Marraskuussa

Marraskuussa Hopeahavuissa on..

.. päästy valokuvattavaksi!
Se oli aika jännittävää ja pitkäveteistäkin, kun piti jaksaa odotella omaa kuvausvuoroa. Onneksi oli musiikkia taustalla viihdyttämässä ja saatiin tärkeitä kuvamuistoja päiväkotiajasta!

.. juhlittu isänpäivää!
Pienet paketit lähtivät koteihin tärkeille ihmisille ja lisäksi jumppasaliin rakennettiin jumpparata yhdessä kierrettäväksi ja seikkailtavaksi!


.. jumppailtu ahkerasti! 

Jumppasalissa on nautittu eri välineistä ja juoksemisesta. Pääsipä eräällä kerralla hevosetkin talleistaan mukaan! Omassa ryhmässä on palloteltu ja ulkona liikkumaan innostaa kärryt, autot ja lumi! Parasta!

 

.. tutustuttu paperiin ja harjoiteltu repimistä!
Harjoittelusta on saatu myös itse tekemisen ilon lisäksi tuotokset, joita voi ihailla Hopeahavujen seinällä.

 

.. harjoiteltu tunneasioita!
Olemme laulaneet Kielinupun aiheeseen sopivia opettavaisia lauluja, kuten Miltä tuntuu nallesta, Kiukun kesytys ja Minä autan sinua. Lisäksi olemme nimenneet ja näytelleet erilaisia tunteita ja esittäneet niitä. Erillisellä tuokiolla on harjoiteltu myös leikkien  avulla koskettamista ja kosketuksi tulemista, lelun avulla antamista, jakamista ja vuoron odottamista sekä rentoutumista ja hengittämistä.


.. tehty ”pöytähommia”!

Palapeli, nuppipeli, piirtäminen, lautapelit- kaikenlaista on kokeiltu ja harjoiteltu lasten oman mielenkiinnon ja tahdon mukaan!

.. aloitettu joulutunnelmointi!
Älytaulussa palaa takka ja taustalla soi joululauluja. Tonttulakkeja näkyy pienissä päissä ja piparin tuoksuakin on ollut haistettavissa.


Joulukuussa iloitaan (ainakin toistaiseksi) lumisista ulkoiluissa, lauletaan joululauluja, tehdään jouluisia askarteluja ja nautitaan ihanasta tunnelmasta. Joulukuussa lapsissa on usein jo nähtävissä väsymystä syyskaudesta ja kurkkivat tontutkin saattavat aiheuttaa jännitystä. Siksi Hopeahavuissa pyritään pitämään tunnelma kiireettömänä, rauhallisena ja leppoisana, tunnelmointia ja iloa tietystikään unohtamatta!