Yövyimme Enskärin saarella ja aamulla pohdimme mahdollisia kohdevaihtoehtoja. Torstaina 15.8 kello 13 Märketin havaintoasema näyttää etelätuulta (165 astetta), 10 m/s. Aluksi harkitsimme Öregrundia, jonne olisi päässyt parhaalla mahdollisella sivutuulella. Paluumatkalla ongelmaksi olisi koitunut Väddön kanavan sähkölinjat. Lokin masto on puoli metriä liian korkea. Sähkölinja tulee liian matalalle, eikä koneajo herättänyt kiinnostusta. Lopulta päädyimme Svenska Högarnaan, joka mahdollistaa miellyttävämmän loppumatkan tuulten kannalta. Sinne pääsy edellyttää meiltä yli kymmenen tunnin kryssimisen, eli vastatuuleen purjehtimisen.
Huikean Kallskär-vierailun jälkeen lähdimme ajamaan koneella kohti Maarianhaminaa. Tuuli oli niin heikko, ettemme nostaneet purjeita. Liikuimme alueella, jossa ei ollut paljon merimerkkejä, joten pyrimme ajamaan tiettyyn suuntaan käyttäen kompassia. Suunnan ajaminen koneella johtaa usein vahtilaisten tekemisen puutteeseen, joten förstimme Jyrki päätti opettaa meille uuden solmun: säkkisolmun. Säkkisolmua on ennen vanhaan käytetty laivoilla ruokasäkkien kiinni solmimiseen, kun valtamerimatkoilla on pitänyt kontrolloida ruoan määrää tarkasti.
Huomasimme klo 20 maissa taivaalla monivärisen haloilmiön. Ilmiö syntyy, kun ilman jääkiteistä taittuu tai heijastuu Auringon tai Kuun valo. Havaitsemamme halo näkyi noin 22 astetta Auringosta ja oli siten tyypillisimpiä halotyyppejä. Etäisyyden pystyi varmistamaan asettamalla käden suoraksi ja mittaamalla halon ja auringon etäisyydeksi vaaksan mitan.
Olemme saapumassa Maarianhaminan Itäsatamaan noin klo 23.
Yhtenä osana purjehdustamme on ollut meribiologiaan sukeltaminen kirjallisesti ja kirjaimellisesti. Selkämeren rannat tarjosivat oivalliset olosuhteet näytteiden ottoon sekä hauskaan sukellusretkeen. Osa legiläisistä pääsi sukeltamaan näytteitä meren pohjasta snorkkeleiden avulla. Vesi ei ollut kovin lämmintä, joten näytteet piti kerätä nopeasti. Aloitimme keräämällä rannasta leviä, mutta siirryimme sen jälkeen syvemmälle etsimään mereneläviä. Näytteet kerättiin käsin ja tuotiin rannalle näytelaatikkoihin.
Tutustuimme opettajamme Kallen opastuksella Itämeren lajeihin ja tutkimme ottamiamme näytteitä. Tutkimme näytteitä mikroskoopilla ja käytimme tunnistukseen apuna lajikirjaa. Tunnistimme esimerkiksi surviaissääsken toukan, merisukasjalkaisen, leväsiiran, korvameduusan, hentosätkimen ja hapsividan. Yhteensä löysimme Isokarin näytteistä n. 20 eri lajia. Valitettavasti törmäsimme myös sinilevään, jota tutkimme mikroskoopin avulla. Tunnistimme sinilevistä Aphanizomenon- ja Nodularia-suvun edustajia. Sinilevät eli syanobakteerit ovat yksi esimerkki, miten Itämeren rehevöityminen ilmenee.
Opiskelimme myös Suomen simpukka- ja levälajeja. Nyt osaamme tunnistaa mm. sinisimpukan, idänsydänsimpukan, liejusimpukan ja hietasimpukan. Seuraavaksi jatkamme suolapitoisuuden ja näkyvyyden muutoksien tutkimusta matkamme varrella. Paras näkösyvyys on ollut Föglön eteläpuolella, 5 metriä.
