneet pikkukivet loivat välimerellistä tunnelmaa. Auringon paiste ja helteinen ilma lisäsivät rantalomatunnelmaa entisestään, mutta ei tämä mikään lomamatka ole. Lähdimme tutustumaan saaren rikkaaseen luontoon opastetulla kierroksella. Oppaamme Alice kertoi, että Stora Karlsö on maailman toiseksi vanhin luonnonsuojelualue Yhdysvaltain Yellowstonen jälkeen ja hyvästä syystä!

Stora Karlsön yhdestä kalliotörmästä löytyy muistotaulu Willy Wöhleristä, joka oli keskeinen henkilö saaren luonnonsuojelualueen perustamisessa 1880-luvulla. Willy huomasi tuolloin, että paikalliset kalastajat olivat metsästäneet saaren etelänkiislakannan lähes loppuun. Hän päätti perustaa suojelusäätiön, joka osti maata ja suojeli valtaosaa saaresta. Sen myötä etelänkiislakanta saatiin takaisin kasvuun. Nykyään saarella pesii vuosittain 12500 paria. Saari on Ninan iloksi, sisarsaarensa Lilla Karlsön kanssa, Itämeren oikeita lintusaaria.

Saaren maisemaa komentavat jylhät kalliot ja niihin paiskovat aallot. Mereen loppuvat niityt ja laihot ovat avoimia ja matalia. 1880-luvulla saarelta poistetut lampaat palautettiin tänne liki sata vuotta myöhemmin perinnebiotoopin säilyttämiseksi. Pieni saari kuitenkin yllättää monipuolisella historialla. On uskomatonta ajatella, että näin pienellä saarella on niin ainutlaatuinen ja tutkittu menneisyys niin maantieteellisesti ja kulttuurillisesti. Jo yhdeksällä vuosituhannella asutetulla saarella on merkkejä pronssiaikaisista haudoista ja hansaliiton kauppapaikan raunioista aina moderneihin majakkoihin ja tutkimuslaitoksiin. Kävimme saarella myös uimassa ja snorklaamassa. Tarkistimme, että Lokin kölin alla oli todella 20-30 cm vettä.

KOnsta, Lukas ja Niilo

Iltayö Kalmarinsalmessa

Kello 18.40 Irrotimme köydet Kalmarin vierasvenesatamasta kipparin ohjeiden ja aluksen käytäntöjen läpikäynnin jälkeen. Aloitimme niin, että teamAhma ajoi Lokin ulos satamasta. Linnea ja Vilma olivat ruorissa ja pääsivät tutustumaan Lokin keulapotkurin käyttöön. Keulapotkuri teki lähdöstä sujuvaa. Pääsimme satamasta hyvin ulos, muuta liikennettä ei juurikaan ollut ja sää oli kirkas sekä lämmin. Alitimme pian Kalmarin sillan (sillankorkeus 34 m) ja Lokki pääsi hyvin sen ali (lokin masto 17m). Pian aurinko alkoi jo laskemaan ja aloimme navigoimaan loistojen avulla. Nostimme purjeet kahdeksan jälkeen. Tuuli kuitenkin väsähti pian purjeiden noston jälkeen, joten jatkoimme matkaa purjeet ylhäällä ja kone käynnissä. Etenemme noin 5,5 solmun vauhdilla kompassisuuntaan 350 astetta. Klo 21 seuraava vahti saapui kannelle ja teamAhma pääsi ansaitulle levolle. Keittiövahti oli valmistanut lihapullia ja pastaa. Se maistui ennen nukkumaan menoa. Öölanti näkyy koko ajan lokin oikealla puolella.

Iiris, Pinja, Vilma ja Linnea

Aranda Näsbyssä

Vierailu Arandan tutkimuskonteissa Näsbyn rannassa.

Näsbyn vierassatamassa näimme sattumalta Arandan saaristotutkimusaluksen, jossa oli heidän laboratoriokontit. Nina Brander onnistui sopimaan tutkimusjohtaja Seppo Knuutilan kanssa lyhyen kierroksen aluksella. Knuutila on Suomen johtavia meritutkijoita, ja tällä reissulla he tutkivat tiiminsä kanssa Saaristomeren pohjan laatua ja happipitoisuutta. Hän kertoi meille laajalti Itämeren tilasta ja tutkimusaluksesta. Tutkimusaluksen kalustosta löytyi myös tuttu laite nimeltä Limnos, eli vedennoudin, joka meilläkin on käytössä Lokilla. Knuutila kertoi mm. siitä, miten Itämeri on ollut jo kauan huonossa hapessa. 1900-luvulla jätevesiä ei puhdistettu aluksi ollenkaan, ja Knuutila kertoi lapsuudestaan Kotkassa, jossa oli paljon tehtaita, joiden jätevedet levisivät suoraan vesistöihin. Kotkan vesistöissä ei voinut uida, ja tämä ajoi häntä merentutkimuksen pariin.

