Tekijä: Nina Brander

Näsbyn vierassatamassa näimme sattumalta Arandan saaristotutkimusaluksen, jossa oli heidän laboratoriokontit. Nina Brander onnistui sopimaan tutkimusjohtaja Seppo Knuutilan kanssa lyhyen kierroksen aluksella. Knuutila on Suomen johtavia meritutkijoita, ja tällä reissulla he tutkivat tiiminsä kanssa Saaristomeren pohjan laatua ja happipitoisuutta. Hän kertoi meille laajalti Itämeren tilasta ja tutkimusaluksesta. Tutkimusaluksen kalustosta löytyi myös tuttu laite nimeltä Limnos, eli vedennoudin, joka meilläkin on käytössä Lokilla. Knuutila kertoi mm. siitä, miten Itämeri on ollut jo kauan huonossa hapessa. 1900-luvulla jätevesiä ei puhdistettu aluksi ollenkaan, ja Knuutila kertoi lapsuudestaan Kotkassa, jossa oli paljon tehtaita, joiden jätevedet levisivät suoraan vesistöihin. Kotkan vesistöissä ei voinut uida, ja tämä ajoi häntä merentutkimuksen pariin.

Nykyään jätevedet puhdistetaan paikoitellen todella hyvin. Suurimmat päästöt johtuvat maanviljelystä, erityisesti liiallisesta lannoitteen käytöstä. Knuutilan mukaan jopa 80% kaikista Suomen päästöistä on peräisin pelloilta. Globaalisti tilanne on samankaltainen. Maanviljelijöitä ei voi tosin syyttää, sillä he tuottavat eläimille rehua, jotta kuluttajat saisivat halpoja lihatuotteita. Maanviljelijöille voisi esimerkiksi tarjota tukia ympäristöystävällisemmän maanviljelyn kehittämiseen. Itämeren suurimpia uhkia on myös pohjan hapettomuus, joka vapauttaa pohjaan sitoutunutta fosforia. Itämeren rehevöityminen jatkuisi siis edelleen, vaikka lopettaisimme kaikki Itämereen joutuvat päästöt, sillä fosforin vapautuminen aiheuttaa sisäistä kuormitusta. Pohjien hapettomuutta ja rehevöitymistä voidaan silti vähentää kaikkea Itämeren kuormitusta vähentämällä. Knuutilan kierros kiteytti kaikki Ninan matkalla opettamat asiat. Esittely myös nosti pintaan maantalouden osuuden jätteestä ja Itämeren tilanteen vakavuuden.

Päivän opetustuokio alkoi Ninan vetämällä meribiologiapläjäyksellä, jossa opimme Angelo Secchin kehittämän Secchi -levyn käyttötarkoituksen ja -periaatteen. Secchi-levyn avulla voi mitata veden näkyvyyden sekä laskea yhteyttävän kasviplanktonkerroksen paksuuden. 160 vuotta sitten Secchi mittasi yli 40 metrin näkösyvyyden Rooman edustalla, kun taas Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijat saivat tulokseksi vain 20 metrin näkösyvyyden toistettuaan saman kokeen Rooman edustalla vuonna 2023. Rehevöityminen samentaa vesia monilla merialueilla.

Lokilla tutkimme myös veden pintakerroksen planktonpitoisuutta planktonhaavilla. Silmämääräisesti arvioiden vesi oli hyvin kirkasta ja planktonia jäi haaviin odotettua vähemmän. Mahdollisia syitä ilmiölle on auringon säteilyn väheneminen loppukesästä, joka johtaa yhteyttävän kasviplanktonin vähenemiseen. Brander lupaili, että päivän myötä purjeiden laskemisen jälkeen pääsemme tositoimiin muidenkin merentutkimuslaitteiden kanssa ottamaan pohja- ja vesinäytteitä Djupvikin lähistöltä.

