Ihanaa keppiheppastelua

Esikoululaisten keppihevosprojekti saatiin viimein päätökseen. Lapset esittelevät hevosensa joulujuhlissa, jonka jälkeen he saavat viedä ne kotitalleihin hoidettaviksi.

”Ihanaa, ihanaa,

on ihana ravata maailmaa.

Koppoti koppoti kop kop kop kop…”

Jouluiloa Mintuissa

Iloisesti, iloisesti
alkaa tontun joulupesti.
Kantapäissä siivet kilkkaa,
nyt me juostaan kiireenvilkkaa.
Tontuntöitä joulun alla:
toiveita on tulvimalla,
lumipilveen hukkuu katu,
joulu tulee niin kuin satu.
– Tittamari Marttinen-

 

 

Jouluvierailu palvelutalolla

Esikoululaiset halusivat ilahduttaa vanhuksia joulun alla itse tehdyillä korteilla ja lauluesityksillä.

Pippurilapset ja aikuiset halusivat ilahduttaa vanhuksia omatekemillä korteilla ja

lauluesityksillä.

 

Tonttujoukko valmiina esiintymään.

”Älä sulje oveasi joulutontulta.

Tontulla on tuomisina paljon iloa.

Anna tontun sytyttää se pieni kynttilä,

silloin siitä joka soppeen hehkuu lämpöä.”

 

 

Karhut talviunille

Marraskuussa koko päiväkodin väki kerääntyi laulusaliin seuraamaan Minttujen pitämää lauluhetkeä.

Karhuemo paimensi isoja ja pieniä poikasiaan talviunille.
Pienet karhupennut tallustivat lammenrantaan onkimaan ja tapasivat matkalla myös ketun. Vatsat pulleina karhut käpertyivät nukkumaan.

”Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä.
Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään…”

wp_20161104_09_41_37_pro

Laulun ja liikunnan iloa 7.10.2016

Syksyisen aamun kirpeässä säässä oli mukava kokoontua päiväkodin pihalle laulamaan ja liikkumaan. Ulos oli kerätty pieniin toimintapisteisiin erilaisia lauluja, loruja ja liikuntaleikkejä, joita kuljettiin pienryhmittäin leikkimässä.

Esimerkiksi Pöllön luona leikittiin Kuka pelkää vanhaa pöllöä? -leikkiä.

Oravan luona oli tarkkuusheittoa eskarien keräämillä kävyillä.

Ketunpoikien hukkaamat langanpätkät löytyivät mistä sattuu.

Muita mukana olleita eläimiä olivat kala, karhu, siili ja sisilisko.

Päivän ”saaliina” oli vikkeliä jalkoja, punaisia poskia, kurnivia vatsoja ja kauniita unia.

 

 

Hyrklandian vuosittainen hiihtotapahtuma 19.2.2016

 

 

Perjantaiaamuna koko päiväkodin väki kokoontui pihalle. Suuren urheilujuhlan tuntu kipinöi ilmassa. Lumitilanne hiukan jännitti kilpailun järjestäjiä, vesihiihtoa kun ei ollut lajiohjelmistossa.

Yhteisten alkulämmittelyjen jälkeen esiteltiin päivän lajit; parihiihto ja suurpujottelu joukkuekisana. Grillistä leijui jo ihanat tuoksut, kannustusjoukkojen soitinten kilinä toi lisää kisatunnelmaa. Kisat alkakoot!

Touhukas aamupäivä sai suut hymyyn (ja sinappiin) sekä punan poskille. Kivaa oli, ensi vuonna taas uudestaan! 🙂

 

Koiramaisia puuhia

PIKKU KOIRA LAULAA HAU HAU HAU

VENYTTELEE KAULAA HAU HAU HAU.

PIKKU KOIRA KULKEE ETEENPÄIN,

PIKKU KOIRA KULKEE TAAKSEPÄIN.

PIKKUKOIRA PYÖRII YMPÄRI,

PIKKU KOIRA HYPPII HASSUSTI.

-Soili Perkiö-

MINTTUJEN KUMMIKOIRA PRINCE JA PÄHKINÖIDEN KUMMIKOIRA LAKU VIERAILULLA PÄIVÄKODISSA 2.10.2015

KOIRAT INNOSTIVAT MYÖS KOIRAMAISIIN ASKARTELUIHIN.

PA160055

TÄSSÄ MINTTUJEN KOIRATARHA

PA160054

ESKARIEN HAITARIMÄYRIS

KOIRIA, KOIRIA, KOIRIA…

SETTERIT JA POINTTERIT

JA MOPSIT, PERHOSKOIRAT.

PINSERIT JA TERRIERIT JA

VIHIT, VINTTIKOIRAT.

BOKSERIT JA NOUTAJAT JA

VIISAAT MÄYRÄKOIRAT.

-Hannele Huovi-

 

Syysturnajaiset

Päiväkodin pihalle kokoontui innokas joukko keskiajan väkeä kuulemaan, mitä syysturnajaisten ohjelma pitäisi sisällään.

Loistavien alkusanojen jälkeen oli lupa vapaaasti kierrellä keskiajan tunnelmassa ja samalla osallistua erilaisiin puuhiin.

Monenlaista tekemistä löytyikin. Voimia koeteltiin ainakin köydenvedossa ja nopeutta pussihypyssä. Kummassakaan ei senttiäkään annettu periksi vastapuolelle…

Suurten saippuakuplien tekeminen vaati taitoa. Taitoa tarvittiin myös Ritari Sir Fainerin miekkailukoulussa. Siellä jokainen pääsi kokeilemaan ritarin taitojaan miekkailuareenalla. Palkinnoksi rohkeudestaan linnanneidot ja ritarin alut saivat hienot mitalit.

Tallipoika oli tuonut pihalle keppihevosensa ja radalla riittikin innokkaita ratsastajia aina jonoksi asti.

Myös tarkkaa heittokättä treenattiin ”ritaritaistossa”, missä kävyt lensivät osumia ritarikilpiin.

P9250021

Maistiaisia tarjosi keskiajan tori, jossa värikkäät kasvis- ja vihanneslautaset odottivat herkuttelijoita.

Ja aina on tilaa jälkiruualle, joten mars nuotion ääreen ja tikkupullien paistoon. Herkkujen herkku! Nam.. ja aikuisille keitettiin nokipannukaffet.

Kun vatsat olivat täynnä, oli syytä ottaa vähän rauhallisemmin. Se onnistui mainiosti Madamoiselle Miriamin tanssisalissa, missä ylvään rauhallisesti tanssahdeltiin.

KÄTENI MÄ LEVITÄN, TARTUN KÄTEEN LÄHIMMÄN.

HIENOT JUHLAT, JUHLAT JOO. HIENOT JUHLAT, KAIKKI HOHTELOO.

PAIKALLENI SEISAHDAN, SITTEN NIIAAN TAI KUMARRAN.

HIENOT JUHLAT…

NILKKANI MÄ OJENNAN, SITÄ HIUKKASEN RAVISTAN.

HIENOT JUHLAT…

KÄDET YLÖS KOHOTAN, VIIMEISEKSI VILKUTAN.

HIENOT JUHLAT…