Nykyään jätevedet puhdistetaan paikoitellen todella hyvin. Suurimmat päästöt johtuvat maanviljelystä, erityisesti liiallisesta lannoitteen käytöstä. Knuutilan mukaan jopa 80% kaikista Suomen päästöistä on peräisin pelloilta. Globaalisti tilanne on samankaltainen. Maanviljelijöitä ei voi tosin syyttää, sillä he tuottavat eläimille rehua, jotta kuluttajat saisivat halpoja lihatuotteita. Maanviljelijöille voisi esimerkiksi tarjota tukia ympäristöystävällisemmän maanviljelyn kehittämiseen. Itämeren suurimpia uhkia on myös pohjan hapettomuus, joka vapauttaa pohjaan sitoutunutta fosforia. Itämeren rehevöityminen jatkuisi siis edelleen, vaikka lopettaisimme kaikki Itämereen joutuvat päästöt, sillä fosforin vapautuminen aiheuttaa sisäistä kuormitusta. Pohjien hapettomuutta ja rehevöitymistä voidaan silti vähentää kaikkea Itämeren kuormitusta vähentämällä. Knuutilan kierros kiteytti kaikki Ninan matkalla opettamat asiat. Esittely myös nosti pintaan maantalouden osuuden jätteestä ja Itämeren tilanteen vakavuuden.

Syyrialaissääskentoukka?

Päivän opetustuokio alkoi Ninan vetämällä meribiologiapläjäyksellä, jossa opimme Angelo Secchin kehittämän Secchi -levyn käyttötarkoituksen ja -periaatteen. Secchi-levyn avulla voi mitata veden näkyvyyden sekä laskea yhteyttävän kasviplanktonkerroksen paksuuden. 160 vuotta sitten Secchi mittasi yli 40 metrin näkösyvyyden Rooman edustalla, kun taas Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijat saivat tulokseksi vain 20 metrin näkösyvyyden toistettuaan saman kokeen Rooman edustalla vuonna 2023. Rehevöityminen samentaa vesia monilla merialueilla.

Lokilla tutkimme myös veden pintakerroksen planktonpitoisuutta planktonhaavilla. Silmämääräisesti arvioiden vesi oli hyvin kirkasta ja planktonia jäi haaviin odotettua vähemmän. Mahdollisia syitä ilmiölle on auringon säteilyn väheneminen loppukesästä, joka johtaa yhteyttävän kasviplanktonin vähenemiseen. Brander lupaili, että päivän myötä purjeiden laskemisen jälkeen pääsemme tositoimiin muidenkin merentutkimuslaitteiden kanssa ottamaan pohja- ja vesinäytteitä Djupvikin lähistöltä.

Saimme pohjanäytteen lopulta Näsbyn edustalta noin kuudesta metristä. Harmiksemme se koostui vain paksusta savimassasta, sekä yhdestä vaivaisesta Syyr… siis surviaissääsken toukasta. Surviaissääskentoukka on merentutkijan Seppo Knuutilan mukaan yksi Itämeren ainoista eläinlajeista, joka pystyy elämään vähähappisissakin vedenpohjissa. Otimme myös vesinäytteen viiden metrin syvyydestä. Tarkistimme näytteen tulokset seuraavana aamuna, ja saimme suolapitoisuudeksi 5,3 promillea (ppt).

-Roni, Leevi ja Kaarlo

Lokin kansi ja kylki pestiin satamassa tämän operaation jälkeen.

Punaleviä Myrskyluodon Maijan maisemissa

Otimme eilen pohjanäytteen Ekmannilla Getan Djupvikenistä, noin 6 metrin syvyydestä. Aluksi luulimme näytteen olevan tyhjä, mutta huomasimme Ekmannin kyljessä pienen leväkasan, jossa oli kiinni simpukoita. Tutkimme näytteitä mikroskoopilla ja löysimme kolmea eri punalevälajia: haarukkalevää, punahelmilevää sekä ehkä mustaluulevää. Tanakan haarukkalevän päässä on kaksi haaraa, ja lajia löytyy Pohjanlahdesta Merenkurkkuun asti. Punahelmilevä on punaista levää, missä on vaaleita raitoja. Mustaluulevän väri vaihtelee syvänpunaisesta punaruskeaan, ja sen päävarsi haaroittuu vuorottaisesti tehden siitä sulkamaisen näköisen. Simpukat olivat sinisimpukoita, joita löytyy pääasiassa valtameriltä, mutta myös Itämerestä. Itämeren alhaisen suolapitoisuuden vuoksi täältä löytämämme yksilöt olivat huomattavasti pienempiä. Tavoitteenamme oli myös löytää mikromuovia, jota näytteistä löytyi valitettavan paljon. Kaiken kukkuraksi löysimme sinisimpukan kiinnittymisrihmoja. Tästä huomaamme miten pienestä näytteestä riittää paljon tutkittavaa.