Saimme pohjanäytteen lopulta Näsbyn edustalta noin kuudesta metristä. Harmiksemme se koostui vain paksusta savimassasta, sekä yhdestä vaivaisesta Syyr… siis surviaissääsken toukasta. Surviaissääskentoukka on merentutkijan Seppo Knuutilan mukaan yksi Itämeren ainoista eläinlajeista, joka pystyy elämään vähähappisissakin vedenpohjissa. Otimme myös vesinäytteen viiden metrin syvyydestä. Tarkistimme näytteen tulokset seuraavana aamuna, ja saimme suolapitoisuudeksi 5,3 promillea (ppt).

-Roni, Leevi ja Kaarlo

Otimme eilen pohjanäytteen Ekmannilla Getan Djupvikenistä, noin 6 metrin syvyydestä. Aluksi luulimme näytteen olevan tyhjä, mutta huomasimme Ekmannin kyljessä pienen leväkasan, jossa oli kiinni simpukoita. Tutkimme näytteitä mikroskoopilla ja löysimme kolmea eri punalevälajia: haarukkalevää, punahelmilevää sekä ehkä mustaluulevää. Tanakan haarukkalevän päässä on kaksi haaraa, ja lajia löytyy Pohjanlahdesta Merenkurkkuun asti. Punahelmilevä on punaista levää, missä on vaaleita raitoja. Mustaluulevän väri vaihtelee syvänpunaisesta punaruskeaan, ja sen päävarsi haaroittuu vuorottaisesti tehden siitä sulkamaisen näköisen. Simpukat olivat sinisimpukoita, joita löytyy pääasiassa valtameriltä, mutta myös Itämerestä. Itämeren alhaisen suolapitoisuuden vuoksi täältä löytämämme yksilöt olivat huomattavasti pienempiä. Tavoitteenamme oli myös löytää mikromuovia, jota näytteistä löytyi valitettavan paljon. Kaiken kukkuraksi löysimme sinisimpukan kiinnittymisrihmoja. Tästä huomaamme miten pienestä näytteestä riittää paljon tutkittavaa.

– Daniel, Torsti ja Konsta

Vuokrasimme pyörät Öregrundin saaresta mukavalta pariskunnalta. Otimme lautan Gräsöhön. Ensimmäinen pysäkki oli vanha punamullalla maalattu kirkko, joka valitettavasti oli suljettu. Opimme, että Isovihan aikaan Venäjän laivastoa saapui Ruotsin saaristoon. Sotilaat polttivat Öregrundin lähistöltä kaikki muut rakennukset. Tämä kirkko kuitenkin säilytettiin, koska venäläiset käyttivät sitä tallina hevosilleen. Vähän matkan päässä oli pieni katos, jonka sisällä luki tietoiskuja liittyen saareen. Grasön saaren maaperä on hyvin kalkkipitoista, mikä tarjoaa hyvät elinolosuhteet monelle eliölajille, mitä ei kaikkialla saaristossa näe. Yksi näistä ovat kämmekät, jotka ovat hyviä pölytyksen kannalta. Monet kukat jäävät korkeiden heinien varjoon, mutta alueella laiduntaa nautoja, jotka syövät heinän lyhyeksi. Alue on siis perinnebiotooppi, eli alue, jonka lajisto on runsasta laiduntamisen ansiosta.

Eksyimme matkalla pari kertaa, mutta näimme upeita saaristomaisemia. Seikkailumme saariston maisemissa avasi meille aivan uudenlaisen puolen Ruotsin kulttuurista. Puiset pienet rakennukset, vihertävät ikivanhat laidunniityt ja kauniit luonnonläheiset tiet olivat matkan kohokohtia. Matkalla hiekkarannalle poikkesimme nopeasti jalkapallokentällä. Peli saatiin päätökseen tiukalla 2-1 voitolla. Hauskojen, mutta totisten urheilusuoritusten jälkeen saavuimme vihdoin rannalle. Siellä saimme tutkimusprojektiksemme kerätä hiekkaa 1 x 1 m alueelta. Tavoitteena on selvittää jossakin kohtaa, kuinka mikromuovipitoista hiekka on. Saaren kivilajisto koostui pääosin graniitista ja gneissistä, jotka ovat muodostuneet syvällä maassa kovan paineen seurauksena. Opimme myös, että kivien sileä pinta on jälki jääkaudesta.

