Taas on yksi syksyinen kuukausi vierähtänyt Hopeahavuissa.
Lokakuu on ollut aika rikkonainen; on ollut paljon tauteja liikkeellä, henkilökunnan suunnittelupäivä ja syyslomailuja. Puuhaa on silti kyllä riittänyt!
Päivän puuhat hoidetaan pääsääntöisesti pienryhmissä, jotta maksimoidaan keskittymisrauhaa, yksilöllistä huomiointia ja saadaan vähennettyä turhaa hälinää ja odottelua. Hopeahavuissa on kolme pienryhmää, jotka ovat nyt värikoodattu! Pienryhmäkokoonpanot löytää tähdistä Hopeahavujen pedagogisen dokumentoinnin seinältä ruokahuoneen vierestä.
Lukulokakuun Satujuna sai huisin monta vaunua luetuista kirjoista! Omaa kirjaa on myös luettu ja esitelty kavereille aamuisin ja iltapäivisin, ja satujunaa on ihailtu pitkin päivää. Lukulokakuu on ollut ihana, koko ryhmää yhdistävä asia kuukauden aikana, vaikka toimimmekin pienryhmittäin. Lukemista tietysti jatketaan kaikkina muinakin kuukausina, sillä se on todella tärkeää kielen kehittymisen kannalta. Kielen kehitystä tuetaan myös loruilla ja laulamisella. Hopeahavuissa myös käytetään ahkerasti kuvia kommunikoinnin tukena ja myös viitotaan. Hopeahavut ovat todella taitavia viittomaan! Kannattaa kokeilla kotona, osaisiko lapsi vaikka näyttää käsillä ”ulos” tai ”lepohetki”…
Hopeahavut tykkäävät kovasti laulamisesta! Ryhmässä lauletaan melkeinpä joka päivä, jos ei erillisellä toimintahetkellä, niin siirtymätilanteissa ja vessassa, tai ihan viimeistään lounaan aikaan, kun odotellaan hetki valmisteluja. Lounaspöydissä usein hyödynnetään laulellessa älytaulua. Mutta niin on hyödynnetty lokakuussa myös lauluhetkillä! Lauluhetken laulut ovat olleet tietysti nallelauluja, osa uusia ja osa vanhoja tuttuja. Laulamisten ja laululeikkien lisäksi Hopeahavut ovat saaneet jatkaa marakassiharjoituksia. Hiljaa, kovaa ja tauko ovat olleet entuudestaan tuttuja. Lokakuussa lisättiin vielä hitaasti ja nopeasti. Suurin hitti on, kun soitetaan tosi kovaa. Se naurattaa melkein joka kerta.
Jumpassa on lokakuussa harjoiteltu juoksemista ja pysähtymistä! Salissa on soinut musiikki, ja kun musiikki on loppunut on pitänyt pysähtyä tai mennä seisomaan muodon päälle. Olemme myös tehneet kannustuspiirin: istutaan lattialla piirissä ja yksi kerrallaan jokainen saa mennä juoksemaan piiriä ulkopuolelta kavereiden taputtaessa ja kannustaessa nimeltä. Olemme ottaneet salin jumppahetkillä käyttöön samanlaisen rakenteen; ensin juostaan ja lämmitellään, sitten on pieni ohjattu jumppahetki, jonka jälkeen otetaan erilaisia välineitä ja on vapaampaa ”hoploppeilua”. Jumppahetken päätteeksi on aina loppurentoutus, jossa päästään kuuntelemaan rauhallista musiikkia patjojen päälle. Tärkeä osa jumppaa on myös harjoitella saliin siirtymistä jonossa, se on aika jännittävää!
Kädentaitoja on taas harjoiteltu pukemis- ja riisumistilanteissa! Kurahousukausi on virallisesti täällä ja se on tuonut meille lisää tekemistä ja harjoitusta eteiseen. Ulkona on erityisesti kiinnostellut hiekkakakkuhommat, kaivurit ja lätäköissä pomppiminen- tietysti. Pienryhmissä on jatkettu maalailua; ensin kuunneltiin metsän ääniä ja maalattiin metsää. Myöhemmin metsän keskelle päästiin liimaamaan nalle. Jokainen nalletyö on tekijänsä näköinen, sillä nallen osaset sai itse sijoittaa minne haluaa. Maalailun ja liimailun lisäksi Sininen pienryhmä pääsi harjoittelemaan myös saksilla leikkaamista. Ensin harjoiteltiin silppuamista, sitten viivaa pitkin leikkaamista ja lopuksi kasvattajan avustuksella leikattiin nallelle pää ja vartalo. Sinisessä pienryhmässä oltiin saksista innoissaan ja harjoiteltiin uutta todella rohkeasti.
Lokakuun nallepuuhat huipentuivat kuun lopussa vietettyyn nalleviikkoon, jota vietettiin 27.10. juhlittavan kansainvälisen nallepäivän kunniaksi! Hopeahavut saivat tuoda päiväkodille omat nallet, jotka pääsivät mukaan leikkeihin, jumppaan, aamupiiriin, lauluhetkelle- kaikkialle! Nalleviikon päätteeksi pidettiin vielä nalledisco, jossa nallet pääsivät omistajiensa kanssa kuuntelemaan musiikkia ja tanssimaan!
Marraskuussa Hopeahavuissa on suunnitelmissa:
– jatkaa juoksuharjoituksia:
Miten juostaan iloisesti? Miten juostaan surullisesti?
Miten maltetaan pysähtyä liikkeestä?
-harjoitella rentoutumista ja tunnetaitoja:
Mitä tunteita on? Miltä ne näyttää?
Missä ne tuntuu? Miten pysähtyä ja olla vaan?
-harjoitella paperin käsittelyä:
Miltä paperi tuntuu? Miten sitä revitään? Miten leikataan?
-harjoitella pukemista:
Missä järjestyksessä vaatteita puetaan?
– pelata pelejä, tehdä palapelejä, muovailla:
Miten keskittyä omaan tekemiseen? Miten näppärät sormet ovat? Miltä häviäminen tuntuu?