Jouluisia hommia

Kastanjoissa Joulun lähestyminen on otettu innolla vastaan. Joulukausi avattiin virallisesti jo marraskuun lopulla koko eskarin yhteisillä pikkujoulujuhlilla, jossa laulettiin tuttuja joululauluja ja osallistuttiin tonttudiscoon :).

Joulukuun alussa pääsimme tutustumaan Geotontun tekemään joulukalenteriin, jossa oli sopivasti 12 luukkua, eli yksi jokaisella! Luukuista paljastui jouluisia runoja ja loruja ja luukun avaaja sai valita itselleen luukun avauspäivänä mieleistä eskaritekemistä. Valinta kohdistui useimmiten värityskuviin, tablettihetkeen tai mahdollisuuteen pelata älytaulupelejä. Geotontun kalenterin lisäksi katsoimme päivittäin varhaiskasvatuksen digitutoreiden tekemän digijoulukalenterin, jossa seikkaili Avo-hahmo.

Joulukuussa jouluiset ja talviset askartelut olivat isossa roolissa. Sakset, liimapuikko, kuumaliima, kynät ja koristeet tulivat lapsille enemmän kuin tutuiksi :). Luokkaan saatiin hienoja koristeita ja niiden avulla mukavaa joulutunnelmaa. Koristeita on pyritty lähettämään ahkerasti myös kotiin päin. Alla kuvia lasten askarteluista.

Joulukuun alussa osallistumme etäpikkujoulujuhliin, johon osallistui etäyhteydellä myös monet 1. ja 2. luokat ja eskarit lähialueilta. Pikkujouluissa katsoimme muiden ryhmien esityksiä ja esitimme oman esityksen.

Joulukuussa pääsimme myös vihdoin luistelemaan. Luistelu oli superhauskaa ja sen parissa jatketaan hommia tammikuussa.

Eskarivuosi päätettiin tyylillä Lumiukkokonserttiin, johon liittyi isompi projektikokonaisuus. Lumiukkokonserttiin tutustuttiin musiikin, leikin, käsitöiden ja elokuvan kautta. Näiden lisäksi lapset tutustuivat konserttimaailmaan ja eri soittimiin muskarissa. Lumiukkokonsertin orkesterista yksi soittajista valikoitui Kastanjat-ryhmän konserttikummiksi. Kummi tavattiin ennen konserttia ja hän tulee vierailemaan Kastanjoiden ryhmässä, heti tammikuussa esikoulun jatkuessa.

    

Hyvää joulua kaikille Kastanjoiden lapsille ja heidän perheilleen!