Matkasta jäi todella hyvät muistot. Saimme nauttia saaren ihanasta ympäristöstä ja tutustua paikallisiin ihmisiin.

Aino ja Victoria

03.03 5m/s sw, iso ylös, genoa 100%, staysailit ylös, kone seis

04.57 Grisslehamn ts.260, vahdinvaihto, kannelle vahti A

06.10 2m/s kone käy, purjeet ylhäällä

06.56 5m/s, kone seis, purjeet ylhäällä

–merkintöjä lokikirjasta

Tutkimme päivällä merenpohjaa Saltsjöbadenin edustalla. Pohjanoudin on nimetty ruotsalaisen valtameritutkija Ekmanin mukaan. Allekirjoittaneen hypoteesi on, että Ekman itse kehitti laitteen, mutta tietoa tästä ei ollut. Laitetta operoidaan mereen laskettavalla köydellä, luotilukolla ja kahdella viritettävällä leualla. Kun Lokin kaikuluotain näytti 10 metriä, pysähdyimme ja laskimme Ekmanin mereen. Ensimmäinen yritys oli huti eli emme saaneet pohjanäytettä. Toisella yrityksellä saimme hyvän savinäytteen pohjasta. Noston jälkeen teimme klassisen hajutestin. Hajutestin perusteella merenpohja voi hyvin, sillä savi ei tuoksunut juuri miltään. Löysimme saven seasta elämää, kun tutkimme savea tarkemmin pinseteillä. Savesta löysimme kilkin, joka on äyriäislaji. Kilkin lisäksi löysimme kaksi liejusimpukkaa. Pohjalla siis oli elämää.

Valtameritutkija Ekman on tunnettu erityisesti merivirta- ja tuulitutkimuksista. Hän on kehittänyt Ekmanin spiraaliksi kutsutun teorian, joka selittää, miten tuuli vaikuttaa merivirtauksiin ja kuinka vesi liikkuu syvemmillä vesikerroksilla eri suuntiin. Teoria liittyy Coriolis-ilmiöön, joka johtuu Maan pyörimisestä. Ilmiö syntyy kun vesi poikkeaa liikkeestä aina enemmän syvemmillä vesikerroksilla, jolloin muodostuu spiraali, josta teoria on saanut nimensä. Hänen havainnot ovat olleet merkittävässä roolissa tuulien ja merivirtojen vaikutuksesta toisiinsa. Ekmanin löydökset ovat keskeisiä merentutkimuksissa ja oceanografiassa.

– Viljam ja Eemil

Tiedonhaussa on hyödynnetty tekoälyä

Seuloimme pohjanäytteestä pari liejusimpukkaa ja täysin saven peitossa olleen kilkin. Ne elävät muun muassa Itämeren pehmeissä pohjissa noin kolme vuotiaiksi. Se on Itämeren suurin äyriäinen ja voi kasvaa jopa 10 cm:n mittaiseksi. Meidän löytämämme kilkki oli noin 2-3cm mittainen eli ei vielä täysikasvuinen. Kilkki on saalistaja ja raadonsyöjä. Se on myös ravintona pohjakaloille. Löysin myöhemmin kilkin omasta juomapullostani, johon se oli laitettu säilöön. Nina oli vahingossa laittanut näytteet ensimmäisen muovipullon, joka käteen sattui. Onneksi en juonut siitä pullosta! Kilkki ei nauttinut valossa olemisesta, joten vapautimme sen takaisin syviin meriin ja kuva siitä jäi ottamatta.

