Tervetuloa seuraamaan Hopeahavut-ryhmän arkea ja puuhia blogiin!
Hopehavut on kokenut paljon uudistuksia; aikaisemmin isompien ryhmänä toiminut Hopeahavut on nyt saanut uutta pienempää väkeä ja aikuisetkin ovat vaihtuneet. Elo- & syyskuu menee näitä suuria muutoksia yhdessä ihmetellen ja kaikille toimivaa arkea luoden. Tarkoituksena on jatkossa päivitellä blogiin kuulumisia kuukausittain ja koota tapahtumia, avata ryhmän pedagogiikkaa ja kertoa tulevan kuun suunnitelmia.
Hopeahavut aloittivat toimintavuoden elokuussa täysin uuden äärellä. Kuukausi onkin vietetty tutustumisen parissa. Paljon on uutta ja ihmeellistä, mutta ”hiljaa hyvä tulee”.
Elokuun aikana Hopeahavuihin on luotu päivästruktuuri, jonka pohjalta lähdetään yhdessä luomaan hyvää päivää. Samanlaisena toistuvat päivät luovat turvaa uuden äärellä itsekullekin. Päivänkulkua käydään yhdessä läpi eri tavoilla pitkin päivää tukikuvia & -viittomia hyödyntäen.
Erityisesti niin kutsuttu aamupiiri on se hetki, jossa yhdessä pysähdytään käymään tulevaa päivää läpi. Olemme elokuussa harjoitelleet aamupiiriä ja harjoitukset ovat sujuneet hienosti! Hopeahavut ovat olleet kovin innokkaita osallistujia ja nopeita oppijoita. Aamupiiristä tulee jatkossa päivittäinen osa pienryhmätoimintaamme.
Piirin tarkoituksena on olla yksi osa päiväkotipäivän rutiineista, vaikka sisältö saattaa vaihdella osallistujien vireystilan, mielenkiintojen ja innostuksen mukaan.
Elokuussa olemme harjoitellut kuuntelemista, käyneet läpi tulevaa päivää ja laulaneet Kielinupun Viikonpäiväsoppa-laulua. Osalle on jäänyt viikonpäivien nimiä jo mieleen, osalle taas samana toistuva laulu innostaa taputtamaan mukana. Aamupiiri on myös tärkeä osa tulevaan toimintaan ohjaamista ja motivoimista. On todella tärkeää, eritysesti uutta arkea harjoitellessa, että tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, missä, kenen kanssa ja millä tavalla.
Elokuun aikana olemme leikkineet todella paljon. Leikin avulla olemme voineet rauhassa & turvallisesti tutustua aikuisiin, kavereihin, leluihin, tiloihin ja sääntöihin. Erityisesti autoleikki on tuntunut olevan Hopeahavujen suosiossa, vaikka kyllä kotileikissäkin on ahkerasti kokkailtu. Toiminta-aikana ja leikkihetkinä pyrimme toimimaan aina pienryhmissä, jotta mahdollistetaan parempi keskittymisrauha kaikille.
Leikkien lisäksi Hopeahavuissa on luettu kirjoja, palloteltu, laulettu, tanssittu, loruteltu, pelailtu palapelejä, tehty hiekkakakkuja, keinuttu, sylitelty ja hassuteltu. Yhdessä puuhaaminen ilon kautta on tärkeä osa tutustumista ja turvallisen ilmapiirin luomista. Koko talomme teemana tälle alkaneelle toimintavuodelle onkin tavallinen läsnäoleva arki, aidosti ja sensitiivisesti kohtaava aikuinen sekä kaveritaidot – näitä asioita painotamme Hopeahavuissakin päivittäin.
Syyskuun aikana jatkamme tutustumista, ryhmäytymistä ja uuden arjen harjoittelua- siinä on vielä paljon ihmettelemistä meille kaikille! Suunnitelmissa on myös lauluhetkiä, kehonosajumppaa ja sormivärimaalausta.