Hei
Terveisiä eskarista 🙂 Kausi on jatkunut vauhdikkaasti ja olemme ennättäneet retkien lomassa kokemaan ja siinä samalla oppimaan jo paljon uutta. Olemme vieneet toimintamme pöydänäärestä myös muihin toimintaympäristöihin, sillä oppia voi monella tapaa 🙂
Viimeisin kirjain, jota olemme harjoitelleet, on L-kirjain. Perinteisten vihko- ja älytauluharjoitusten lisäksi aiheeksi nousi myös L niin kuin luut ja päätimmekin oppia hieman luista. Aamupiiriin kokoonnuttuamme mietimme yhdessä ensin mitkä sanat alkavat L-kirjaimella ja miltä kyseinen kirjain oikeastaan näyttää.
Seuraavaksi siirryimme katsomaan älytaulun avulla, kuinka luut sisällemme ovat asettuneet ja miltä luiden sisällä näyttää.
Kun olimme eri luita ja niiden tarkoitusta miettineet askartelimme omat luurangot vanupuikoista ja paperista. Luurangon mallina toimi sekä kuva että pienet luurankolelut, joista pystyimme luiden sijainnin varmistamaan. Valmiista luurangoista tulikin upeita ja hieman hurjiakin koristeita käytäväämme.
L-kirjain olikin siis aivan kielen päällä koko päivän luita tutkiessamme.
Seuraavalla viikolla teimme luiden innoittamana retken Turun Aboa Vetus museoon ja etenkin heidän luutarhaansa. Heti kättelyssä meitä oli vastassa valtava kipsistä valmistettu luuranko.
Alhaalla museossa vastaamme tuli myös kaivauksissa löytyneitä tiiliskiviä, joihin oli valmistusvaiheessa painautunut eläinten jälkiä.
Museossa oli paljon eri eläinten yksittäisiä luita, mutta myös kokonaiset kissan ja koiran luurangot.
Päätimme luutarhan koluttuamme tukia myös kaivaukset sekä näytteillä olevat vanhat esineet. Alla olevassa kuvassa pääsimme tutkimaan vanhoja soittimia ja ääninäytteiden avulla myös kuulemaan miltä kyseiset soittimet ovat aikoinaan kuulostaneet. Retkemme oli varsin onnistunut ja suosittelemmekin lämpimästi tutustumaan Aboa Vetus- museon tarjoamaan muinaiseen maailmaan.
Perinteiset kirjoitusharjoitukset ovatkin siis todella tärkeitä, mutta kirjaimen opettelu aiheen avulla saa opin uppoamaan luihin ja ytimiin asti.
Lämpöistä marraskuuta kaikille
Toivottavat
kaiken kokoiset kuut 🙂