Joskus valvominen kannattaa, vaikka seuraavana päivänä olisikin aamupalavuoro. Maanantain ja tiistain välisenä yönä Ilmatieteenlaitoksen Avaruussää lupaili suurta todennäköisyyttä revontulille Etelä-Suomeen. Muut olivat jo menneet nukkumaan, mutta jäin Lokin kannelle katsomaan, jos taivaalle sattuisi revontulia. Klo 23.41 ensimmäiset revontulet ilmestyivät. Aluksi ne olivat vain vihreitä, mutta pian värit muuttuivat tumman lilaksi. Revontulet tanssahtelivat aivan Lokin yläpuolella monta tuntia. Perseidien meteoriparven tähdenlennot sekä Jupiter ja Mars toivat vielä oman mausteensa.
Kökarissa vietetyn yön jälkeen suuntasimme päiväpysähdykselle kohti Källskäriä, jota kutsutaan myös Kreivin saareksi. Sen luonnonsatamaan kiinnittyminen osoittautui Lokin kokoisella aluksella hieman jännittäväksi. Ennen luonnonsatamaan rantautumista tulee ottaa huomioon esimerkiksi veden syvyys ja mistä suunnasta tuulee. Käänsimme Lokin kylkiparkkiin saaren itäpuolella sijaitsevan kallioseinämän viereen, jossa keulapotkuri tuli hyvin tarpeeseen. Kiinnitysköydet kiipesimme mustikkamättäiden läpi ylös kallion seinämässä kasvaviin puihin jaseinämän kalliolohkareisiin. Päivän aktiviteetteina tutkimme kaunista saarta ja kuulimme muun muassa saaren historiasta. Köydet irtosivat uimahetken jälkeen Kreivin saarelta kello 16:50.
Eilen aamulla tutustuimme Kumlingen historiaan ja luontoon Christianen ja Kallen johdolla. Christianen kirkkokierros Kumlingen eli Pyhän Annan kirkossa sisälsi tutustumista kirkon naispyhimyksiin, joita oli maalattu kirkon seinämaalauksiin. Kumlingen kirkko on 1400-luvulta, ja sen seinämaalaukset ovat säilyneet upeasti. Seinämaalauksissa näkyy paikallisten elämäntyyli esimerkiksi sadonkorjuuaiheissa ja merellisissä kasveissa. 1. legin naisistolle erityisen tärkeää oli se, että kirkon pyhimyksistä suurin osa (8/10) oli naisia, joka on todella harvinaista varsinkin näin vanhoissa kirkoissa.
Kumlingen kirkossa on kuvattuna mm Maria, Maria Magdaleena, pyhä Katariina, pyhä Dorotea, pyhä Katariina, pyhä Gertrud, pyhä Dorotea ja pyhä Apollonia.
Pyhä Anna
Pyhä Anna oli Neitsyt Marian äiti, jolle Kumlingen kirkko on pyhitetty. Pyhän Annan nimeä ei mainita Raamatussa, mutta hänen kulttinsa syntyi jo 100-luvulla idän kirkossa. Pyhä Anna oli suosittu suojeluspyhimys Suomessa 1400-luvulla, ja hänen uskottiin suojelevan rutolta.
Pyhä Katariina
Pyhää Katariina Aleksandrialaista pidetään neitsyiden ja nuorten naisten suojelijana. Hän käännytti lukuisia pakanafilosofeja kristinuskoon. Legendan mukaan Katariina selvisi sekä teilaus- että polttoyrityksestä. Hän kärsi marttyyrikuoleman mestauksessa noin vuonna 305. Kumlingen kirkossa hänet on kuvattu teilipyörän kanssa.
Neitsyt Maria
Neitsyt Maria oli juutalainen nainen ja Jeesuksen äiti. Uuden testamentin mukaan Mariaa ei hedelmöittänyt mies vaan Pyhä Henki. Maria oli Raamatun mukaan naimisissa Joosefin kanssa. Neitsyt Maria kuvataan yleensä Kristus-lapsi sylissään ja aurinko päänsä takana. Häntä kunnioitetaan Jumalanäitinä.
