Kevät!

Eskarilaisten metsäviikolla oli havaittavissa vasta pieniä kevään merkkejä.

Seuraavalla viikolla sade ja lämpö olivat tehneet tehtävänsä ja kukkameri häikäisi loistollaan.

Keväthavaintoja on tehty ahkerasti; koivut hiirenkorvalla, sammakonkudut ojissa ja muurahaiset liikkeellä. Kesää odotellessa 🙂

Leikkiteemaa

Esikoululaisten oma lelu -projektissa he saivat valita kotoansa mieluisan lelun mukaan esikoulun toimintoihin. Valitun lelun pohjalta tehtiin kodin kanssa yhteistyössä haastattelulomake.

Esikoulussa lelut esiteltiin ja lapset alkoivat ideoida, mitä kaikkea lelujen kanssa voisi esikoulussa touhuta. Mietittiin myös, mitkä lelut sopisivat  keskenään samoihin leikkeihin.

Ideoita alettiin yhdessä aikuisten kanssa toteuttamaan.

Osa lapsista halusi tehdä tarinasävellystä.

Pehmoeläinhahmoille kehittyi eläinsairaalaleikki. Tässä  leikissä olivat myös Pippuriviskarit mukana.

Barbit innostivat Frozen -leikkiin.

Nukketeatteri oli myös suosittua. Tarinat lapset keksivät tietenkin itse.

Esikoululaiset toimivat halutessaan kirjailijoina. Tarinoista jää kiva muisto eskarikansioon.

Jokainen lapsi piirsi mallista oman lelunsa.

Hienoja ideoita ja pitkäkestoisia leikkejä jatkui monta viikkoa. Leluja lainattiin kavereille ja uusia kavereita saatiin. Välillä mietittiin, mahtoivatko lelut jatkaa touhujaan ToyStory tarinan tapaan lasten välillä käydessä kotona?

 

 

 

 

Hevoskärpäsen puremaa

Eskarilaiset tutustuivat syksyn aikana tallielämään. Opettelimme mm. ponin hoitamista, rauhallista tallikäyttäytymistä, hevossanastoa ja ratsastusta. Nämä karvaiset kaverimme muistamme vielä pitkään 🙂

Muotojen opettelua

Esikoululaiset opettelivat muotoja monin eri keinoin. Tässä pienryhmien ryhmätöiden tuotoksia: neliö, ympyrä ja kolmio.

On syksy taitava maalari

”On syksy taitava maalari, se maalaa ja viheltää.

On sillä suti ja haalari, ei värittä mikään jää.”

Esikoululaisten metsäretkellä löydettiin upeita, syksyisiä värejä.

Mukana touhuissa oli tietenkin eskarin kummikoira.

Vielä hiukan aurinkoa

Esikoululaisten taitavista käsistä syntyi näin ihastuttavia kukkia.

Askartelussa käytettiin monia eri tekniikoita: ompelua, leikkaamista, liimaamista ja kynän käyttöä.

Innostuksen lähteenä toimi Anne-Mari Kaskisen runo.

Eskarien pyöräilypäivä 17.5.2017

Perinteikkäänä esikoululaisten pyöräilypäivänä tehtiin pyöräillen monia tehtäviä; pujottelua, kahdeksikkoa, ympyrää ja jarrutus- ja liikkeellelähtöharjoituksia. Taitoa oli kertynyt lapsille melkoisesti ja iloinen yhdessätekemisen meininki toi hymyn kaikkien kasvoille.

Unelmien liikuntapäivä

Hyrköistentien päiväkodissa otettiin varaslähtö Unelmien Liikuntapäivän (10.5.) viettoon. Tiistaina 9.5. päiväkodin pihalle laitettiin muutama liikunta-/puuhapiste, jotka vanhemmat ja lapset saivat ennen kotiinlähtöään tehdä yhdessä. Lopuksi kirjoitettiin pihalaatoille nimmari tai piirrettiin värikkäs kuva muistoksi yhteisestä liikuntahetkestä.