Hyrklandian lokakuu 2018

Lokakuussa päiväkodissa  vietettiin sadonkorjuumarkkinoita: Keppihevosilla kierrettiin vaativa rata, tanssittiin keskiaikaisessa hengessä, miekkailtiin ritareina, maisteltiin monenlaisia syysherkkuja ja lopuksi paistettiin takassa makkaraa.

Aleksis Kiven päivänä 10.10. eskarilaiset esittivät näytelmän Seitsämän veljestä. Näytelmä oli jättimenestys!

Lähimetsän oraville laulettiin yhdessä:

”Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.”

Hyvää kesää!

Nauti uusia perunoita ja voita,
mansikoita ja makkaroita.
Tee saunaan tuore vasta,
varpaat veteen kasta.
Hakkaa liiteriin halkoja,
oio nurmikolla jalkoja.
Ihastele poutapilviä,
siristele auringossa silmiä.
Haista kesän tuoksut,
unohda turhat juoksut.
Muista paljon lekotella,
laiturilla elämää hekotella.
Mieti kivoja juttuja,
tapaa ystäviä ja tuttuja.
Älä murehdi ötököitä,
vietä rauhallisia kesäöitä !

Kevät!

Eskarilaisten metsäviikolla oli havaittavissa vasta pieniä kevään merkkejä.

Seuraavalla viikolla sade ja lämpö olivat tehneet tehtävänsä ja kukkameri häikäisi loistollaan.

Keväthavaintoja on tehty ahkerasti; koivut hiirenkorvalla, sammakonkudut ojissa ja muurahaiset liikkeellä. Kesää odotellessa 🙂

Leikkiteemaa

Esikoululaisten oma lelu -projektissa he saivat valita kotoansa mieluisan lelun mukaan esikoulun toimintoihin. Valitun lelun pohjalta tehtiin kodin kanssa yhteistyössä haastattelulomake.

Esikoulussa lelut esiteltiin ja lapset alkoivat ideoida, mitä kaikkea lelujen kanssa voisi esikoulussa touhuta. Mietittiin myös, mitkä lelut sopisivat  keskenään samoihin leikkeihin.

Ideoita alettiin yhdessä aikuisten kanssa toteuttamaan.

Osa lapsista halusi tehdä tarinasävellystä.

Pehmoeläinhahmoille kehittyi eläinsairaalaleikki. Tässä  leikissä olivat myös Pippuriviskarit mukana.

Barbit innostivat Frozen -leikkiin.

Nukketeatteri oli myös suosittua. Tarinat lapset keksivät tietenkin itse.

Esikoululaiset toimivat halutessaan kirjailijoina. Tarinoista jää kiva muisto eskarikansioon.

Jokainen lapsi piirsi mallista oman lelunsa.

Hienoja ideoita ja pitkäkestoisia leikkejä jatkui monta viikkoa. Leluja lainattiin kavereille ja uusia kavereita saatiin. Välillä mietittiin, mahtoivatko lelut jatkaa touhujaan ToyStory tarinan tapaan lasten välillä käydessä kotona?

 

 

 

 

Hyrköistentien päiväkodin joulutapahtuma

Joulukuinen ilta oli sateinen ja harmaa, mutta sisällä päiväkodissa oli jouluinen tunnelma. Lapset vanhempineen osallistuivat iloiseen joulutapahtumaan. Koko talossa leijui ihana piparkakun tuoksu ja kuului joululaulujen säveliä. Salissa esitettiin Tonttulan touhuja-näytelmää, jossa  Sometonttukin joutui tanssiharjoituksiin. Askartelupajassa tehtiin enkeleitä ja tonttuja. Possuäiti siskoineen luki kirjaa Urpon ja Turpon joulu.

Kaikilla oli hauskaa ja kotiinviemisiksi sai pipareita, askarteluja ja mukavia muistoja.

 

Hyrköistentien päiväkoti täytti 30-vuotta

29.9.2017 Hyrköistentien päiväkoti täytti 30-vuotta. Syntymäpäiviä juhlittiin laulaen, tanssien ja kakkua syöden. Heleena Hyrköinen (kuvassa) muisteli menneitä vuosia ja kaikkia satoja lapsia, joita talossa on vilistänyt. Hän paljasti myös, että oli aikoinaan ollut hieman ihastunut naapurin paloasemaan  🙂 Pajon onnea päiväkoti!

Hevoskärpäsen puremaa

Eskarilaiset tutustuivat syksyn aikana tallielämään. Opettelimme mm. ponin hoitamista, rauhallista tallikäyttäytymistä, hevossanastoa ja ratsastusta. Nämä karvaiset kaverimme muistamme vielä pitkään 🙂

Muotojen opettelua

Esikoululaiset opettelivat muotoja monin eri keinoin. Tässä pienryhmien ryhmätöiden tuotoksia: neliö, ympyrä ja kolmio.