Pyhä Getrud- Merenkulkijoiden suojelija
Pyhä Kerttuli eli Pyhä Gertrud oli keskiajalla elänyt aatelisnainen. Hän rakennutti oman luostarin Nivellesiin ja toimi luostarin abbedissana eli johtajattarena. Gertrud on maalattu Kumlingen kirkon seinään kirkko kädessä, mikä kertoo hänen intohimostaan kirkkojen rakennuttamiseen. Pyhä Gertrud on etenkin merilinjalaisille tärkeä pyhimys, sillä hänet tunnetaan matkailijoiden suojeluspyhimyksenä ja etenkin merenkulkijoiden suojelijana. Taru kertoo kristityistä merenkulkijoista, jotka Gertrudia rukoilemalla pelastuivat myrskyltä ja merihirviöiltä ja pakanat, jotka rukoilivat jumalaa eivät selvinneet samasta. Merenkulkijoilla on ollut tämän jälkeen tapana juoda malja Pyhälle Gertrudille ennen matkalle lähtöä. Hänet tunnetaan myös suojelijana rotilta ja hiiriltä. Hänen muistopäivänään eli 17 maaliskuuta on ollut tapana kirjoittaa paperilappuun hänen nimensä ja työntää se rotankoloon. Pyhä Kerttuli nimi voi olla lisäksi monelle turkulaiselle tuttu nimi sillä yksi Turun seitsemästä kukkulasta on nimetty hänen mukaansa.
Pyhä Dorotea
Pyhä Dorotea oli kappadocialainen senaattorin tytär. Hänet tuomittiin mestattavaksi diocletianalaisten vainojen aikaan ja ennen teloitusta kerrotaan, että roomalainen virkamies nimeltään Teofilus pilkkasi Doroteaa, ja pyysi häntä tuomaan ruusuilla sekä hedelmillä täytetyn korin paratiisista, josta Dorotea oli ihmisille puhunut. Dorotea lupasi Teofilukselle tekevänsä niin ja juuri ennen teloitusta joukosta ilmestyi tähtihiuksinen ja purppuraviittainen poika kantaen korillista ruusuja, jossa oli myös kolme omenaa, vaikka teloitus tapahtui keskellä talvea. Myöhemmin myös Teofilus kääntyi kristinuskoon ja kuoli marttyyrinä. Pyhä Dorotea on kuvattu Kumlingen kirkossa ruusukori kädessään.
Pyhä Barbara
Pyhä Barbara on mm tykistön, pioneerien ja muiden ihmisten, joilla on työssään uhka äkilliseen tai väkivaltaiseen kuolemaan, suojelupyhimys. Barbaran isä oli vanginnut hänet torniin, jotta tytär ei kääntyisi kristinuskoon. Salama kuitenkin hajoitti tornin jatytär pääsi pakoon. Hänen isänsä kuitenkin seurasi tytärtään, ja päätyi hänet. Tämän jälkeen toinen salama osui isään ja tappoi hänetkin.Barbara kuoli marttyyrinä ja on kuvattuna kirkossa tornin kanssa.
Helmi, Anita ja Noora / pyhimysesittelyissä koko 1. legi
Lähdimme iltapäivällä Remmarhamnista kohti Kökaria 8 m/s tuulessa. Matkaa Kökariin oli 22 merimailia, ja myötätuulessa matka tulisi taittumaan nopeasti. Noin tunti lähdön jälkeen nostimme purjeet ja vauhti kiihtyi jopa noin kahdeksaan solmuun. Myötätuuleen purjehtiessa on riski vahinkojiippiin, jolloin vene kääntyy liikaa myötätuuleen aiheuttaen puomin puolenvaihdon ja vahvan kallistumisen. Tämä saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, joten kaikkien on hyvä olla perillä tilanteesta, eikä isopurjeen skuutin eli säätimen läheisyydessä ei kannata olla. Teimme yhden vahinkojiipin, joista ei aiheutunut vaaratilannetta hyvän valmistautumisen takia sekä kaksi suunniteltua jiippia. Kun tuuli alkoi olla liian myötäinen, laskimme stay sailit ja keulapurjeen, koska niissä ei ollut enää vetoa. Kuljimme vielä puoli tuntia isopurjeen voimin, jonka aikana ehdimme tehdä kaksi hallittua jiippiä. Laskimme isopurjeen hieman ennen rantautumista Kökarin Sandvikiin.
Purjehduksemme aikana aallot ovat tulleet tutuksi niin teoriassa, kuin käytännössäkin. Isokarilla tarkkailimme opettajamme Kalle Viherän johdolla kallioon iskeytyviä erilaisia aaltotyyppejä. Kauempana rannasta näkyi loivempia vanhan tuulen aaltoja, joita kutsutaan mainingeiksi. Uuden tuulen aaltojen aallonharjat saattavat murtua, mikäli tuuli on tarpeeksi voimakasta, jonka seurauksena syntyy vaahtopäitä. Isokarilla näkemämme kallioon kaatuneet aallot ovat puolestaan tyrskyjä.