-Maria

Aamulla suuntasimme Sandön saaren eli Sandhamnin hiekkarannoille tutustumaan Itämeren eliöstöön. Löysimme Läskiranta-nimisen uimapaikan, josta koitimme uimareita häiritsemättä napata näytteitä hiekasta ja rannan eliöstöstä. Ranta oli monipuolinen paikka kerätä näytteitä, koska vierekkäin löytyi pehmeän pohjan lajistoa hiekkarannalta ja kovan pohjan lajistoa vierestä paljastuvalta kalliolta. Tutkimukset alkoivat kahlaamisella, jossa keräsimme kalliopohjalta rakkolevää. Rakkolevän poimiminen oli tarkkaa, sillä meidän piti hiipiä säikäyttämättä rakkolevän suojissa asuvaa eliöstöä. Lähelle päästyä piti rakkolevä eliöineen napata muovipussiin ripeästi. Siirsimme rakkolevät muovikaukaloon ja ravistelimme sitä hieman, jotta eliöt saataisiin liikkeelle. Sitten vielä erottelimme levät, ja niistä löytyneet eliöt pienempiin kaukaloihin.

Kaukaloihin päätyi kaikenlaista eliöstöä. Vesirajassa kiinni oli liukas sinileväkerros. Siinä kasvoi tummaa tällilevää. Vesirajan rajan alapuolella oli viherleväkerros, jossa kasvoi runsaasti kirkkaanvihreää ahdinpartaa. Viherleväkerrosta seurasi ruskoleväkerros, joka oli rakkohaurun peitossa.

Levien lisäksi onnistuimme nappamaan myös pienempiä eliöitä, sekä simpukoita. Lokilla tutkimme keräämiämme leviä ja eliöitä mikroskoopin avulla. Pehmeältä pohjalta löytyi simpukankuoria. Löysimme esimerkiksi liejusimpukoita ja idänsydänsimpukoita. Kovalta pohjalta löysimme lisää simpukankuoria, jotka olivat sinisimpukoita. Mikroskopoidessa löysimme rakkolevän pinnalla elävää levärupea, joka on sammaleläin. Muita löytämiämme eläimiä oli mm. leväsiira, leväkotilo ja leväkatka. Näimme myös paljon mikromuovia, joka näkyy mustina säikeinä. Itämeren lajisto on todella pientä ja havaitsimme, että lajisto on yllättävän laaja. Lajiston koon takia se on vaikeaa havaita, ja siksi Itämeren lajiston laajuus on meiltä piilossa.

Elmeri, Elina, Ronja, Onni, Paavo, Eino

Lähdimme Sandhamnista ja päätimme harjoitella vendoja eli suuntasimme vastatuuleen. Kryssimme neljä tuntia kohti Saltsjöbadenia. Kiinnityimme kuuluisan kylpyläkaupungin satamaan klo 22.50. Upea auringonlasku ja punainen kuu taivaalla, tyylikäs rantautuminen ja iltapala. Hyvää yötä <3

Aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen Enskäristä. Söimme aamupalaa ja lämmitimme saunan. Rohkeimmat kävivät uimassa. Saunomisten jälkeen Christiane kertoi meille Enskärin merkityksestä Suomelle ja sen roolista sodan aikana. Sodan ajasta on nähtävillä enää joitakin rakennuksia ja tykkejä, sillä itse linnake on räjäytetty pois Ahvenanmaan demilitarisoinnin vuoksi. Nina opetti meitä tunnistamaan saaristossa eläviä kasveja kuten maksaruoho, jänöapila ja tyrni. Tyrni esimerkiksi kestää hyvin kuivuutta, suolaista vettä ja saariston niukkuutta.  

Oppituntien jälkeen otimme suunnan kohti Ruotsin rannikkoa. Lähdimme Enskäristä Ahvenanmerelle ja edessä näkyy pelkkä avomeri. Tuuli puhaltaa etelälounaasta 8 m/s. Nostimme melkein heti isopurjeen, genuan, staysailit ja sitten katse kohti horisonttia ja varovaisuutta peliin. Lokki on kallellaan 30 astetta, vettä lentää kannelle ja huuhtelee Lokin uutta genoaa.

Ronja, Paavo, Eino ja Onni