Tervetuloa viettämään kanssamme kevään toimintakautta 2020! Uusi vuosi on tuonut mukanaan uusia tuulia, kun Villiviikunat ovat saaneet uusia kavereita ryhmäänsä. Uudet tulokkaat ovat otettu lämmöllä vastaan ja tammikuu onkin ollut pyhitetty tutustumiselle. Olemme harjoitelleet ryhmän tapoja, palauttaneet lomien jälkeen mieleen päiväkotipäivän rakennetta ja laulelleet erilaisia nimilauluja.
Lumesta emme ikävä kyllä ole päässeet nauttimaan, mutta raittiista ulkoilmasta kuitenkin päivittäin. Muutaman kerran olemme intoutuneet pikku retkelle lähiympäristöön ja se on kyllä ollut Villiviikunoiden mieleen. Pukemistilanteissa olemme harjoitelleet varusteiden nimeämistä, kädentaitoja vaatteita pukiessa ja isommat jo pukemisjärjestystä: Kumpi kannattaakaan pukea ensin haalari vai kengät?
Kädentaitoja olemme myös harjoitelleet muovailemalla. Muovailun avulla on ollut helppo myös harjoitella värejä, muotoja, numeroita – mitä ikinä keksiikään! Juttelu, asioiden sanoittaminen ja kaikenlainen muu kielenkehittäminen on Villiviikunoissa osana kaikkia päivän toimintoja. Muovailun lisäksi kädentaitoja harjoiteltiin askartelemalla lumiukkoja, kun ei niitä päästä ulkona tekemään. Komeat tuotokset
koristavat nyt ryhmäämme ja pääsemme ainakin sitä kautta sitten nauttimaan talvisesta maisemasta! Kaikki pääsivät liimailemaan ja luomaan omannäköistään taidetta, ja sen lisäksi isommat harjoittelivat saksien käyttöä. Kaikki olivat kovin innoissaan ja ylpeitä töistään- ja ihan syystäkin!
Ryhmässä laulellaan edelleen päivittäin ennen lounasta. Ikisuosikkien Leijonan metsästys ja Pikku jänö nukkuu lisäksi lauluhetkillämme on lauleltu talvisia lauluja, kuten Pilvi pieni pehmoinen ja Revontulitanssi. Talvilauluista on nautittu sekä oman ryhmän kesken kuin myös kaikkien vuororyhmien yhteisillä lauluhetkillä, jotka ovat taas startanneet heti tammikuussa.
Jumpassa olemme pallotelleet ja kokeilleen erilaisia välineitä. Hulavanteet ovat jaksaneet naurattaa ja mopoilu ei tunnu menevän muodista koskaan. Onneksi olemmekin taas ottaneet omiin tiloihimmekin mopoja käyttöön, niin pääsemme useamminkin ajelulle!
Jo syksystä saakka eläimet ovat innostaneet Villiviikunoita: eläinlaulut, maatilaleikki, eläinten näkemiset retkillä.. Kotieläimet ovatkin nyt valikoituneet kevätkauden teemaksi, toiminnan pieneksi punaiseksi langaksi. Ryhmämme oman teeman lisäksi toiminnassamme näkyy koko talon yhteinen hyvetaito-teema pienten toimintaan sopivasti: harjoittelemme päivittäisissä tilanteissa hyviä tapoja, kaverin huomioon ottamista ja millainen on kiva kaveri sekä kehumme osaamisista & yrityksistä!
Näillä puuhilla on ollut hyvä aloittaa uutta toimintakautta! Helmikuussa Villiviikunoissa on tiedossa ainakin lukemista, tasapainoilua, varhaiskasvatusaamu ja maalaamista! 🙂