Aallot voivat syntyä monen eri syyn seurauksena, kuten esimerkiksi kovan tuulen takia, maanjäristyksistä tai eri alusten aiheuttamina. Eri puolilla maailmaa myös taivaankappaleiden liikkeet voivat vaikuttaa vuorovesiaaltojen syntyyn tai merivirtauksiin. Näitä emme kuitenkaan täällä NNE-purjehduksella pääse kokemaan.
Eilen Isokarilta lähtiessämme arvioimme aaltojen korkeudeksi huimat kolme metriä. Havaintoaseman tilaston mukaan Selkämeren merkitsevä aallonkorkeus oli noin 2,6 metriä ja korkeimmillaan jopa yli kolme metriä. Isokarin edustalle muodostuneiden tavallista korkeampien aaltojen syy löytyy madaltuvasta merenpohjasta ja pitkästä pyyhkäisymatkasta sekä hyvin voimakkaasta tuulesta, joka oli Isokarin havaintoaseman mukaan keskimäärin 14 m/s ja puuskissa jopa 19 m/s. Kääntyessämme kohti suunniteltua reittiä Lokin keula sukelsi mukavasti täysin vastaan tuleviin aaltoihin ja eteneminen oli lievästi sanottuna hidasta ja pomppuisaa.
Tänään tarkoituksen oli suunnata kohti Pohjois-Ahvenanmaata ja Myrskyluodon Maijan saaria. Tutkittuamme päivän tuulitietoja päädyimme kuitenkin tekemään täyskäännöksen ja päämääräksi valikoituikin Kökarin upeat maisemat. Alkuperäisen suunnitelman mukainen reitti olisi ollut merenkulullisesti haastava kovan vastatuulen vuoksi. Noin 12 metriä sekunnissa puhaltavan luoteistuulen voimalla pääsemme laskettelemaan vauhdilla kohti eteläisempää Ahvenanmaata. Tälle päivälle on kovan tuulen lisäksi luvattu myös satunnaisia sateita, jotka tuovat purjehdukseemme pientä lisähaastetta.
Sunnuntaina ohjelmana oli tutustua Isokarin majakkasaaren historiaan ja luontoon. Lähdimme opastetulle kierrokselle ja luotsituvan kautta kohti majakkaa. Saarta ovat asuttaneet hylkeenpyytäjät ja kalastajat jo 1500-luvulta lähtien. 1800-luvulla asukkaiden vastuut laajenivat myös luotsaustoimintaan ja saarelle rakennettiin ensimmäinen luotsitupa. 1965 valmistui uudempi ja tilavampi luotsiasema, joka majoitti parhaimmillaan jopa 14 luotsia kerralla.
Isokarin majakka on valmistunut vuonna 1833 ja se on yksi Itämeren korkeimmista. Majakan suunnitteli luotsimajuri Gustav Brodd, jonka piirrokset tarkisti myöhemmin myös Carl Ludvig Engel. Historian saatossa majakan punaiset raidat on myös maalattu mustaksi ja se on ollut vaarassa tulla räjäytetyksi sotien aikana. Alkuaikoina majakka valaistiin hamppu- ja naurisöljyllä, kunnes siirryttiin petrooliin. Majakan linssistön nokeentuessa mantereelta lähetettiin pirtua sen puhdistamiseksi, mutta pian huomattiin, että se joutui nopeasti parempiin suihin, ja saaren lähetykset vaihtuivat glyseroliksi. Majakka sähköistettiin myöhemmin vuonna 1952 ja tällä hetkellä valon kantavuus on noin 38 kilometriä.
Kierroksen jälkeen aloimme valmistella lähtöä kohti Kumlingen Remmarhamnia. Maininki oli kuitenkin yltynyt suunnitellulla reitillämme aavistuksen turhan suureksi, jonka vuoksi jouduimme tekemään äkillisen suunnitelmanmuutoksen ja avomeren sijaan suuntaamaan kohti armollisempaa Kihdin-väylää. Pelkästää uudella genoalla, joka on fokkaa suurempi keulapurje, saavutimme parhaimmillaan 7,7 solmun nopeuden.