– Daniel, Torsti ja Konsta

Seikkailu i Gräsö

Vuokrasimme pyörät Öregrundin saaresta mukavalta pariskunnalta. Otimme lautan Gräsöhön. Ensimmäinen pysäkki oli vanha punamullalla maalattu kirkko, joka valitettavasti oli suljettu. Opimme, että Isovihan aikaan Venäjän laivastoa saapui Ruotsin saaristoon. Sotilaat polttivat Öregrundin lähistöltä kaikki muut rakennukset. Tämä kirkko kuitenkin säilytettiin, koska venäläiset käyttivät sitä tallina hevosilleen. Vähän matkan päässä oli pieni katos, jonka sisällä luki tietoiskuja liittyen saareen. Grasön saaren maaperä on hyvin kalkkipitoista, mikä tarjoaa hyvät elinolosuhteet monelle eliölajille, mitä ei kaikkialla saaristossa näe. Yksi näistä ovat kämmekät, jotka ovat hyviä pölytyksen kannalta. Monet kukat jäävät korkeiden heinien varjoon, mutta alueella laiduntaa nautoja, jotka syövät heinän lyhyeksi. Alue on siis perinnebiotooppi, eli alue, jonka lajisto on runsasta laiduntamisen ansiosta.

Eksyimme matkalla pari kertaa, mutta näimme upeita saaristomaisemia. Seikkailumme saariston maisemissa avasi meille aivan uudenlaisen puolen Ruotsin kulttuurista. Puiset pienet rakennukset, vihertävät ikivanhat laidunniityt ja kauniit luonnonläheiset tiet olivat matkan kohokohtia. Matkalla hiekkarannalle poikkesimme nopeasti jalkapallokentällä. Peli saatiin päätökseen tiukalla 2-1 voitolla. Hauskojen, mutta totisten urheilusuoritusten jälkeen saavuimme vihdoin rannalle. Siellä saimme tutkimusprojektiksemme kerätä hiekkaa 1 x 1 m alueelta. Tavoitteena on selvittää jossakin kohtaa, kuinka mikromuovipitoista hiekka on. Saaren kivilajisto koostui pääosin graniitista ja gneissistä, jotka ovat muodostuneet syvällä maassa kovan paineen seurauksena. Opimme myös, että kivien sileä pinta on jälki jääkaudesta.

Matkasta jäi todella hyvät muistot. Saimme nauttia saaren ihanasta ympäristöstä ja tutustua paikallisiin ihmisiin.

Aino ja Victoria

Yö merellä

03.03 5m/s sw, iso ylös, genoa 100%, staysailit ylös, kone seis

04.57 Grisslehamn ts.260, vahdinvaihto, kannelle vahti A

06.10 2m/s kone käy, purjeet ylhäällä

06.56 5m/s, kone seis, purjeet ylhäällä

–merkintöjä lokikirjasta

Klo 7.43, viisi mailia Öregrundiin, purjeilla mennään ja vauhti noin 5 solmua. Navigointivahdissa Aino, Anni, Jamesiina ja Victoria.

Ruotsalainen valtameritutkija sekä pohjanoudin Ekman

Tutkimme päivällä merenpohjaa Saltsjöbadenin edustalla. Pohjanoudin on nimetty ruotsalaisen valtameritutkija Ekmanin mukaan. Allekirjoittaneen hypoteesi on, että Ekman itse kehitti laitteen, mutta tietoa tästä ei ollut. Laitetta operoidaan mereen laskettavalla köydellä, luotilukolla ja kahdella viritettävällä leualla. Kun Lokin kaikuluotain näytti 10 metriä, pysähdyimme ja laskimme Ekmanin mereen. Ensimmäinen yritys oli huti eli emme saaneet pohjanäytettä. Toisella yrityksellä saimme hyvän savinäytteen pohjasta. Noston jälkeen teimme klassisen hajutestin. Hajutestin perusteella merenpohja voi hyvin, sillä savi ei tuoksunut juuri miltään. Löysimme saven seasta elämää, kun tutkimme savea tarkemmin pinseteillä. Savesta löysimme kilkin, joka on äyriäislaji. Kilkin lisäksi löysimme kaksi liejusimpukkaa. Pohjalla siis oli elämää.

Valtameritutkija Ekman on tunnettu erityisesti merivirta- ja tuulitutkimuksista. Hän on kehittänyt Ekmanin spiraaliksi kutsutun teorian, joka selittää, miten tuuli vaikuttaa merivirtauksiin ja kuinka vesi liikkuu syvemmillä vesikerroksilla eri suuntiin. Teoria liittyy Coriolis-ilmiöön, joka johtuu Maan pyörimisestä. Ilmiö syntyy kun vesi poikkeaa liikkeestä aina enemmän syvemmillä vesikerroksilla, jolloin muodostuu spiraali, josta teoria on saanut nimensä. Hänen havainnot ovat olleet merkittävässä roolissa tuulien ja merivirtojen vaikutuksesta toisiinsa. Ekmanin löydökset ovat keskeisiä merentutkimuksissa ja oceanografiassa.

– Viljam ja Eemil

Tiedonhaussa on hyödynnetty tekoälyä