Kastanjoiden syksy

Hei!

Tässä päivityksessä kerrotaan hieman kuluneesta syyskaudesta Kastanjoiden ryhmässä.

Elo-syyskuussa aloitimme uutena Kastanjat-ryhmänä. Eskarin alkuvaiheessa keskityimme ryhmäytymiseen ja koulun toimintatapoihin ja säätöihin tutustumiseen. Kastanjat ovat innokkaita leikkijöitä ja leikkiin on pyritty varaamaan paljon tilaa ja aikaa. Suosituimpia leikkejä/leluja ovat olleet kotileikki, Legot, rakennuspalikat, heiteltävät pallot, autot, pehmolelut, petshopit ja keilaus. Myös erilaiset lautapelit ovat lyöneet itsensä läpi. Näistä olivat mm. Kuulapeli ja pöytäjääkiekko. Lelujen lisäksi yhteiset liikunta ja musiikkileikit tulivat heti eskarin alussa tärkeäksi osaksi ryhmän toimintaa

Syksyn alussa ulkoilimme ahkerasti ja tutustuimme koulun lähiympäristöön ja sen mahdollisuuksiin. Ryhmän suosikkitekemisiä ulkona ovat olleet jalkapallon pelaaminen, Geokätköily, metsä ja puistoretket sekä koulun pihalla tehdyt hippaleikit. Ulkoilun, liikunnan ja leikin lisäksi isoksi osaksi arkea muodostui koulun TVT-mahdollisuudet, joista erityisesti monipuoliset älytaulusovellukset ja oppimispelit tulivat lapsille tärkeäksi. Älytelevisio on ollut yksi isoimmista oppimisen välineistä ja se on tarjonnut ryhmälle lukuisia hauskoja ja opettavaisia hetkiä.

Syksyn hittituotteet olivat myös värityskuvat, joita on väritelty aina ajan salliessa. Värityskuvia on lähetetty kotiin mukaan ja osa niistä on jätetty myös koristamaan luokan tiloja. Värityskuvien lisäksi lapset ovat innostuneet piirtämisestä, josta on tullut rento ja mukava sosiaalinen tapahtuma, jossa lapset kokoontuvat saman pöydän ääreen piirtämään ja samalla he ovat päässeet seurailemaan kavereiden piirroksia ja jutustelemaan päivän polttavista. Eskaripäivien aikana ryhmässä on harjoiteltu paljon kädentaitoja. Olemme harrastaneet musiikkimaalausta, luotu oma ja perhekuvia, tehty omia geokätköpurkkeja ja koristeita eri juhlapäiviä varten.

Syyskuun aikana aloitimme myös teemaviikot, jossa kaikki opiskelu liittyi aina yhden teeman ympärille. Teemat valikoituivat lasten mielenkiinnonkohteista ja ajankohtaisista tapahtumista. Teematyöskentely oli lapsille mieleistä ja sitä haluamme jatkaa myös talvi ja kevätkaudella. Teematyöskentelyssä sosiaaliset taidot ovat avainasemassa, sillä viikkojen aikana on työskennelty paljon pari ja ryhmätöiden parissa. Syksyn teemoja olivat mm. Geokätköily, sadonkorjuu, Olympialaiset, tunnetaidot, Halloween, Kirjastoviikko, metsä, lasten oikeuksien viikko, koodaus, metsä ja joulukuussa talvi ja joulu. Alla kuvia teemaviikoilta.

Yksi teema on jatkunut läpi koko syyskauden ja se on ollut Viikon henkilö. Jokainen ryhmän lapsista ja aikuisista on ollut vuorollaan viikon henkilönä. Viikon henkilö on päässyt oman viikon aikana kertomaan ryhmälle omasta elämästään, perheestään ja mielenkiinnonkohteistaan. Lapset ovat tuoneet eskariin kotoa valokuvia ja suosikkikirjoja. Sen lisäksi viikon henkilö on saanut aina erityistehtäviä ja mahdollisuuden vaikuttaa toiveillaan ryhmän arkeen.

 

Vaikka Kastanjoissa on ollut paljon toiminnallista työskentelyä ja opiskelua, on myös monistetehtäviin, laskemiseen, luokitteluun, nimeämiseen, kirjainten ja äänteiden harjoitteluun jätetty aikaa. Kastanjoissa on jo hyvin taitavia kielen ja matematiikan osaajia, joka on mahdollistanut myös vaikeampien enemmän koulutasoon kuuluvien tehtävien tekemisen. Ryhmän päivät ovat alkaneet aina aamupiirillä, jossa käydään läpi viikonpäivä ja kalenteri Aamupiirissä lasketaan eskaripäiviä, harjoitellaan riimejä, loruja ja lauluja. Aamupiiri toimii myös hyvänä mahdollisuutena koko ryhmän yhteiseen leikkiin ja jutusteluun. Lapset ovat tykänneet keskustella päivän polttavista aiheista ja tapahtumista. Erityisesti viikonloppukuulumisten kertominen ja kuuleminen on ollut tärkeää. Syksyn aikana olemme käyneet läpi myös Kummaa-kirjasarjaa, jossa opiskellaan eskaritaitoja ja tietoja tarinoiden, tehtävin ja keskustelun kautta.

yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli uimakoulu, jossa käytiin yhteensä viitenä eri kertana. Uimakoulussa opittiin paljon uusia taitoja ja ne toivat kivaa vaihtelevuutta ryhmän arkeen. Bussimatkat ja uimahallissa hengaaminen oli aina hauskaa!

Myös kirjastokurssi, siellä nähdyt satuhahmot ja oman kirjan lainaaminen oli yksi syksyn tähtihetkistä.

Blogi jatkuu myöhemmin jouluisella tilapäivityksellä. Meillä on aivan huippuryhmä ja on ollut uskomattoman hauska syksy!! Kiitos!