Tanssia

Turun AMK:n Taideakatemian tanssinopettajakoulutuksen toisen vuosikurssin opiskelijat järjestivät lastentanssin opetusharjoittelun päivähoitoyksikkömme eskarilaisten kanssa.

Taideakatemian opettaja kuvailee lastentanssia ja sen tavoitteita seuraavasti:

”Lastentanssissa tutustutaan tanssin ja rytmien maailmaan leikkien ja luovan liikkeen avulla. Tunneilla tutustutaan omaan kehoon ja sen liikkuvuuteen, harjoitellaan perusliikuntataitoja ja tanssin perusteita tilaa, suuntia ja tasoja hahmottaen. Tavoite on liikkumisen ilo ja tanssimisen riemu, yhdessä tekeminen sekä itse oivaltaminen. Luovalla liikkumisella on tärkeä osa lastentanssissa. Harjoitukset tehdään leikinomaisesti mielikuvien ja tarinoiden kautta.

Musiikilla ja rytmillä on vahva yhteys tanssiin. Lastentanssitunneilla musiikkia käytetään tukemaan ja värittämään harjoituksen teemaa, liikkeen rytmiä ja liikelaatuja. Musiikin ja mielikuvien avulla voidaan luoda kokonainen maailma, missä lapsi pääsee ilmaisemaan itseään ja nauttimaan tanssista. Musiikki antaa myös harjoituksille temmon. Tavoitteena onkin, että lapset oppivat kuuntelemaan musiikin rytmiä ja tanssimaan rytmiin.”

Myös Karhut kertovat:

Me käveltiin aitojen ylitse ja sitten tuli peltohiiri. Me siis eka alkulämmitellään ja siin tulee yhdes kohdas kaks kertaa peltohiiret.

Toi oli ainaki kiva. Siinä piti tehdä et menee jotain kävelyä ja toi vaihtui karhukävelyksi ja tänään tehtiin loppupatsas jossa hän kutsuu yksi kerrallaan ja tekee jonkun liikkeen.

Lisäksi Karhut ovat harjoitelleet tunneilla pala palalta tanssikokonaisuuksia, kuten ninja-, robotti- ja apinatanssia.

Tanssissa ”kaikki on kivaa”!

Kiitos Taideakatemian opiskelijoille ja opettajille tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta!